Tiedotearkisto: 2014

Kevätpölykausi alkanut aikaisin

10.3.2014 12:07

Keväinen katupöly huonontaa merkittävästi ilmanlaatua tulevina päivänä erityisesti eteläisessä Suomessa. Katupölykausi on alkanut poikkeuksellisen aikaisin.

Kuva: JPoutanen

Kuva: JPoutanen

Etenkin keväisin Suomessa kaupunkilaisia vaivaa sankka liikenteen nostattama katupöly. Keväisin pahimpaan katupölyaikaan kaupungeissa mitataan muutaman viikon ajan huomattavan korkeita hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuuksia.

Viime vuosina vuoden pahimmat kevätpölypäivät on mitattu maalis-huhtikuun vaihteessa. – Tänä vuonna ilmanlaatu on heikentynyt katupölyn takia poikkeuksellisen aikaisin, toteaa tutkija Pia Anttila Ilmatieteen laitoksesta.   

Katupölyä nousee ilmaan maan kuivuessa, jolloin talven aikana liukkauden vähentämiseksi levitetty ja liikenteen hienontama hiekka ja päällysteestä kulunut mineraaliaines nousee ilmaan liikenteen että tuulen vaikutuksesta. Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla.

Euroopan Unionissa on asetettu ilmansaasteiden pitoisuuksille raja-arvot, joita ei tule ylittää ihmisten terveyden suojelemiseksi. Nämä ilmanlaatustandardit ovat varsin tiukat ja monilla Etelä- ja Keski-Euroopan mailla on vaikeuksia saavuttaa vaadittu ilmanlaadun taso. Useimpien saasteiden pitoisuudet ovat Suomessa kuitenkin monin verroin matalampia kuin ruuhkaisessa Keski- ja Etelä-Euroopassa, ja ilmanlaadun raja-arvotasojen ylittyminen on täällä varsin harvinaista.  Viime vuosikymmeninä Suomen ilmanlaatu on tullut yhä paremmaksi.

Ilmanlaadun kehittymistä voi seurata Ilmanlaatuportaalista: www.ilmanlaatu.fi.

Meteorologi Antti Kokon haastatelu ilmanlaadusta ja kevään katupölystä YouTubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=Y0N5od2PnEw&feature=youtu.be

Lisätietoja:

Erikoistutkija Pia Anttila, puh. 029 539 5410, pia.anttila@fmi.fi

http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatuportaali