Tiedotearkisto: 2012

Lumimyrsky vaikeuttaa liikennettä perjantaina maan eteläosassa

29.11.2012 12:58

Ajokeli muuttuu etelärannikolla erittäin huonoksi ja liikenteessä on odotettavissa yleisesti häiriöitä.

Kuva: Antonin Halas

Kuva: Antonin Halas

Ilmatieteen laitoksen torstaina 29.11. laatiman ennusteen mukaan perjantain vastaisena yönä maan eteläosaan saapuu etelästä lumimyrsky. Runsaat lumisateet johtuvat Suomen eteläpuolelle saapuvasta syvästä matalapaineesta, johon liittyy myös voimakkaita tuulia. Myöhään torstai-iltana tai perjantain vastaisena yönä idänpuoleinen tuuli voimistuu Suomenlahdella myrskylukemiin ja myrskypuuskat ovat todennäköisiä myös maan eteläosassa. Lunta kertyy lauantai-iltaan mennessä maan eteläosassa 10 – 20 cm ja aivan etelärannikon tuntumassa jopa 20 - 40 cm.

Lumimyrskyn vuoksi ajokeli muuttuu maan eteläosassa erittäin huonoksi ja liikenteessä on odotettavissa yleisesti häiriöitä etenkin etelärannikon tuntumassa. Myrskytuulet ja voimakas aallokko hankaloittavat myös laivaliikennettä, ja lisäksi maa-alueilla myrskypuuskat voivat aiheuttaa tuulivahinkoja sekä sähkökatkoksia.

Liikenneviraston Tieliikenteen ohjausyksikön päällikkö Sami Luoma muistuttaa autoilijoita varaamaan matkaan riittävästi aikaa ja noudattamaan varovaisuutta liikenteessä. Poliisi muistuttaa autonkuljettajia sovittamaan ajonopeuden vallitsevia olosuhteita vastaavaksi. ”Ajaessa sakeassa lumisateessa tai olosuhteissa missä pöllyävä lumi heikentää näkyvyyttä tulee autoilijoiden tarpeen mukaan käyttää takasumuvaloa”, sanoo ylikonstaapeli Jussi Pohjonen Liikkuvasta poliisista.

Lämpötila on perjantaina maan eteläosassa enimmäkseen -4...-8 astetta, mikä tuntuu voimakkaan tuulen vaikutuksesta hyvin purevalta.

Tiedotetta päivitetään tarvittaessa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)
Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Lumitilanne: http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilanne

Liikenne: Sami Luoma, Liikennevirasto, Tieliikenteen ohjausyksikön päällikkö, puh. 020 637 3657
Häiriöt tieliikenteessä, Liikennevirasto: http://www2.liikennevirasto.fi/alk/

Liikkuva poliisi: http://www.poliisi.fi/poliisi/lp/home.nsf/pages/indexfin