Satelliitti-instrumentti havaitsee Euroopan huonon ilmanlaadun
Alkuvuoden aikana eri puolilta Eurooppaa on raportoitu erittäin huonosta ilmanlaadusta. Syynä poikkeuksellisen huonoon ilmanlaatuun on ollut korkeapaine ja heikot tuulet, jotka ovat mahdollistaneet saasteiden kerääntymisen alueille, jossa jo ennestään kärsitään huonosta ilmanlaadusta. Poikkeuksellisen huono ilmanlaatutilanne on voitu havaita myös avaruudesta käsin.
OMI-mittalaitteen typpidioksidipitoisuudet tammikuussa 2017
Esimerkiksi suomalais-hollantilaisen OMI-mittalaitteen (Ozone Monitoring Instrument) hankkimista typpidioksidikartoista voidaan nähdä kohonneita pitoisuuksia tammikuun aikana. Typpidioksidi (NO2) on saastuttava kaasu, joka syntyy pääasiassa palamisprosesseissa, kuten. liikenteen, teollisuuden ja energiantuotannon yhteydessä. Tilanne on erityisen huono Puolan ja Saksan alueella, kun taas Suomessa saasteiden määrät jäävät pieniksi. Euroopan ja koko maailman ilmanlaatua voidaan seurata satelliittihavaintojen avulla. Parhaat kartat saadaan OMI-mittalaitteesta, joka on laukaistu osana NASAn Aura-satelliittia vuonna 2004. Tänä vuonna Venäjältä laukaistavan TROPOMI-mittalaitteen on tarkoitus tuottaa typpidioksidihavaintoja ennenäkemättömän tarkalla resoluutiolla. TROPOMI laukaistaan Euroopan komission Copernicus-ohjelman kautta.
Copernicus-ohjelma koostuu useasta satelliittiinstrumentista ja tuottaa tietoa, ilmanlaadun lisäksi, maasta, merestä sekä ilmastosta. "Satelliittihavaintoja voisi hyödyntää enemmänkin ilmanlaadunseurannassa Suomessa. Viimeaikoina näin onkin jo osittain tehty mm. pääkaupunkiseudulla", Ilmatieteen laitoksen tutkija Iolanda Ialongo toteaa.
Lisätietoja:
Tutkija Iolanda Ialongo,puh. 050 380 3085,(mailto: iolanda.ialongo@fmi.fi)