Tiedote 11.2.2014

Ilmatieteen laitos kouluttaa toimittajia ilmastonmuutoksesta

Ilmatieteen laitos järjestää maaliskuussa yhdeksättä kertaa ilmastonmuutoskoulutuksen toimittajille. "Muuttuva ilmasto – erilainen tulevaisuus?" -otsikon alla alan asiantuntijat kertovat ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista.
Kuva: Antonin Halas

Kaksipäiväisen kurssin aikana asiantuntijat selvittävät, mikä on ilmastonmuutoksen luonnontieteellinen tausta, mitkä tekijät muuttavat ilmastoa, sekä avaavat ajankohtaisia ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä. Ensimmäisen kurssipäivän aikana kerrotaan muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksista arktisella alueella, ilmastonmuokkauksesta sekä hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n uusimmasta arviointiraportista. IPCC:n viidennen arviointiraportin toinen ja kolmas osaraportti julkaistaan keväällä 2014, joten ilmastonmuutosaihe on jälleen erityisen huomion kohteena.

Ilmastonmuutos – kansainvälinen ja yhteiskunnallinen ilmiö

Toinen kurssipäivä toimii jatkokurssin ominaisuudessa, ja sen aikana ilmastonmuutokseen pureudutaan laajemmin yhteiskunnallisena ilmiönä. Päivän aikana kerrotaan mm. ilmastoriskien arvioinnista ja hallinnasta, ilmastonmuutokseen liittyvistä epävarmuuksista, kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista sekä ilmastonmuutoksen hillinnästä.

Kurssilla luennoi asiantuntijoita sekä Ilmatieteen laitoksesta että VTT:stä, Suomen ympäristökeskuksesta, ympäristöministeriöstä ja Helsingin yliopistosta.

Kurssilla vielä tilaa – ilmoittaudu mukaan!

Koulutus järjestetään Ilmatieteen laitoksella Kumpulassa Helsingissä 4.–5.3.2014.

Koulutuksen hinta on 150 euroa/päivä. Hintaan sisältyy luentomateriaali sekä lounas ja kahvit kurssipäivän aikana.

Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen toimittajakoulutus@fmi.fi 16.2.2014 mennessä. Kurssille otetaan enintään 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Jos ilmoittautuneita on alle 10/päivä, koulutusta ei järjestetä.

Lisätietoja:• www.ilmatieteenlaitos.fi/koulutus-toimittajille• Tiedottaja Emmi Lehikoinen, emmi.lehikoinen@fmi.fi tai puh. 029 539 2088