Myrskypuuskien vaikutuksia Suomessa

Ilmatieteen laitoksella on tutkittu vaarallisten sääilmiöiden vaikutuksia. Arviot perustuvat tutkittujen tilanteiden havaittuihin vaikutuksiin. Tiedon avulla voidaan suojata ihmishenkiä ja lieventää omaisuusvahinkoja.

Suomessa myrskypuuskat ovat aiheuttaneet seuraavaa:

15 m/s

  • Ihmisille riski jäädä kaatuvien puiden alle (havaittu 20 m/s:ssa, mutta oletettavasti pätee myös heikommilla tuulilla)

  • Yksittäisiä puita kaatuu.

  • Autoja juuttuu lumipenkkaan, onnettomuuksia liukkaalla tiellä

  • Junat ja raitiovaunut myöhästelevät.

  • Aiheettomia palohälytyksiä, kun esimerkiksi lumipyry pääsee paloilmaisimeen.

  • Puiden latvat tai puut voivat kallistua puihin kerääntyneen lumen takia.

17 m/s

  • Yksittäisiä rakennusten kattopeltejä irtoaa osittain. Puita kaatuu rakennusten päälle. Rakennusten julkisivuihin kiinnitetyt kankaat ja suojapressut voivat irrota. Rakennustarvikkeita lentelee työmailta.

  • Puita kaatuu teille, sähkö- ja puhelinlinjoille. Puiden maahan kaatamat sähköjohdot, valaisinlinjat ja puhelinlinjat voivat aiheuttaa vaaratilanteita etenkin tieliikenteessä. Puita voi kaatua autojen päälle. Autoja ja ihmisiä mahdollisesti motissa kaatuneiden puiden keskellä.

  • Matkapuhelinten tukiasemien vauriot voivat haitata kuuluvuutta.

  • Veneet voivat irrota kiinnityksistään.

  • Huonon näkyvyyden ja liukkauden takia autoilla suuri törmäysriski teillä oleviin esteisiin.

20 m/s

  • Rakennusten peltikattoja voi irrota kokonaan tai rullautua, huopakattoa ja kattotiiliä voi irrota, rakennusten katolla olevat mainoskyltit vaarassa pudota. Tuuli voi siirtää kevytrakenteisia ulkorakennuksia. Lipputangot voivat kaatua.

  • Pitkät sähkökatkot voivat aiheuttaa ongelmia; esimerkiksi ihmisiä jäädä hisseihin, yleiset tilat pimentyä, matkapuhelinyhteydet saattavat katketa.

  • Satamassa kontteja voi pudota kasasta. Opastekyltit voivat irrota tuulessa.

  • Runsaasti puita kaatuu.

  • Lentoliikenteelle hidastuksia, osa koneesta saatetaan käännyttää muille kentille.

  • Puuskat voivat suistaa ajoneuvoja liukkaalta tieltä

25 m/s

  • Runsaasti kattovaurioita, myös savupiipuille vaurioita. Rakennusten  ikkunat saattavat särkyä. Parvekelasit voivat irrota.

  • Kuplahalli voi romahtaa tai kattorakenteet vaurioitua.

  • Rakennustelineet voivat romahtaa.

  • Katuvalaisinpylväät saattavat vaurioitua tai kaatua.

28 m/s

  • Kevytrakenteinen ulkorakennus voi siirtyä paikoiltaan.

  • Laajat ja pitkäkestoiset sähkökatkokset mahdollisia.