Tiedote 18.12.2017

Suomenlahden lämpötilassa, suolaisuudessa ja happamuudessa tapahtuu hitaita muutoksia

Talvisen meren pintaveden suolaisuus Suomenlahdella on vähentynyt hitaasti viimeisten 36 vuoden aikana. Suomenlahden länsiosissa myös pH-arvo on pienentynyt, eli vesi on happamoitunut. Samalla meren talvikauden lämpötiloissa havaittiin nousua Suomenlahden keskiosassa.
Kuva: Kirsti Kotro

Tutkimuksessa selvitettiin, miten meriveden lämpötila, suolaisuus ja happamuus ovat muuttuneet viimeisten 36 vuoden kuluessa Suomenlahden pintakerroksessa sekä syvemmällä vesirungossa. Suomenlahden meriveden lämpötila, suolaisuus ja pH kasvavat idästä länteen päin mentäessä lähinnä Suomenlahden itäpuoliskoon laskevien suurten jokien vaikutuksesta. Sekä veden pinta-, että syvemmässä kerroksessa havaittiin lämpenemistä Suomenlahden keskiosissa. Pintaveden suolaisuuden havaittiin laskeneen pintakerroksessa kolmella neljästä tutkitusta havaintopisteestä, mutta syvemmällä suolaisuuden pienenemistä näkyi vain itäisimmällä havaintopisteellä Suomen itärajan tuntumassa. Meriveden pH:n laskua eli veden happamoitumista havaittiin Suomenlahden länsiosissa sekä pinnassa että syvemmällä.

Merien happamoituminen näkyy myös Itämerellä

"Ilmastonmuutoksen seurauksena merten lämpötila on noussut ja lisääntyvän hiilidioksidipitoisuuden myötä merien pH on laskenut", tiivistää Ilmatieteen laitoksen tutkija Heidi Pettersson. Itämeren alueella sateiden ja sitä myötä makean veden valumien Itämereen on arvioitu tulevaisuudessa kasvavan. Meren lämpötilan ja suolaisuuden muutokset voivat vahvistaa meren kerrostuneisuutta ja esimerkiksi heikentää meren pystysuoraa sekoittumista.

Kun vesi lämpenee, hiilidioksidin liukeneminen meriveteen hidastuu ja meren hiilen varastointikyky heikkenee. Lämpötilan, suolaisuuden ja happamuuden muutokset vaikuttavat myös meressä elävien lajien elinoloihin ja levinneisyyteen. Itämerellä muutoksia on tutkittu eniten varsinaisella Itämerellä: nykyinen tutkimus keskittyi vähemmän tunnettuun Suomenlahden tilanteeseen.

Tutkimus tehtiin Yrkeshögskolan Novia:n, Åbo Akademi:n ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyönä. Aineistona käytettiin merentutkimusalus Arandalla ja itäisen Suomenlahden rannikkohavaintopaikalla tehtyjä talvikauden lämpötila- ja suolaisuusluotauksia ja pH-mittauksia pintakerroksesta sekä sekoittuneen kerroksen syvemmällä olevasta alaosasta.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Heidi Pettersson, puh. 029 5396246, heidi.pettersson@fmi.fi

Erikoistutkija Pekka Alenius, puh. 029 5396439, pekka.alenius@fmi.fi

Almén , A-K, Glippa O., Pettersson, H., Alenius, P. and Engström-Öst, J.: Changes in wintertime pH and hydrography of the Gulf of Finland (Baltic Sea) with focus on depth layers. Environmental Monitoring and Assessement 189:147. DOI 10.1007/s10661-017-5840-7, 2017. https://link.springer.com/article/10.1007/s10661-017-5840-7

Anna-Karin Almenin väitöskirja aiheesta: https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/133983/almen