Tiedote 8.9.2017

Levoton Aurinko aiheutti Maassa harvinaisen voimakkaan geomagneettisen myrskyn

Avaruussäässä on tällä viikolla koettu häiriöitä, jollaisia sattuu keskimäärin harvemmin kuin kerran vuodessa. Iso Auringon koronan massapurkaus aiheutti Maassa viime yönä vakavan geomagneettisen myrskyn, mutta revontulet jäivät pääosin pilviverhon taakse.
Kuva: NASA

Auringon pinnalle viikko sitten kehittynyt aktiivinen pilkkuryhmä on singonnut useampia hiukkasryöppyjä kohti maapalloa. Pilkkuryhmässä tapahtunut iso koronan massapurkaus saapui odotetusti perjantain vastaisena yönä Maan magneettikehään. Tämä aloitti 8.9. klo 01.56 vakavan geomagneettisen myrskyn. Myrsky on saavuttanut toiseksi korkeimman tason (G4) viisiportaisella asteikolla. Suomessa havaittiin varsinkin klo 2 ja 4 välillä erittäin voimakkaita geomagneettisia häiriöitä. 

Suomessa yön ensimmäisiä revontulihavaintoja on raportoitu ainakin Rovanniemeltä ja Suomussalmelta.Revontulet jäivät kuitenkin pääosin pilvien taakse. "Näin suuri avaruusmyrsky voi aiheuttaa häiriöitä satelliittiyhteyksissä ja satelliittipaikannuksen laatu heikentyä. Nopeat magneettikentän muutokset voivat synnyttää myös sähkövirtoja laajoihin maanpäällisiin johdinverkkoihin, kuten sähköjohtoihin sekä öljy- ja kaasuputkiin", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Tiera Laitinen. Maailmalta yön aikana eteläisimpiä revontulia on raportoitu ainakin Yhdysvalloista Arkansasista, jonka leveyspiiri 35 astetta vastaa Kyproksen saarta Välimerellä.

Avaruussäähäiriöiden esiintyminen seuraa auringonpilkkujen määrien noin 11-vuotista vaihtelua. Tämä johtuu siitä, että auringonpilkkujen yhteydessä syntyy aktiivisia alueita, jotka sinkoavat avaruussäähäiriöitä aiheuttavia hiukkasia avaruuteen ja maapallolle. Auringonpilkkujen määrä on nyt vähenemässä edellisen, vuonna 2014 olleen maksimin jälkeen. Suurimmat purkaukset Auringossa tapahtuvat usein juuri pilkkujakson laskuvaiheen aikana.

Avaruussää jatkuu epävakaisena koko loppuviikon

Avaruussää on ollut levoton koko alkuviikon. Ensimmäinen isompi massapurkaus saavutti maapallon jo eilen 7.9. kello 03 Suomen aikaa. Sen aiheuttama häiriö havaittiin myös Ilmatieteen laitoksen magnetometreillä. Saapumisaika oli kuitenkin sen verran myöhäinen, ettei massapurkaus enää ehtinyt synnyttää mainittavia revontulia Suomeen aamuyön aikana. Asiaan vaikutti myös se, että massapurkaukseen liittyneen magneettikentän suunta oli aluksi pääosin kohti pohjoista, mikä on revontulten synnyn kannalta epäsuotuisin suunta. Tänään 8.9. saapunut massapurkaus oli nopeampi ja sen magneettikenttä oli etelän suuntainen, joten sen vaikutus Maan magneettikehään oli paljon voimakkaampi.

Aktiivinen auringonpilkkuryhmä jatkaa todennäköisesti roihuamistaan vielä joitakin päiviä, mahdollisesti siihen saakka, kunnes se katoaa näkyvistä Auringon takapuolelle viikonlopun jälkeen. Avaruussää jatkuukin toistaiseksi vähintäänkin epävakaisena, joten geomagneettisia myrskyjä on odotettavissa ainakin sunnuntaihin asti. Jos pilvisyys sallii, revontulten näkymiseen on siis hyvä todennäköisyys tulevina öinä. Myös merkittävät roihupurkaukset ja hiukkasmyrskyt ovat mahdollisia. 

Suomessa on yksitoista magneettikentän pieniä vaihteluja jatkuvasti mittaavaa magnetometriasemaa. Magnetometreillä mitataan Maan magneettikentässä esiintyviä lyhytkestoisia häiriöitä. Ne kertovat ilmakehän yläosissa ja lähiavaruudessa kulkevista sähkövirroista, jotka liittyvät usein revontuliin tai muihin avaruussääilmiöihin. Viime yönä Suomen yläpuolella yläilmakehässä mitattiin suurimmillaan 3,5 miljoonan ampeerin sähkövirta, mikä on noin puolet kaikkien aikojen ennätyksestä.Magneettisten häiriöiden määrästä voidaan arvioida myös todennäköisyyttä revontulien esiintymiselle.

Lisätietoja:

Avaruustutkija Ilkka Sillanpää, ilkka.sillanpaa@fmi.fi, puh. 050 408 9024

Avaruustutkija Tiera Laitinen, tiera.laitinen@fmi.fi, puh. 050 380 3279 

Avaruussääennuste: http://ilmatieteenlaitos.fi/revontulet-ja-avaruussaa

Tilannearvioita voi seurata @FMIspace-twittertilillä.