Tiedotearkisto: 2011

Tapaninpäivän myrsky heikentyneenä kohti itää

26.12.2011 15:00

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan voimakas lännen ja luoteen välinen tuuli alkaa vähitellen heiketä lännestä alkaen, mutta myös tiistai on tuulinen.

Tieltä korjattu puu Helsingin Paloheinässä 26.12.

Tieltä korjattu puu Helsingin Paloheinässä 26.12.

Maanantai-iltapäivän kuluessa kovan tuulen alue siirtyy kohti itää. Lähinnä Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson alueella tuulee vielä alkuillan ja illan aikana niin, että yksittäisiä tuulituhoja voi syntyä. Idässä ei kuitenkaan ole niin puuskaista kuin lännessä.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tuulet voimistuvat kuitenkin tiistaina uudestaan lännestä alkaen. Sää näyttäisi jatkuvan tuulisena ainakin maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella.

Ilmatieteen laitoksen tarkistamattomien tietojen mukaan tapaninpäivän myrskytuulet puhalsivat voimakkaimmillaan Kaskisissa, jossa kymmenen minuutin keskituuleksi mitattiin 28,5 m/s noin klo 10 aikaan aamupäivällä. Puuskat ylsivät Kaskisissa aina 35,8 metriin sekunnissa. Espoon Sepänkylässä mitattiin puuskalukemaksi 31,5 m/s ja Helsinki-Vantaan lentokentällä 30 m/s. Satakunnassa korkeimpia lukuja saatiin Kokemäen Tulkkilassa, jossa puuskissa mitattiin 27 m/s.

Ilmatieteen laitos tiedottaa myrskyn tarkastetut mittaukset tiistain 27.12. aikana.

Joulua on vietetty myös lämpimässä säässä. Monella paikkakunnalla, esimerkiksi Kemiössä ja Maarianhaminassa on ollut lämpimin joulu 50 vuoteen
 

Lisätietoa

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm)

Varoitukset lähivuorokaudelle