Sanastoa on päivitetty viimeksi 07.11.2012. Hakusanoja on 365 kpl. Uusin sana on "Ilmastonmuokkaus".
A
B
C
D
E
F
G
H
I
J
K
L
M
N
O
P
R
S
T
U
V
W
Y
Z
Ä
Kaikki
Aallonkorkeus
Meren tai järven aallokosta puhuttaessa aallonkorkeudella tarkoitetaan aallon pohjan ja huipun välistä korkeuseroa. (Tämä poikkeaa fysiikan yleisestä käytännöstä, jossa aallonkorkeus on puolet pohjan ja huipun erosta.) Veden pinnan aallokko on epäsäännöllistä, eli peräkkäisten aaltojen korkeus ei ole sama. Siksi tiedotteissa ja ennusteissa ilmoitetaan nk. merkitsevä aallonkorkeus. Se lasketaan mitatusta aaltojen kokojakaumasta niin, että tulos vastaa kokeneiden merenkulkijoiden silmin arvioimaa aallokon korkeutta. Merkitsevä aallonkorkeus on likimain sama kuin aaltojen suurimman kolmasosan korkeuksien keskiarvo. - Wave height
Absoluuttinen kosteus
on tietyssä ilmatilavuudessa olevan vesihöyryn massa ilmoitettuna esimerkiksi grammoina kuutiometriä kohden. - Absolute humidity
Absoluuttinen nollapiste
on -273,15 °C tai Kelvin-asteikolla 0 K, joka on materian lämpötilan alaraja. Absoluuttisessa nollapisteessä atomien lämpöliike lakkaa. Termodynamiikan lakien mukaan absoluuttista nollapistettä ei voida saavuttaa, mutta koeolosuhteissa on päästy lämpötiloihin, jotka poikkeavat siitä < 0,0000001 K. - Absolute zero.
Absorptio
on säteilyenergian imeytymistä aineeseen. Absorption kautta materia lämpenee, mutta termisen tasapainotilan saavutettuaan säteilee kaiken absorboimansa säteilyenergian takaisin avaruuteen. Aineen heijastusominaisuuksista (albedo) riippuen osa tulevasta säteilystä ei absorboidu, vaan heijastuu takaisin. - Absorption
Adiabaattinen
Adiabaattisessa prosessissa lämpöä ei siirry tarkasteltavasta systeemistä ulos tai siihen sisään. Ilmakehässä adiabaattinen jäähtyminen tapahtuu aina ylöspäin mentäessä, kun ilmanpaine pienenee termodynamiikan tilanyhtälön mukaisesti. Vastaavasti ilman lämpötila kasvaa ylhäältä alas liikuttaessa ja paineen kasvaessa. Lämpeneminen ei johdu lämmön siirtymisestä ympäristöön tai ympäristöstä. Jos lämmön siirtymistä tapahtuu tietyn tilan ulkopuolelta tai ulkopuolelle, kyseessä on diabaattinen tapahtuma. - Adiabatic
Advektio
tarkoittaa väliaineen kulkeutumista, jolloin lämpöenergiaa siirtyy paikasta toiseen tuulten tai merivirtauksien mukana. Valtamerien ja ilmakehän suurvirtauksien advektio ja konvektio tasoittavat Auringosta tulevan energian jakaumaa maapallolla. - Advection
Aerologia
on niin sanotun vapaan ilmakehän ominaisuuksia tutkiva meteorologian haara. Vapaalla ilmakehällä tarkoitetaan sitä aluetta, missä tuulen nopeuteen ei enää vaikuta maanpinnan kitkasta aiheutuva pyörteisyys (noin 1 km). - Aerology
Aeronomia
on geofysiikkaan ja meteorologiaan kuuluva tieteenala, jossa tutkitaan ilmakehän yläkerroksien ominaisuuksia mesosfääristä lähtien. - Aeronomy
Aerosoli
on yhteisnimitys ilmassa leijuville pienhiukkasille (aerosolihiukkasille) ja väliaineena toimivalle kaasulle. Hiukkaskoko vaihtelee 0,000001 mm - 0,1 mm. Luonnollisia aerosoleja ovat muun muassa meriveden roiskeista muodostuneet suolakiteet, maaperästä ilmaan nouseva tomu, tulivuorien tuhka ja kasvien siitepöly. Ihmisen aiheuttamia aerosoleja ovat öljyn ja kivihiilen palamisessa syntyvä noki ja muut hiukkaset. - Aerosol
Albedo
eli heijastavuus. Kappaleesta heijastuneen säteilyn suhdetta (%) saapuvaan säteilyyn sanotaan albedoksi. Mitä valkoisempi heijastava pinta on, sitä suurempi on sen albedo. Musta kappale ei heijasta lainkaan siihen osuvaa valoa, joten sen albedo on nolla. Planeetan albedolla on tärkeä merkitys lämpötalouden kannalta. Pilvet ja jää heijastavat hyvin auringon säteilyä. Maapallon albedo vaihtelee välillä 33 -36 % eli noin kolmannes säteilystä heijastuu välittömästi takaisin avaruuteen ja kaksi kolmannesta imeytyy (absorboituu) ilmakehään, maaperään ja meriin säteillen takaisin, mutta hitaammin. - Albedo
Anemometri
on tuulen nopeutta mittaava laite. Yleisin on niin sanottu kuppianemometri. Kyseessä on vaakatasossa pyörivän ristikön päihin kiinnitetyt puolipallon muotoiset ontot kupit, joita tavallisesti on kolme. Kupin halkaisija on tavallisesti muutamia senttimetrejä. Kupit pyörivät sitä nopeammin mitä voimakkaampi tuuli on. Pyörimisnopeus muutetaan elektronisesti tuulen nopeudeksi. Uusimmissa tuulimittareissa pyörivät kupit on korvattu neljällä kiinteällä putkella. Putkesta toiseen lähetettävän ultraäänisignaalin kulkuajasta voidaan laskea tuulen nopeus. Äänitiedoista lasketaan myös tuulen suunta. - Anemometer
Aneroidi
ilmapuntari
Antisykloni
on korkeapaineen alue, missä tuuli puhaltaa korkeapaineen keskuksen ympärillä pohjoisella pallonpuoliskolla myötäpäivään ja vastapäivään eteläisellä pallonpuoliskolla. - Anticyclone
Antropogeeninen
tarkoittaa ihmistoiminnan tuottamaa muutosta. Käynnissä olevassa ilmastonmuutoksesssa antropogeeninen osuus on esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käytössä vapautuva hiilidioksidi, joka voimistaa ilmakehän kasvihuoneilmiötä. - Antropogenic
Antroposeeni
on ihmiskunnan aikakausi maailman historiassa, jolloin ihminen omilla teoillaan vaikuttaa olennaisesti ympäröivään luontoon kuten ilmastonmuutokseen. - Antropocene
Argon
on ilmakehän kolmanneksi yleisin (0,93 %) kaasu. Se on alkuaine ja jalokaasu (kemiallinen merkki Ar) eli kemiallisesti vähäaktiivinen. Muita jalokaasuja ovat mm. helium ja krypton. - Argon
Arktinen ilmamassa
on hyvin kylmä ja kuiva arktisen alueen ilma. - Arctic Air Mass
Arktinen oskillaatio (AO)
tarkoittaa ilmanpaineen eroa pohjoisen napa-alueen ja siihen rajoittuvien keskileveysasteiden välillä. Normaalia korkeampi paine Arktikassa tuottaa normaalia kylmempää ilmaa Pohjois-Eurooppaan ja Aasiaan, Välimeren maihin voimistuneet länsituulet aiheuttavat lisääntynyttä sateisuutta. Alempi paine napa-alueella tuo lännestä kosteita ja lämpimiä ilmoja Skotlannin Skandinavian sektoriin ja kuivuutta Välimeren reuna-alueille. AO liittyy läheisesti Pohjois-Atlantin oskillaatioon (NAO). - Arctic oscillation
Arktinen rintama
on arktisen ja polaari-ilman välinen rintama - Arctic Front
Aste
Lämpötila-asteita mitataan Celsius-, Fahrenheit-, Kelvin- ja Réaumur-asteikoilla. Kulma-asteita muun muassa asteikolla 0° - 360° ja piiruina (v) 0v - 6000v. 1v = 0.06°, 1° = 60 ' (kaariminuuttia), 1' = 60'' (kaarisekuntia). - Degree
Astepäiväluku
lämmitystarveluku
Astronominen ilmastonvaihteluteoria
Milankovichin jaksot - Astronomical climate change theory (Milankovich theory)
Atmosfääri
ilmakehä
Atsimuutti
on kohteen kulmaetäisyys mitattuna myötäpäivään etelästä pitkin horisonttia. Se ilmoittaa sen ilmansuunnan, jossa kohde näkyy. Etelän atsimuutti on 0 astetta, lännen 90 astetta, pohjoisen 180 astetta ja idän 270 astetta. - Azimuth
Auer
on ilmassa olevaa sameutta, joka johtuu pienen pienistä kuivista hiukkasista. Se eroaa harmaasta udusta siinä suhteessa, että sen väri on ruskeankellertävää auringon suunnassa ja sinertävää muualla. Auer luo tasaisen hunnun maiseman ylle ja tekee sen värit himmeiksi. Suomessa auerta aiheuttavat tyypillisesti kaakkoisvirtauksien tuoma Venäjän arojen pöly tai metsäpalot lähialueilla, joskus jopa Saharan hiekka. - Haze
Auringon aktiivisuus
on Auringon säteilytoiminnan vaihtelu, joka ilmenee voimakkaimmin Auringon säteilyn lyhytaaltoalueella ja Auringon lähettämien hiukkasten määrässä. Auringon aktiivisuuden ollessa huipussaan avaruussää maapallon lähiavaruudessa on häiriöistä ja vaihtelevaa. - Solar activity
Auringonpilkku
Auringon pinnalla näkyvä tumma läiskä, joka on läpimitaltaan yleensä tuhansia kilometrejä. Auringonpilkut ovat auringon magneettikentän voimakkaita keskuksia, joissa magneettivuon tiheys on noin 10000 kertaa suurempi kuin maapallon magneettikenttä. Pilkkujen määrä vaihtelee noin 11 vuoden jaksossa. Pilkkujen ollessa runsaimmillaan, Aurinko on aktiivinen, ja se säteilee enemmän kuin pilkkujen lukumäärän ollessa alhainen. Pilkkumaksimien aikaan maapallolla nähdään revontulia enemmän kuin muulloin ja maapallon magneettikentässä esiintyy häiriöitä, magneettisia myrskyjä. Auringonpilkkujen lukumäärää mitataan auringonpilkkuluvulla. Viimeksi auringonpilkkujen maksimivuosi oli vuonna 2000 ja seuraava 2012-2013. - Sunspots
Auringonpilkkujakso
on auringonpilkkujen peräkkäisten pilkkulukuminimien välinen aika, joka on keskimäärin 11 vuotta, mutta voi vaihdella 7 ja 17 vuoden välillä. Viimeksi auringonpilkkujen maksimi oli vuonna 2000 ja minimi vuonna 2008. Nykytiedon mukaan seuraava auringonpilkkumaksimi on vuonna 2012-2013. - Solar cycle, Sunspot cycle
Aurinko
on tähti, jota Maa, muut planeetat sekä aurinkokuntamme muut kappaleet kiertävät. Aurinko on tavallinen normaali tähti. Se syntyi tähtienvälisen aineen pilvestä tiivistymällä noin 5 miljardia vuotta sitten. Aurinko loistaa vielä toiset 5 miljardia vuotta vakaasti. Auringon pintakerroksissa on 71 % vetyä, 27 % heliumia ja 2 % muita aineita. Kerrosta, jossa Auringon aine muuttuu läpinäkyväksi, sanotaan fotosfääriksi. Sen paksuus on vain noin 300-500 km ja pintalämpötila 5000 - 6000 astetta. Aurinko on halkaisijaltaan noin satakertainen maapalloon verrattuna. Auringon säteily on maapallon sääilmiöiden energialähde (aurinkovakio). - Sun
Aurinkokenno
on levymäinen erikoismateriaalista (pii) valmistettu levy, joka muuntaa siihen kohdistuvan auringonsäteilyn suoraan sähköenergiaksi. Kennoja käytetään energian lähteenä esimerkiksi jakeluverkon ulkopuolella. Satelliitit ja avaruusluotaimet saavat niistä pääasiallisen käyttöenergiansa. Ensimmäiset aurinkokennot kehitettiin 1950-luvun puolivälissä. - Photovoltaic cell
Aurinkotuuli
on Auringosta avaruuteen sinkoutuvaa plasmaa, joka koostuu pääasiassa elektroneista ja protoneista. Aurinkotuulen tiheys ja nopeus vaihtelevat suuresti. Tyypillinen hiukkastiheys on 1-10 hiukkasta kuutiosenttimetrissä ja nopeus 300-700 km/s. - Solar wind
Aurinkovakio
Auringon sähkömagneettisen säteilyn kokonaisteho pinta-alayksikköä kohti maapallon etäisyydellä Auringosta (150 milj. km) mitattuna ilmakehän ulkopuolella. Aurinkovakio on keskimäärin noin 1366 W/m2, mutta se vaihtelee Auringon pintaosien ilmiöiden (mm. auringonpilkkujen) vuoksi muutamia promilleja. Maapallon koko pinta-alalle jaettuna Auringon keskimääräinen lämmitysteho on 1366 W / 4 ≈ 342 W. Tästä kuitenkin noin kolmannes heijastuu takaisin avaruuteen vaikuttamatta maapallon lämpöoloihin mitenkään (albedo). - Solar constant
Aurora Australis
Eteläisellä pallonpuoliskolla nähtävien revontulien tieteellinen nimi. - Southern Lights, Aurora
Aurora Borealis
Pohjoisella pallonpuoliskolla nähtävien revontulien tieteellinen nimi. - Northern Lights, Aurora
Automaattinen sääasema
on ilman havaitsijaa toimiva meteorologinen sääasema. Siellä mitattavat perussuuret kuten ilman lämpötila, paine, kosteus, tuulen suunta ja nopeus saadaan automaattisesti elektronisista mittalaitteista, jotka välittävät säätiedot tietoliikenneverkkoihin. Suomessa yli 90 % sääasemista on automatisoitu. - Automatic weather station (AWS)
Avaruussää
on maapallon lähiavaruuden sähkömagneettisten voimien ja sähköisesti varattujen hiukkasten (elektronit ja protonit) muutosta kuvaava nimi. Avaruussääilmiöt tapahtuvat pääasiassa maapallon ioni- ja magneettikehissä noin 100 km korkeudelta lähtien, minne aurinkotuulen hiukkaset tunkeutuvat. Avaruussään tunnetuin ja näkyvin ilmiö on revontulet. Avaruussäähäiriöt seuraavat Auringon aktiivisuutta. Avaruussäällä on myös vaikutusta erilaisiin teknologisiin järjestelmiin kuten satelliitteihin ja radioliikenteen kuuluvuuteen. Avaruussään maanpintavaikutuksia ovat pitkiin korkeajännitelinjoihin ja maakaasuputkiin indusoituneet sähkövirrat, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia. - Space weather
Baari
Vanhentunut ilmanpaineen yksikkö, ks. pascal
Barometri
ilmapuntari
Biokaasu
on orgaanisista jätteistä (esim. lannasta) hapettomassa tilassa tuotettu kaasu, jonka pääosat ovat metaani ja hiilidioksidi. - Biogas
Bjerknes, Vilhelm
(1862-1951) oli modernin meteorologian ja tieteellisen sääennusteen tärkeimpiä kehittäjiä. Hän oivalsi vuonna 1904, että klassisen fysiikan lait pätevät myös ilmakehän käyttäytymiseen. Sääennustus on ilmakehän fysikaalista tilaa ja muutosta kuvaavien differentiaaliyhtälöryhmän ratkaisemista alkuarvotehtävänä. Alkuarvoja ovat tietyn hetken säähavainnot.
Vilhelm Bjerknesin poika Jacob (1897-1975) oli myös merkittävä meteorologian tutkija Norjassa ja USA:ssa.
Bofori-asteikko
Englantilaisen Beaufortin vuonna 1805 kehittämä alunperin 13-tasoinen tuulenvoimakkuusasteikko. Boforilukeman arviointi perustuu tuulen synnyttämiin vaikutuksiin esimerkiksi aallokossa. Heikkotuulisin tilanne vastaa 0 boforia ja hirmumyrsky 12 boforia. - Beaufort scale
Boreaalinen
vyöhyke kiertää pohjoisella pallonpuoliskolla ympäri maapallon arktisen alueen eteläpuolella. Sitä kutsutaan myös viileäksi ilmastovyöhykkeeksi. Suomi kuuluu pääosin boreaaliseen vyöhykkeeseen. - Boreal
Brunt-Väisälä-taajuus
kts. Väisälä - Brunt Väisälä Frequency
Ceilometri
on automaattilaite, joka mittaa pilven alareunan etäisyyden maanpinnasta. Laite lähettää pystysuoraan lasersädepulssin. Lähetetyn ja pilvestä heijastuneen pulssin aikaerosta voidaan laskea pilven korkeus. - Ceilometer
Celsiusaste
°C. Lämpötilan mittaamisessa käytetty asteikko, missä 0°C on veden jäätymispiste ja 100°C sen kiehumispiste. Anders Celsius (1701-1744) oli ruotsalainen fyysikko, joka tutki lämpöoppia, geomagnetismia ja revontulia. - Degree of Celsius, Centigrade
CFC-yhdiste
kts. freoni - CFCs
Cirruspilvi
eli untuvapilvi on jääkiteistä muodostunut pilvikerros. Cirrus kuuluu yläpilvien luokkaan eli niiden alapinta on 5-9 km korkeudella. Cirrukset muodostavat ohuita lähes läpinäkyviä kuitumaisia rakenteita, joissa on koukkumaisia muotoja tai "kalanruotoja". Väriltään ne ovat hohtavan valkoisia. - Cirrus
Coriolisvoima
Coriolisvoima (tai: Coriolisin voima, coriolisvoima, käytetään myös nimitystä geostrofinen voima) on maapallon pyörimisliikkeestä johtuva (näennäinen) voima, joka kääntää liikkeen suunnan pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle. Sen vaikutus näkyy tuulien ja merivirtojen sekä pitkien jokien suuntautumisessa. Coriolisvoima aiheuttaa kiihtyvyyden a = fv, missä f on niin sanottu coriolistekijä, jonka arvo riippuu leveysasteesta ja v on liikkuvan kappaleen nopeus. Suomessa f ~ 10-4 s-1, joten nopeudella 10 m/s (= 36 km/h) liikkuva kappale kokee corioliskiihtyvyyden, joka on 1 mm/s2. G. G. de Coriolis (1792-1843) oli ranskalainen insinööri ja fyysikko. - Coriolis force
Cumuluspilvi
eli kumpupilvi. Ne kehittyvät päivän mittaan pienistä hattaroista kukkakaalimaisiksi röykkiöiksi, jotka ovat alapinnaltaan sileitä. Cumulus on tornimainen pilvi, jonka pystyulottuvuus on tyypillisesti vaakaulottuvuutta suurempi. Sen alapinnan esiintymiskorkeus on < 2 km. - Cumulus
D-kerros
on ilmakehän ionosfäärin alin kerros noin 90 km korkeudella. - D-layer
Deklinaatio
eranto
Desibeli (dB)
on äänen voimakkuuden suhteellinen mitta, joka mittaa äänen eri voimakkuustehojen suhteita. Ihmisen kuulokynnys on 0 dB, heikko lehtien kahina 10 dB ja meluisa katu 70 dB. Kutakin kymmentä desibeliä kohden äänen teho muuttuu tekijällä 10. - Decibel (dB)
Divergenssi
tarkoittaa aluetta, jossa ilmaa lähtee enemmän kuin sinne tulee virtausten mukana. Lähelle maanpintaa syntyy silloin laskevia ilmavirtauksia ja korkeapaineen alue. Divergenssin vastakohta on konvergenssi. - Divergence
Dobsonin yksikkö
(DU) ilmoittaa otsonin määrän ilmakehässä. 100 DU:n määrä maanpinnalla vastaa millimetrin paksuista otsonikerrosta. Otsonin määrä vaihtelee vuodenajan ja leveysasteen mukaan välillä 250-460 DU. - Dobson Unit
Doppler-tutka
on säätutka, jossa heijastuksen kohteen (esim. sadepisarat) liikenopeus saadaan selville mittaamalla heijastuneen ja lähtevän tutkasäteen taajuusero. Doppler-ilmiön mukaan taajuusero on verrannollinen heijastuskohteen liikenopeuteen tutkasäteen suunnassa. Poliisin liikennetutka toimii samalla periaatteella. - Doppler radar
Dynamicum
on Ilmatieteen laitoksen toimitalo Helsingin Kumpulan yliopistokampuksella. Rakennus luovutettiin laitoksen käyttöön 1.9.2005. Sen osoite on Erik Palménin aukio 1, 00560 Helsinki.
ECMWF
on Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus, jonka keskuspaikka on Readingissä (UK). Järjestöön kuuluu 25 jäsenmaata (Suomi mukaanlukien). Sen tehtävänä on kehittää ja tuottaa keskipitkän aikavälin (noin 10 vuorokautta) numeerisia sääennusteita, jotka ovat jäsenmaiden käytettävissä paikallisiin ennusteisiin. Tehtäviin kuuluu myös tieteellinen tutkimus ja mallikehittely sekä meteorologisten aineistojen keruu ja tallennus. - The European Centre for Medium-Range Weather Forecasts
El Nino
viittaa Perun ja Ecuadorin rannikkovesien huomattavaan lämpenemiseen, joka tapahtuu keskimäärin neljän vuoden välein. Ilmiö on tunnettu jo vuosituhansien ajan. Lämpeneminen johtaa kaatosateisiin Etelä-Amerikan rannikolla ja heikkoon monsuuniin Intian alueelle. Se aiheuttaa vaikean kadon maanviljelyksessä. Vaikutus säähän ja ilmastoon on suurin tropiikissa. El Nino aiheutuu trooppisen Tyynen valtameren meri-ilmakehäsysteemin oskillaatiosta (heilahduksista).
Elektroni
on negatiivisen sähkövarauksen omaava alkeishiukkanen (e-). Maapallolla vapaita elektroneja on runsaimmin ionosfäärissä noin 60 km korkeudelta ylöspäin. Elektroneja syntyy siellä auringon lyhytaaltosäteilyn vaikutuksesta, missä säteilyenergia irrottaa ilman kaasujen molekyylien ja atomien sitomia elektroneja. Aurinkotuulen mukana elektroneja kulkeutuu maapallon lähiavaruuteen. - Electron
Elmon tuli
Pyhimyksen mukaan nimetty koronapurkaus laivan mastossa ukkospilven alla. Tunnetaan myös nimellä virvatuli. - Saint Elmo's fire
Elosalama
on salama, joka nähdään niin kaukana (yli 15 km), että jyrinää ei kuulla. Nähdään tavallisimmin elokuussa, jolloin öiseen aikaan on riittävän pimeää kaukaisen salamoinnin havaitsemiseen. Ilmiöstä käytetään myös nimitystä kalevantuli. - Heat lightning
Emissio
päästö - Emission
Ensilumi
on sääasemalla virallisesti silloin, kun lumensyvyysmittari näyttää syksyllä ensimmäisen kerran lumen syvyydeksi 1 cm. - First Snow, Virgin Snow
Eranto
eli deklinaatio on magneettisen pohjoissuunnan (kompassisuunta) ja todellisen pohjoissuunnan välinen kulma. Suomessa eranto on 4° – 10° itään. Sen vuotuinen muutos on noin 0,1° itään. - Geomagnetic declination, Magnetic variation
EUMETSAT
on Euroopan sääsatelliittijärjestö, joka on hallitusten välinen organisaatio. Siihen kuuluu 18 eurooppalaista jäsenvaltiota (Suomi mukaanlukien) ja 7 liitännäisjäsentä.EUMETSAT:in tehtävänä on suunnitella ja ylläpitää operatiivisiä sääsatelliittijärjestelmiä sekä hyödyntää niistä saatavia meteorologisia aineistoja päivittäiseen käyttöön ja ilmastotutkimuksen tarpeisiin. Tärkein sateelliittihanke on Meteosat. Ensimmäinen EUMETSAT:in satelliitti laukaistiin vuonna 1977. Järjestön päämaja on Darmstadtissa Saksassa. - European Organization for the Exploitation of Meteorological Satellites
Euroopan avaruusjärjestö (ESA)
perustettiin 1975 kokoamaan eurooppalaiset resurssit yhden merkittävän avaruusohjelman taakse. ESA:lla on 17 jäsenvaltiota, Suomi mukaanluettuna (täysjäsen vuodesta 1995). ESAn pääkonttori on Pariisissa. ESA:lla on toimintaa myös Alankomaissa, Saksassa ja Italiassa sekä Guyanan avaruuskeskuksessa (Centre Spatial Guyanais, CSG) Ranskan Guyanassa. Lisäksi ESA:lla on joitakin maa-asemia ja muita toimipaikkoja. ESA:lla on ohjelmia kantorakettien, avaruustieteen, satelliitti-kaukokartoituksen, satelliittitietoliikenteen ja miehitettyjen avaruuslentojen alueilla. Lisäksi useilla alueilla on teknologiaohjelmia, joissa ei rakenneta avaruusaluksia vaan pyritään kehittämään niiden tarvitsemia laitteita. Tarkoituksena on, että jäsenmaiden teollinen kilpailukyky paranee ESA-yhteistyön myötä. ESAn yleinen tavoite on kehittää avaruusteknologiaa, ja pitää Eurooppa mukana poliittisesti ja taloudellisesti merkittävän tieteenalan kehityksen eturintamassa. Suomi osallistuu seuraaviin ESAn ohjelmiin: kaukokartoitus-, navigointi-, tietoliikenne-, teknologia- ja avaruustiedeohjelma. - European Space Agency
Fahrenheit
Lämpötila-asteikko (°F), joka on käytössä muun muassa USA:ssa. Siinä vesi jäätyy 32°F:n lämpötilassa ja kiehuu 212°F:ssa. Fahrenheit-asteet saadaan Celsius-asteiksi kaavasta °C = (5/9)(°F - 32), mikä on likimain sama kuin °C ~ (°F - 32)(1/2 + 1/20). G. D. Fahrenheit (1686 - 1736) hollantilainen fyysikko. - Fahrenheit scale.
FIGARE
oli Suomen Akatemian globaalimuutoksen tutkimusohjelma 1999-2002. Sen tavoiteena oli mm. ennakoida globaalimuutosten ympäristöllisiä ja sosioekonomisia vaikutuksia ja etsiä yhteiskunnallisia, taloudellisia ja teknisiä ratkaisuja, joilla voidaan vaikuttaa muutokseen tai auttaa siihen sopeutumiseen. FIGARE:ssa oli 18 hanketta, joissa työskenteli melkein 300 tutkijaa. Ohjelman kokonaisrahoitus oli noin 7 miljoonaa euroa. - Finnish Global Change Research Programme
Flare
on Auringon roihupurkaus, jolloin avaruuteen sinkoutuu muutamassa hetkessä suuria määriä korkeaenergisiä hiukkasia ja voimakasta sähkömagneettista säteilyä. Suurimmat säteilymäärät vastaavat noin yhtä promillea Auringon kokonaissäteilystä. Flaret aiheuttavat maapallon lähiavaruudessa voimakkaita avaruussäähäiriöitä ja revontulia sekä häiriöitä radioliikenteessä. - Flare
Fossiilinen polttoaine
on energialähde. Niitä ovat maaöljy, hiili, turve ja maakaasu sekä niistä jalostetut tuotteet (esim. bensiini). Ne ovat syntyneet eloperäisistä jäänteistä erilaisiin geologisiin kerrostumiin. Fossiillisten polttoaineiden käyttö lisää ilmakehän kasvihuonekaasuja kuten esimerkiksi hiilidioksidia. - Fossil fuel
Freoni
on kloorifluorihiilivetykaasu eli CFC-yhdiste. Freonikaasuja on käytetty muun muassa jääkaapeissa sekä sumutteiden ponnekaasuna. CFC-kaasut ovat normaalitilassa kemiallisesti pysyviä, mutta joutuessaan stratosfääriin, ne härmistyvät jääkiteisiin. Silloin niistä vapautuu klooria, joka hajottaa ilmakehän otsonia. - Freon
Föhntuuli
on lämmin ja kuiva laskutuuli Alpeilla. Suomessa föhntuuli tuntuu heikkona Tornionjokilaaksossa, kun Atlantilta puhaltava kostea länsituuli on ylittänyt Skandien vuoriston, ja kuivana laskutuulena nostaa alueen lämpötilaa. - Föhn Wind
Gaia-hypoteesi
on englantilaisen biologin James E. Lovelockin esittämä 1970-luvulla. Sen mukaan Maa on jättimäinen itsesäätelevä järjestelmä, joka pystyy kokonaisuutena säilyttämään planeettamme elämiseen soveltuvana asuinpaikkana. Muun muassa jotkut luonnonsuojelijat ovat yhdistäneet Gaiaan ajatuksen tiedostavasta ja kokevasta Maasta, Maasta elävänä organismina. Gaia-hypoteesi on hyvin kiistanalainen, mutta se on poikinut Maan systeemejä selvittelevän tutkimussuunnan. Gaia on Maan jumalatar antiikin ajan kreikkalaisessa mytologiassa. - Gaia hypothesis
Geofysiikan Seura
(perustettu1926) edistää geofysiikan tutkimusta ja on sitä harjoittavien henkilöiden yhdyssiteenä. Geofysiikan aihepiirejä ovat maa, vesi, ilma ja lähiavaruus. Seuran toimintaan kuuluvat muun muassa kaikille avoimet esitelmätilaisuudet, joka toinen vuosi pidettävät Geofysiikan Päivät ja Geophysica-lehden julkaiseminen. - Geophysical Society of Finland
Geofysiikka
on maapallon fysikaalisia ominaisuuksia tutkiva tieteenala. Geofysiikka kohdistuu maapallon ilma-, vesi- ja kivikehään. Sitä opetetaan Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitoksella ja Oulun yliopiston Geotieteiden laitoksella - Geophysics
Geomagnetismi
on maapallon magneettisia ominaisuuksia tutkiva geofysiikan alatiede. Sitä opetetaan Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitoksen geofysiikan osastolla ja on edustettuna Ilmatieteen laitoksella. - Geomagnetism
Geostrofinen tuuli
on paine-eron ja coriolisvoiman aiheuttama isobaarien suuntainen tuuli. - Geostrophic wind
Golfvirta
on lämmin merivirta Atlantilla, joka alkaa Meksikon lahdelta ja ulottuu USA:n itärannikolla New Foundlandiin asti, josta se haarautuu. Virran itäinen haarake muodostuu Pohjois-Atlantin ja Norjan merivirroista aina Huippuvuorille saakka. Golfvirta lämmittää yläpuolellaan olevaa ilmamassaa, jonka vaikutuksesta muun muassa Suomessa lämpötilat ovat 6 - 11 °C korkeampia kuin ilman Golfvirran vaikutusta. Golfvirran virtaukseen vaikuttavat olennaisesti myös meriveden suolaisuuden muutokset. - Gulf stream
GPS
eli Global Positioning System. GPS-järjestelmään kuuluu 24 maapalloa kiertävää satelliittia. Satelliittien signaalien vastaanotin maanpinnalla antaa tarkan paikkatiedon (aika ja paikkakoordinaatit). Paikannustarkkuus on < 10 m paikallistäydennyksin tarkempikin. - GPS, Satellite navigation
GWP
Lämmityspotentiaali
Hadleyn kiertoliike
syntyy, kun kevyt lämmin ilma tropiikissa nousee ylös kiertyen molemmille pallonpuoliskolle. Paluuvirta tropiikkiin tapahtuu maanpinnalla subtrooppisilla alueilla, missä coriolisvoima kääntää pohjoisen pallonpuoliskona virtaukset koillispasaatiksi ja eteläisellä pallonpuoliskolla kaakkoispasaatiksi. Tätä kiertoliikettä kutsutaan Hadleyn soluksi, millä on tärkeä merkitys maapallon ilmastollisiin oloihin. Hadleyn solun laskeva ilmavirtaus aiheuttaa subtropiikkiin lähes pysyvät hepoasteiden korkeapaineet, missä ilma on kuivaa ja minne siis syntyy aavikoita. Nousevan solun alueella on taas voimakkaita sateita. Georg Hadley (1685-1768) oli englantilainen meteorologi. - Hadley cell
Hahtuvapilvi
Valkoisia pienehköjä hattaroita tai levymäisiä pilviä keskipilvien korkeudella, 2–5 kilometrissä. Järjestyvät usein ryhmiin tai jonoihin. Hahtuvapilvet ovat yleinen pilvisuku, johon kuuluu monia hyvinkin erinäköisiä lajeja. Myös mm. vuoristojen lähellä esiintyvät linssinmuotoiset mantelipilvet kuuluvat hahtuvapilvien sukuun. - Altocumulus (Ac)
Haihtuminen
on veden muuttumista vesihöyryksi kiehumispistettä alemmassa lämpötilassa. Haihtumisessa raskaampi aine (vesi) muuttuu kevyemmäksi (höyry). Haihtumisen käänteinen ilmiö on tiivistyminen. Haihdunta on haihtumista kuvaava meteorologinen suure (esim. millimetriä vuorokaudessa). - Evaporation
Halen jakso
on kaksinkertainen auringonpilkkujakso kestoltaan noin 22 vuotta. Sen aikana Auringon laaja-alainen magneettikenttä vaihtaa napaisuuttaan kahdesti. Auringon yleinen magneettikenttä vaihtaa napaisuuttaan hieman auringonpilkkujen maksimiajankohdan jälkeen. - G. E. Hale (1868 - 1938) amerikkalainen astrofyysikko, joka tutki auringon fysiikkaa. - Hale-periodicity
Halla
syntyy, kun ilman lämpötila maanpinnan tasalla laskee pakkasen puolelle (termisen) kasvukauden aikana. - Night frost
Hallitusten välinen ilmastopaneeli
IPCC - IPCC, Intergovernmental Panel on Climate Change
Halo
Taivaalla näkyvä valoilmiö, joka syntyy valon (esim. Auringon tai Kuun) taittuessa ja heijastuessa ilmassa leijuvista jääkiteistä. Tavallisimmin ne syntyvät 5-10 km korkeudella. Ne näkyvät renkaina, kaarina ja läiskinä. Tavallisin halo-ilmiö on renkaan muotoinen valomuoto, joka muodostuu Kuun tai Auringon ympärille siten, että renkaan säde on 22 kulma-astetta. - Halo
Halogenoidut hiilivedyt
ovat kasvihuonekaasuja, joissa osa tai kaikki vedystä on korvattu kloorilla, fluorilla tai bromilla. Niitä ei esiinny luonnostaan ilmakehässä, joten niiden pitoisuudet ovat täysin ihmisen aiheuttamia. Klooria ja bromia sisältävät hiilivedyt myös hajottavat otsonikerrosta. Halogenoituja hiilivetyjä ovat myös CFC:t eli kloorifluorihiilivedyt (freoni). - Haloalkane
Hankikanto
Hankikannosta eli hankikantosista, kantohangesta tai hankiaisesta puhutaan, kun hangelle muodostuu kova pintakerros, joka kestää ihmisen kävellä. Ilmiö syntyy, kun hangen pintakerros ensin osittain sulaa ja tiivistyy raskaaksi vetiseksi lumeksi, joka sitten ilman jäähdyttyä jäätyy kovaksi kuoreksi. Tyypillisesti hankikantoa esiintyy keväisin selkeällä säällä, kun lämpimät aurinkoiset päivät ja pakkasyöt vuorottelevat. – Crusted snow
Happamoituminen
on maaperän tai vesistöjen happamuusluvun (pH) muuttuminen selvästi pienemmäksi kuin normaalissa sadevedessä. Happamuutta aiheuttavat muun muassa ilmassa oleva rikkihappo, -hapoke ja typen vastaavat yhdiseet, joita joutuu ilmakehään ihmisen toiminnan tuloksena. Rikkiä ja typpeä kulkeutuu ilmakehään kivihiiltä ja öljyä poltettaessa. Ne laskeutuvat sadeveden mukana maanpinnalle. Happamoituminen voi johtaa yksittäisen järven ekosysteemien perusteelliseen muuttumiseen jopa kuolemaan. - Acidification
Happi
Ilmakehän toiseksi yleisin kaasu, joka esiintyy kahden happiatomin muodostamana molekyylinä (O2). Kolmimolekyylinen muoto (O3) on nimeltään otsoni. Ilmakehän kaasuista noin 21 % on happea. - Oxygen
Happosade
on rikki- tai typpihappoa merkittävästi sisältävä sade. Hapot syntyvät muun muassa teollisuuden rikki- ja typpidioksidin päästöistä, kun ne muodostavat ilmassa olevan vesihöyryn kanssa rikki- ja typpihappoa. Hapan laskeuma sateen tai sumun muodossa lisää mm. vesistöjen happamuutta, mutta on myös haitallinen historiallisille rakennuksille niiden pintojen reagoidessa happojen kanssa. - Acid rain
Harsopilvi
Ohut, valkoinen, tasainen tai hieman kuituinen pilviharso yli 5 km korkeudessa. Aurinko ja Kuu näkyvät sen läpi. Harsopilvi koostuu jääkiteistä ja siinä näkyy usein haloilmiöitä. - Cirrostratus (Cs)
Helle
Kesäpäivä luokitellaan Pohjoismaissa hellepäiväksi, jos päivän ylin lämpötila on yli 25 °C. - Hot day
Helmiäispilvet
ovat pääasiassa jääkiteistä muodostuneita usein mantelinmuotoisia pilviä stratosfäärissä 15-25 km korkeudella. Ne näkyvät parhaiten aamu- tai iltahämärän aikaan tammi-helmikuussa pohjoisilla leveysasteilla. Parhaiten helmiäispilviä havaitaan vuoristoalueilla (esim. Skandit) alatuulen puolella. Valaisevat yöpilvet - Nacreous Clouds
Hepoasteet
sijaitsevat molemmilla puolilla päiväntasaajaa leveysasteiden 30° - 35° välisellä vyöhykkeellä. Siellä Hadleyn kiertoliikkeeseen liittyvä korkeapaine aiheuttaa pilvettömän, kuivan ja vähätuulisen säätyypin. - Horse latitudes
Hiilidioksidi
on hapen palamiskaasu (CO2), jota syntyy pääasiassa orgaanisten aineiden palamistuotteena esimerkiksi kivihiiltä tai maaöljyä poltettaessa. Ilmakehässä hiilidioksidia on noin 0,039 % kaikista kaasuista maanpinnan tuntumassa. Hiilidioksidi on tärkeä kasvihuonekaasu. Kaasun elinikä ilmakehässä on pitkä, yli 100 vuotta, mikä selittää osaltaan sen, miksi kasvihuoneilmiön voimistumisen pysäyttäminen vaatii huomattavia maailmanlaajuisia päästörajoituksia. - Carbon dioxide
Hiilidioksidiekvivalentti
Kasvihuonekaasupäästöjen yhteismitta, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Päästöt yhteismitallistetaan eli muunnetaan ekvivalenttiseksi hiilidioksidiksi lämmityspotentiaalikertoimen avulla. - Carbon dioxide equivalent
Hiilimonoksidi
häkä
HIRLAM
on usean Euroopan maan (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Hollanti, Irlanti ja Espanja ) ilmatieteen laitosten yhteinen hanke, jonka tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää nykyaikaista numeerista sääennustusjärjestelmää jäsenmaiden käyttöön. Jokainen jäsenmaa saa mallin käyttöönsä ja ajaa päivittäiset sääennusteensa itsenäisesti. Ensimmäinen HIRLAM-malli otettiin Ilmatieteen laitoksessa käyttöön vuonna 1990. - High Resolution Limited Area Model
Hiukkassäteily
on radioaktiivisen aineen lähettämää, auringon säteilyn tai kosmisen säteilyn sisältämää ionisoivaa säteilyä, joka voi koostua alfahiukkasista, beetahiukkasista, neutroneista, elektroneista, protoneista tai muista ydinhiukkasista. - Particle radiation
Hivenkaasu
on kaasu, jota ilmakehässä on vain vähän. Tällaisia ovat mm. kaikki kasvihuonekaasut, joiden pitoisuudet ovat huomattavasti alle prosentin. - Trace gas
Holoseeni
tarkoittaa viimeisimmän jääkauden jälkeistä noin 10 000 vuotta kestänyttä ilmastollisesti lämmintä ajanjaksoa. - Holocene
Hurrikaani
Trooppisilla alueilla esiintyy voimakkaita matalapaineita, joilla on erilaisia nimiä sekä merialueen että tuulen nopeuden mukaan. Trooppinen hirmumyrsky on Atlantilla nimeltään hurrikaani, mutta Tyynen Meren länsiosissa se tunnetaan taifuunina ja Intian Valtamerellä syklonina. - Hurricane
Huurre
syntyy, kun sumu- tai pilvipisarat tarttuvat puihin tai rakennuksiin ja jäätyvät saman tien. Huonoissa olosuhteissa huurre kasvaa paksuksi tykyksi, joka katkoo paksujenkin puiden latvoja, kuura. - Frost
Häkä
eli hiilimonoksidi (CO) on hiilen epätäydellinen palamistuote. Se on vaarallinen ympäristömyrkky, jota esiintyy muun muassa autojen pakokaasuissa. - Carbon monoxide
Hämärtyminen
on maapallonlaajuinen ilmiö, joka on vähentänyt auringon säteilyn määrä tasaisesti 1950-luvulta lähtien. Se johtuu ihmisen aiheuttamista pienhiukkaspäästöistä (esim noki), jotka samentavat ilmaa ja estävät auringon säteilyä. Hämärtymisen on arvioitu vähentäneen auringon säteilyä 4 % noin kolmessa vuosikymmenessä. Ilmiö heikentää ilmakehän kasvihuoneilmiön vahvistumisesta johtuvaa lämpenemistä. - Global dimming
Hämärä
on valon määrää kuvaava ilmaus auringon yläreunan ollessa korkeintaan 6 astetta horisontin alapuolella. Tästä ajanjaksosta käytetään myös nimitystä "porvarillinen" hämärä. Auringon ollessa 6-12 astetta horisontin alapuolella puhutaan nauttisesta hämärästä eli merimieshämärästä, jolloin horisontti vielä erottuu alusta navigoitaessa. Kun asteväli on 12-18 kyseessä on astronominen hämärä. Kun auringon korkeuskulma on enemmän kuin 18 astetta horisontin alapuolella alkaa pimein yö. - Twilight
Härmistyminen
on olomuodon muutos, jossa kaasu muuttuu suoraan kiinteäksi aineeksi. Esimerkiksi kosteuden tiivistyminen pakkasella suoraan vesihöyrystä jääksi tai kuuraksi vaikkapa auton tuulilasiin. Härmistymisen käänteinen ilmiö on sublimaatio. - Deposition, Desublimation
Ilmahehku
on pilvettömällä taivaalla iltahämärässä ja yöllä näkyvä heikko valo, joka ei ole revontulista johtuvaa. Ilmahehku syntyy auringon sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksesta. Säteily virittää ilmakehän molekyylejä (lähinnä happi) 80 - 500 km korkeudella ja näiden viritystilojen purkautuessa syntyy heikkoa valoa, tyypillisesti vihreää ja punaista. Toisin kuin revontulia, ilmahehkua havaitaan kaikkialla maapalloa. Pääosa ilmahehkusta tulee säteilyn infrapuna-alueelta. Ilmahehku on huomattavasti himmeämpi kuin revontulet, mutta se näkyy kaikissa suunnissa. Ilmahehkun ansiosta kuuton pimeä yö ei ole aivan sysimusta. - Airglow
Ilmakehä
on maapalloa ympäröivä kaasukehä, jonka yleisimmät kaasut ovat typpi (78 %), happi (21 %), argon (1 %), hiilidioksidi (noin 0,04 %) ja muita jalokaasuja. Prosenttiosuudet pätevät lähellä maanpintaa. Vähäisestä suhteellisesta osuudestaan huolimatta myös vesihöyry on tärkeä kaasu varsinkin alailmakehässä. Ilmakehästä erotetaan lämpötilan perusteella erilaisia kerroksia alhaalta ylöspäin: troposfääri (noin 0-10 km), stratosfääri (noin 10-50 km), mesosfääri (noin 50-100 km) ja termosfääri (100-500 km). Ilmakehä voidaan jakaa neutraaliin ilmakehään ja ionosfääriin (ionikehä). Neutraali-ilmakehässä ilman molekyylit ovat pääasiassa sähköisesti varautumattomia, ionosfäärissä (noin 60 km ylöspäin) merkittävä osa kaasuista on ionisoituneessa tilassa missä on vapaita elektroneja. Ionisaation aiheuttaa auringon lyhytaaltoinen säteily. Kerrosta, missä magneettiset ja sähköiset voimat säätelevät varattujen hiukkasten liikkeitä sanotaan magnetosfääriksi (noin 10000 km -) (magneettikehä). - Atmosphere
Ilmanlaatu
on käsite, joka ilmaisee ilman epäpuhtauksien pitoisuudet, laskeumien suuruudet, ohje-, tai raja-arvoihin vertailtuja tunnuslukuja. Ilmanlaadun mittaustulosten perusteella ilman laatu voidaan ilmoittaa joko indeksillä tai sanalla (hyvä, tyydyttävä jne.). - Air quality
Ilmanpaine
on ilmakehän paine maanpintaa vastaan. Normaali-ilmanpaine on 1013 hehtopascalia (tai millibaaria käytöstä poistuneella yksiköllä ilmaistuna). - Atmospheric pressure
Ilmansuunnat
jaetaan pääilmansuuntiin ja väli-ilmansuuntiin. Pääilmansuunnat poikkeavat toisistaan 90°. Ne ovat pohjoinen (N), itä (E), etelä (S) ja länsi (W) (suluissa on niiden kansainvälinen lyhenne). Väli-ilmansuunta poikkeaa 45° kahdesta vierekkäisestä pääilmansuunnasta. Väli-ilmansuunnat ovat: koillinen (NE), kaakko (SE), lounas (SW) ja luode (NW). Tarkemmassa jaotuksessa, esim. laivakompassissa, erotetaan kaikkiaan 32 suuntaa. Säätiedotuksissa tuulitiedot ilmoitetaan siten, että tuulen suunta on se suunta mistä tuulee. - Cardinal points
Ilmapuntari
on ilmanpaineen mittari (myös barometri tai barografi). Vanhimmat laitteet ovat elohopeailmapuntareita, joissa verrataan ilmakehän painoa elohopeapilarin painoon U-kirjaimen muotoisissa yhtyvissä astioissa. Rasiailmapuntarissa (aneroidi) mitataan peltirasian kokoonpainumista ja laajenemista ympäröivän ilman puristuksessa. - Barometer
Ilmasto
on jonkin paikan säämuuttujista (lämpötila, sademäärä, tuulen nopeus- ja suunta, ilman kosteus jne.) laskettu pitkän ajan keskiarvo. Tyypillinen vertailukauden pituus on 30 vuotta. - Climate
Ilmastoherkkyys
Ilmastoherkkyydellä tarkoitetaan sitä maapallon ilmakehän lämpötilan muutosta, joka seuraa hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisesta. IPCC:n mukaan herkkyys on välillä 1,5—4,5°C. - Equilibrium Climate Sensitivity
Ilmastonmuokkaus
Sanalla viitataan erilaisiin tekniikoihin, joilla ihmiskunta voisi tarkoituksellisesti muuttaa maapallon ilmastoa. Hiilidioksidipäästöjen aiheuttaman epätoivotun ilmaston lämpenemisen vähentämiseksi on ehdotettu monia ilmastonmuokkauskeinoja, esimerkiksi pienhiukkasten levittämistä stratosfääriin auringonvaloa heijastamaan, merten lannoittamista hiilidioksidin sitomiseksi sekä pilvien määrään tai koostumukseen vaikuttamista. Tällaisia tekniikoita ei toistaiseksi ole otettu käyttöön. Ilmastonmuokkaukseen liittyy vakavia epätoivottujen sivuvaikutusten riskejä sekä poliittisia ongelmia. - Geoengineering
Ilmastonmuutos
tarkoittaa ilmastollisten olojen vaihtelua, jota tapahtuu luonnostaan useilla aikaväleillä ja eri alueilla maapalolla. Esimerkkeinä voidaan mainita geologisten aikajaksojen vaihtelut jääkausien ja lämpimämpien jaksojen välillä 10 000 - 100 000 vuoden aikavälillä sekä muutamien vuosien välein tapahtuvat valtamerien El Nino - La Nina heilahdukset, joiden vaikutukset ulottuvat Tyyneltä Valtamereltä sen ympäristöön ja koko tropiikkiin.
1800-luvun puolivälistä lähtien maapallon lämpötila on noussut 0,3-0,6 astetta, ja ensi vuosisadalla ilmaston arvioidaan lämpenevän 1-3,5 astetta. Lämpötilan muutos vaihtelee merkittävästi alueittain. Voimakkaimmin ilmasto lämmennee lähempänä napoja.
Ilmastonmuutosta aiheutuu myös ihmisen toiminnan suoran tai epäsuoran aiheuttama muutos ilmakehän koostumukseen ja fysikaalis-kemiallisiin prosesseihin, jotka vaikuttavat mm. maapallon lämpö- ja sadeolosuhteisiin. Tunnetuin näistä ihmisen aiheuttamaista tekijöistä on kasvihuoneilmiön voimistuminen, joka aiheutuu pääasiassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä, sademetsien hävittämisestä ja ihmisen ilmakehään päästämistä kemikaaleista.
Ihmiskunnan aiheuttamaan ilmastonmuutokseen kuuluu myös stratosfäärissa napa-alueilla tavattava otsonikato, joka vaikuttaa yläilmakehän ilmastoon 15 km korkeudelta ylöspäin. - Climate change
Ilmastoskenaario
on vaihtoehtoinen mahdollinen kehitysnäkymä tulevaisuuden ilmastosta. Se ei ole ennuste eikä sillä voida tarkasti laskea millaiseksi ilmasto muuttuu. Skenaariot perustuvat parhaisiin saatavilla oleviin arvioihin tulevaisuuden ilmastosta ja sisältävät vaihtoehtoisia oletuksia ilmastoon vaikuttavista tekijöistä mukaanlukien ihmisen toiminta. Ilmastoskenaarioita laatii ilmaston muutosta tutkiva kansainvälinen organisaatio IPCC. Ilmastoskenaarion mukaan lämpötila kohoaa Suomessa aikavälillä 1990-2100 1,5 °C - 4,5 °C. Skenaarion mukaan lämpötilat kohoavat Suomessa nopeammin kuin maapallolla yleensä. Talvet lämpenevät enemmän kuin kesät. Sateisuus talvella kasvaa, mutta kesäsateet pysynevät ennallaan. - Climate Change Scenario
Ilmastoskeptikko
on vakiintunut termi ilmastokysymyksistä kiinnostuneesta henkilöstä, joka esittää ilmastotutkimuksen tiedeyhteisön vallitseviin ilmastonmuutoskäsityksiin vastakkaisia mielipiteitä ilmastonmuutoksen syistä. Erityisesti skeptikot haluavat nähdä kaiken ilmastonmuutoksen vain ilmakehän luonnollisena vaihteluna ilman ihmisen osuutta siihen kasvihuonekaasupäästöjen kautta. Useimmiten ilmastoskeptikko on maallikko tai jonkin muun tieteenalan asiantuntija. Skeptikot saavat julkisuutta pääasiassa internetin keskustelusivuilla tai sanomalehtien yleisönosastoilla. - Climate sceptic
Ilmasähkö
Yhteisnimitys ilmakehän sähköilmiöille lähinnä ionosfäärin (100 km) alapuolella. Tärkeimmät ilmiöt liittyvät ukkoseen ja sen ylläpitämään heikkoon sähkövirtaan ilmakehässä (1 kA eli tiheys 2 pA/m2) sekä ilman ioneihin. Maanpinnan lähellä on hyvällä säällä pystysuora sähkökenttä, voimakkuudeltaan 100-200 V/m. Neutraali-ilmakehällä on positiivinen ja maalla negatiivinen sähkövaraus, joiden takia Ionosfäärin alaosan sähköinen potentiaali maanpinnan suhteen on noin 400 kV. - Atmospheric electricity
Ilmatiede
meteorologia
Ilmatieteen laitos (IL)
on monialainen palvelu- ja tutkimuslaitos, joka tuottaa tietoa ilmakehän tilasta yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä elinkeinoelämän ja yleisön tarpeita varten. Laitos havainnoi ilmakehän fysikaalista tilaa, kemiallista koostumusta ja sähkömagneettisia ilmiöitä ja tuottaa tietoa ilmakehän entisestä, nykyisestä ja tulevasta tilasta. IL tekee tutkimusta meteorologian, ilmaston, ilmanlaadun, meritieteen, avaruusfysiikan, kaukokartoituksen ja geomagnetismin alueilla ja harjoittaa asiantuntijapalveluihin erikoistunutta liiketoimintaa Suomessa ja ulkomailla. IL osallistuu kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Ilmatieteen laitos on perustettu 1838, nykyisen nimensä se sai vuonna 1969. Hallinnollisesti laitos on liikenne- ja viestintäministeriön alainen ja sen toiminnasta vastaavat pääjohtaja (Petteri Taalas) ja neuvottelukunta. - Finnish Meteorological Institute
Infrapunasäteily
Sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuden ylittäessä 700 nanometriä (nm) sitä sanotaan infrapuna- eli lämpösäteilyksi. Se lyhennetään tavallisesti IP tai IR (Infrared). Infrapuna-alue päättyy, kun aallonpituus on millimetrin luokkaa. Infrapunasäteilyllä on tärkeä merkitys kasvihuoneilmiössä, missä maapallo säteilee auringosta saamansa energian infrapunasäteilyn muodossa aallonpituus- alueella noin 0,01 - 0,001 millimetriä. - Infrared Radiation
Inklinaatio
eli I on maapallon magneettikenttävektorin kallistuskulma vaakatasoon nähden. Se on pohjoisella pallonpuoliskolla positiivinen ja eteläisellä negatiivinen. Suomessa tyypillinen inklinaatiokulma on noin 73°. Magneettisilla navoilla I = +90° tai -90°. - Geomagnetic inclination
Interglasiaalikausi
on lämmin kausi jääkausien välillä, jolloin maapallon keskilämpötila voi olla noin 10°C lämpimämpi kuin jäätiköitymisen maksimiaikoina. Interglasiaalikaudet ovat lyhyempiä, kestoltaan 10 000 - 20 000 vuotta, kuin jääkaudet. Nykyinen interglasiaalikausi alkoi noin 10 000 vuotta sitten ja sen lämpimin vaihe on jo ohitettu. Edellinen interglasiaali oli noin 100 000 vuotta sitten, jolloin maapallon lämpötila oli suunnilleen sama kuin nykyään. - Interglacial Period
Interplanetaarinen magneettikenttä
on aurinkotuulen mukanaan kuljettama magneettikenttä, jolla on tärkeä merkitys avaruussäähäiriöiden ja revontulien syntymisessä. - Interplanetary magnetic field, IMF
Intiaanikesä
on poikkeuksellisen lämmin kausi syksyllä. - Indian Summer
Inversio
eli käänteinen lämpötilan muutos. Yleensä ilman lämpötila lähellä maanpintaa (troposfäärissä) pienenee alhaalta ylöspäin. Toisinaan tapahtuu lämpötilan inversio, jolloin lämpötila nouseekin ylöspäin mentäessä. Niin sanottu maanpintainversio syntyy usein talvella selkeällä ja tyynellä säällä korkeapainetilanteessa maanpinnan voimakkaan jäähtymisen seurauksena. Kesäisin halla on tyypillinen maanpintainversion seuraus. Inversion voi havaita esim. kaukolämpöpiipuista nousevasta vesihöyryn tiivistyspatsaasta, joka taittuu vaakasuoraan inversiokerroksessa, kun se tavallisesti olisi jatkanut nousuaan. - Inversion
Ioni
on sähköisesti varautunut atomi tai molekyyli. Ioneja syntyy, kun atomin elektronit saavat esimerkiksi sähkömagneettisesta säteilystä lisäenergiaa niin paljon, että ne irtautuvat atomin vaikutuspiiristä. Syntyy vapaita elektroneja ja ioneja, joilla on tässä tapauksessa positiivinen sähkövaraus. Elektronien yhtyessä takaisin ioniin tapahtuu rekombinaatio. Yksinkertaisin ioni on protoni, joka on ionisoitunut vetyatomin ydin. Ilmakehässä ioneja tavataan eniten ionosfäärissä noin 60 km korkeudesta lähtien. - Ion
Ionosfääri
eli ionikehä on ilmakehän kerros, jossa kaasut ovat osittain ionisoituneessa tilassa. Siellä on vapaita elektroneja ja ioneja. Vain noin 0,1 % ionosfäärin kaasuista on ionisoituneessa tilassa. Ionisaation aiheuttaa Auringon lyhytaaltosäteily (< 100 nm). Pääosa ionosfääristä esiintyy vain päiväsaikaan Auringon valaisemalla pallonpuoliskolla. Ionosfääristä erotetaan eri kerroksia ionitiheyden maksimien mukaan. Alimpana on D-kerros (60 - 90 km), missä ionitiheys on tyypillisesti 102 - 103 hiukkasta/ cm3. Seuraava kerros on E-kerros (105 - 160 km), ionitiheys 105 - 106 hiukkasta/cm3. Ionosfäärin ylin kerros on F-kerros (300 - 1000 km), missä ionitiheys on päivällä noin 106 /cm3 ja yöllä 105. F-kerros jaetaan kahteen alakerrokseen F1 ja F2. Ionosfäärin ominaisuuksia (mm. elektronitiheyden pystyjakauma) tutkitaan erilaisilla radiotaajuuksilla toimivilla ionosfääritutkilla esimerkkinä Ilmatieteen laitoksen STARE Hankasalmella. - Ionosphere
IPCC
on hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change), jonka on kutsunut koolle YK ja WMO. Paneelin tehtäviin kuuluu mm. arvioida ilmastonmuutoksia ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tietämystä sekä erilaisia muutoksia rajoittavia toimenpiteitä. Vuonna 2007 ilmestyneessä arviointiraportissaan (Fourth Assessment Raport eli AR4)IPCC totesi, että "on olemassa uutta entistä vahvempaa näyttöä siitä, että suurin osa viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana havaitusta ilmaston lämpenemisestä on ihmiskunnan aikaansaannosta". IPCC:n raporttien valmisteluun on osallistunut tuhansia tutkijoita.Vuoden 2007 Nobelin rauhanpalkinnosta puolet myönnettiin IPCC-järjestölle.
Irradianssi
tarkoittaa Auringon säteilyä tarkasteltaessa tehotiheyttä (W/m2) tiettyä aallonpituutta kohden. Kun kaikkien aallonpituuksien irradianssi lasketaan yhteen saadaan Auringosta maapallolle kohdistuvan säteilyn kokonaisteho pinta-alayksikköä kohden ("aurinkovakio"). - Irradiance
Isobaari
on sääkartan käyrä, joka yhdistää paikkoja, joissa on sama ilmanpaine. - Isobar
Isotermi
on karttaan piirretty käyrä, joka yhdistää paikkoja, joilla on sama lämpötila. - Isotherm
IUGG
on kansainvälinen geodesian ja geofysiikan tieteellinen unioni. IUGG järjestää kaikilla geofysiikan aloilta kansainvälisiä tieteellisiä kokouksia. Se on jakaantunut 7 alaosastoon. Meteorologiaa edustaa IAMAS (International Association of Meteorology and Atmospheric Sciences). Avaruustutkimusta ja geomagnetismia IAGA (International Association of Geomagnetism and Aeronomy). Kukin alaosasto järjestää omalta tieteenalaltaan kansainvälisen kokouksen alan tutkijoille kerran kahdessa vuodessa. Kaikki osastot kokoontuvat yleiskokoukseen kerran neljässä vuodessa, jolloin tutkijoita on koolla yleensä yli 5000. Viimeksi IUGG:n yleiskokous oli vuonna 2011 Melbournessa Australiassa. - International Union of Geodesy and Geophysics
Jalokaasut
ovat kaasumaisia alkuaineita, jotka eivät muodosta yhdisteitä ja joiden molekyylit sisältävät vain yhden atomin: helium (He), neon (Ne), argon (Ar), krypton (Kr), ksenon (Xe) ja radon (Rn). Maapallon ilmakehässä yleisin jalokaasu on argon (0,93 %). Helium on alkuaineista vedyn jälkeen kevein. Helium on yleinen aines tähdissä. Jalokaasuista radon on radioaktiivinen. Sitä kehittyy jatkuvasti maankuoressa esimerkiksi uraanipitoisissa mineraaleissa. Tämän jälkeen radon leijuu esimerkiksi kaivoksiin, kellareihin ja muihin rakennuksiin säteilemään radioaktiivisesti. - Inert gases
Jääkausi
on geologinen jakso, jolloin jäätiköt peittävät laajoja manneralueita. Jäätiköitymiskausia voi olla useita peräkkäin, jolloin kylmien kausien välissä on lämpimämpi interglasiaaliaika. Fennoskandiassa jääkauden jäätiköityminen oli laajimmillaan 17 000-18 000 vuotta sitten. Jäätikkö oli pääosin sulanut pois noin 10 000 vuotta sitten. Viimeisten noin 2 miljoonan vuoden aikana jäätiköt ovat olleet laajimmillaan suunnilleen 100 000 vuoden välein. Niiden välinen aika (interglasiaali) on lauhempaa ja jäätiköiden määrä on pienimmillään kuten nykyisin. 100 000 vuoden jakson aikana tavataan 21 000 ja 43 000 vuoden mittaista vaihtelua lämpötiloissa. Jääkausien esiintymisien rytmittäjänäpidetään maapallon kiertoradan soikeuden muutoksia ja pyörimisakselin kallistuskulman vaihteluja Milankovichin säteilyteorian mukaan. - Ice age
Jääkide
on vesimolekyylien muodostama kuusikulmainen levymäinen tai neulamainen rakenne, joka syntyy esim. vesipisaroiden jäätyessä sopivien tiivistymisytimien ympärille. Isoimpien kiteiden koko on 1-2 mm. Kiteiden kiinnittyessä ilmassa toisiinsa niistä muodostuu lumihiutaleita. Ilmassa leijuvat jääkiteet aiheuttavat haloilmiön Auringon tai Kuun ympärille niiden taittaessa tai heijastaessa valonsäteitä. - Ice crystal
Jäärae
on lähinnä kesäaikaan korkeista kuuro- tai ukkospilvistä alas satava, tavallisesti 5-10 mm kokoinen pyöreä ja osin läpikuultava jääkappale. Suurimmat rakeet Suomessa ovat olleet halkaisijaltaan noin 80 mm. Raekuurot ovat usein hyvin paikallisia ja esiintyvät tavallisesti ukkosen yhteydessä. Ne syntyvät, kun ylöspäin nousevat pienet pilvipisarat kasvavat yhteen ja jäätyvät noin 6-9 km korkeudella. Jääraekausi kestää tavallisesti maan etelä- ja keskiosassa toukokuusta syyskuuhun, pohjoisessa kausi on lyhyempi. - Hail
Jäätikkö
on napa- tai vuoristoseuduilla lumirajan yläpuolelle muodostunut jääkenttä tai -virta. Jäätiköiden kokonaispinta-alan arvioidaan olevan n. 15 milj. neliökilometriä, josta Antarktiksella on 13,1 milj. km2 ja Grönlannissa 1,8 milj. km2. Mannerjäätiköiden paksuudet ovat 1800-4000 m. Vuoristojäätiköt ovat yleensä laaksoissa virtaavia laaksojäätiköitä, jotka alkavat vuoristojen ja tunturien yläosissa olevilta kasautumisalueilta.
Napaseutujen jäätiköihin on sitoutunut vain n. 2 % maapallon kokonaisvesimäärästä, mutta jos ne kaikki sulaisivat, kohoaisi merenpinta yli 60 m. - Glacier
Jäätyminen
on veden muuttumista nestemäisestä kiinteäksi. Puhdas vesi jäätyy normaali-ilmanpaineessa 0 °C:ssa, mutta jos vesi on liikkumattomana eikä siinä ole kiteytymiskeskuksia, saattaa tapahtua useiden asteiden alijäähtyminen ennen jäätymisen alkamista. Paineen lisäys alentaa jäätymispistettä. Jäätymisessä vapautuu huomattava määrä lämpöä, joka taas sitoutuu jään sulaessa. Suolaisen meriveden jäätymispiste on alimmillaan -4 °C. - Icing
Jäätävä tihku
on pakkasella esiintyvä sateen muoto, jossa sadepisarat ovat pieniä alle 0,1 mm, ja ne ovat alijäähtyneessä tilassa. Tämä tarkoittaa sitä, että veden lämpötila pisaroissa on jäätymispisteen alapuolella, mutta edelleen veden olomuodossa. Kun tällaiset pisarat kohtaavat kiinteän pinnan ne jäätyvät välittömästi muodostaen liukkaan jääkuoren kohteeseensa. Maanpinnalle kertyvää jäätä kutsutaan iljanteeksi. Jäätävässä sateessa pisarakoko on tihkupisaroita suurempi. - Freezing drizzle, freecing rain
Jäävuori
on napajäätiköstä irronnut suuri jäälohkare, joka kelluu meressä. Veden ja jään pienestä tiheyserosta johtuen jäävuoresta jää merenpinnan yläpuolelle runsaat 10 %. Jäävuoret vaeltavat merivirtojen mukana talvella kauas etelään pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta vetäytyvät kesällä pohjoiseen. Kylmä merivirta kuljettaa jäävuoria 40 leveysasteelle etelään, mutta Islannissa 60 leveyasteella Golfvirta pitää merta jäävuorettomana. Suurimmat jäävuoret ovat satojen neliökilometrien laajuisia. - Iceberg
Kaasukehä
on aurinkokunnan planeettoja ja kuita ympäröivä kaasumaisten aineiden kehä. Maapallon tapauksessa puhutaan ilmakehästä. Kaasukehien kokoonpano vaihtelee suuresti tiheyden ja kaasulajien suhteen. Aurinkokunnan kuista useimmilta kaasukehä puuttuu kokonaan samoin planeetta Merkuriukselta. Suurien planeettojen (Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus) kaasukehien koostumus on pääsiasiassa vetyä ja heliumia. Marsin ja Venuksen kaasukehissä on eniten hiilidioksidia, maapallolla typpeä. Typpivoittoinen kaasukehä on myös Plutolla ja Saturnuksen Titan-kuulla. - Atmosphere
Kaiku
on ääni, joka on heijastunut jostakin pinnasta matkalla korvaan ja aiheuttaa siellä kuuloaistimuksen. Kaiun voimakkuus riippuu heijastavan pinnan laadusta. Lähtevän äänen ja kaiun vastaanottamisen välinen aika kertoo heijastavan pinnan etäisyyden. Kaikuja esiintyy myös erilaisissa tutkalaitteissa, joissa äänen vastineena on sähkömagneettinen aalto. Kaikusignaaleihin perustuu mm. säätutka ja ionosfäärin tutkimuksessa käytetty ionosfääriluotain. - Echo
Kaisaniemen sääasema
on Suomen vanhin sääasema, joka perustettiin vuonna 1844 Kaisaniemen puistossa sijaitsevaan magneettis-meteorologisen observatorioon (nyk. Ilmatieteen laitos). Asema sijaitsee nykyisin Helsingin yliopiston Kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä. - Kaisaniemi ASW
Kaksoispolarisaatiotutka
on säätutka, joka käyttää sekä vaaka- että pystysuuntaan polarisoituja mikroaaltoja. Niitä vertailemalla tutka kerää tietoa heijastuksen kohteen (esim. sadepisarat) muodosta. Näin voidaan erottaa toisistaan lumihiutaleet ja sadepisarat, ja sade muista kohteista kuten linnuista. - Dual Polarization Radar
Kalevantuli
elosalama - Heat lightning
Kangastus
on ilmakehässä havaittava optinen ilmiö, missä horisontin lähellä oleva kohde näyttää olevan eri paikassa kuin todellisuudessa. Ilmiö johtuu siitä, että maanpinnan lähellä on eri lämpötilassa olevia kerroksia, jotka toimivat linssin tai peilin tavoin muuttaen kohteen paikkaa pystysuunnassa tai kääntäen sen ylösalaisin. - Mirage
Kaste
on ilmassa olevan vesihöyryn tiivistymistulos esimerkiksi kasveissa. Kasteen muodostuksen edellytyksenä on, että lämpötila laskee kastepisteen alapuolelle. - Dew
Kastepiste
on se lämpötila, jossa ilmassa kulloinkin oleva vesihöyry riittää tekemään ilman täysin kyllästyneeksi. Suhteellinen kosteus on silloin 100 %. - Dew point
Kasvihuoneilmiö
on ilmakehän alimpien osien lämpenemistä hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen(vesihöyry, metaani) johdosta. Kasvihuonekaasut päästävät auringon tulosäteilyn maanpintaan, mutta hidastavat poissäteilyä infrapuna-alueella, minkä johdosta ilmakehän lämpötila lähellä maanpintaa pysyy noin 33 °C korkeampana kuin ilman kasvihuonekaasujen vaikutusta, jolloin se olisi noin -18 °C. Kasvihuoneilmiön voimistumisella tarkoitetaan sitä, että kasvihuonekaasujen lisääntyessä niiden ilmakehää lämmittävä vaikutus voimistuu. Tällä hetkellä hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä on korkeampi kuin koskaan noin 600 000 vuoden aikana ylittäen kolmanneksella viime jääkauden loppukauden tason. Sen osuus on noin 0,039 % ilmakehän kaasuista. - Greenhouse effect
Kasvihuonekaasu
Tärkeimpiä kasvihuoneilmiötä ylläpitäviä ja sitä voimistavia ilmakehän kaasuja ovat hiilidioksidi, metaani, otsoni, typpioksiduuli (ilokaasu) ja freonit. Kaikkein voimakkain kasvihuonekaasu on vesihöyry. Kasvihuoneilmiöstä aiheutuvassa alailmakehän lämmönoususta (noin 33 °C) 21 °C aiheutuu vesihöyrystä, 7 °C hiilidioksidista, 2 °C otsonista ja loput muista kasvihuonekaasuista. - Greenhouse gase
Kasvukausi
on se osa vuotta, jolloin kasvit kasvavat. Suomessa termisen kasvukauden katsotaan alkavan lumen sulamisen jälkeen, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy +5 °C yläpuolella. Kasvukausi päättyy, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi +5 °C asteen alapuolelle, mutta ankarat hallat ja lumisade voivat päättää kasvukauden jo aiemmin.
Termisen kasvukauden pituus on Etelä-Suomessa noin 170 ja Pohjois-Suomessa noin 110 vuorokautta. - Growing season, Thermal growing season
Kaupunkisaarekeilmiö
on kaupunkialueilla tapahtuva ympäristöseutuja nopeampi ilmaston lämpiäminen. Ilmiö johtuu siitä, että säähavainnot tehdään kaupungin alueella, jossa lämpötila havaintojen mukaan voi olla useita asteita korkeampi kuin maaseutualueilla lähiseuduilla. Kaupunkisaarekeilmiöstä aiheutuva virhe lämpötilan kasvihuonekaasujen kasvun aiheuttamaan globaalimuutokseen ei ole kuitenkaan merkitsevä. Tutkijat arvioivat, että sen osuus maapallonlaajuisessa lämpötilan kasvussa on noin 0,06 °C satavuotiskaudella 1900-2000 eli alle kymmenesosan havaitusta lämpötilan kokonaismuutoksesta. - Urban heat island
Kelvin
asteikko on absoluuttinen lämpötila-asteikko, jonka nollapiste on absoluuttinen nollapiste (-273,15 °C). 1 K = 1 °C. Lordi Kelvin (oik. W. Thomson, 1824-1907) englantilainen fyysikko, joka tutki termodynamiikkaa. - Absolute temperature
Keskiajan lämpökausi
oli ilmastollisesti lämmin kausi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suunnilleen 100 vuotta vuoden 1000 molemmin puolin. Grönlannissa lämpökausi alkoi jo ilmeisesti 600-luvulla. Suomessa Keskiajan lämpökausi ajoitetaan aikavälille 980 - 1250 j.Kr. Talvet olivat silloin erityisen lauhoja ja lumettomia Keski-Suomessa. Keskiajan lämpökausi ei kuitenkaan ole ollut maapallon laajuinen, vaan enemmän paikallinen ilmiö. Norjassa viljakasveja kasvatettiin huomattavasti pohjoisempana kuin nykyään. Islanti ja Grönlanti asutettiin Keskiajan lämpökaudella. - The medieval climatic optimum
Keskilämpötila
Vuorokauden keskilämpötila on kahdeksan kolmen tunnin välein tehdyn havainnon aritmeettinen keskiarvo. Havainnot tehdään Greenwichin aikaan (UTC) 0 h - 24 h, joten Suomessa vuorokauden ensimmäinen havainto on klo. 2 (kesäaikaan klo. 3). Automaattiasemien keskiarvo lasketaan samalla tavalla 8 pistehavainnon keskiarvona. Kuukausikeskiarvo on päiväarvojen keskiarvo ja vuosikeskiarvo kuukausiarvojen keskiarvo. - Mean Temperature
Kioton sopimus
on vuonna 1997 solmittu kansainvälinen sopimus, jolla pyritään hillitsemään kasvihuonekaasujen lisääntymisestä aiheutuvaa globaalia ympäristöuhkaa. Sopimuksen mukaan EU-maat vähentävät kasvihuonekaasujen päästöjään 8 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2010 mennessä. - Kyoto Protocoll
Kivikehä
eli litosfääri on maapallon ylin kiinteä kerros. - Lithosphere
Klimatologia
on maapallon ilmastoa tutkiva meteorologian osa-alue, ilmasto-oppi tai ilmasto-tiede. - Climatology
Kompassi
Magneettikompassissa vaakatasoon tasapainoitettu magnetoitunut neula asettuu magneettiseen pohjoissuuntaan. Tämä suunta poikkeaa todellisesta pohjoissuunnasta erantokulman verran. Suomessa eranto on keskimäärin 5° (~ 83 v) itään pohjoisesta. Suomessa Ilmatieteen laitoksen ylläpitämästä erantotietokannasta saadaan maastokarttoihin ja merikortteihin erantolukema. - Compass
Konvektio
eli kiertovirtaus syntyy materiaan, jossa on lämpötilaeroja. Ilmakehässä tapahtuu konvektion kautta lämmön kuljetusta tavallisesti pystysuunnassa (kts. myös advektio). Konvektiota tapahtuu myös Maan sulassa nesteytimessä, jossa liikuttavina tekijöinä lämpötilaerojen lisäksi ovat tiheys- ja paine-erot. Auringossa konvektio tapahtuu pintakerroksessa, jossa kuumempi ympäristöään kevyempi materia nousee ylös ja jäähtyvä painavampi aines painuu alas. - Convection
Konvergenssi
tarkoittaa aluetta, jonne tuuli tuo enemmän ilmaa kuin vie sieltä pois. Maanpinnan lähellä syntyy silloin nousevia ilmavirtauksia ja matalapaineen alue. Konvergenssin vastakohta on divergenssi. - Convergence
Korkeapaine
on ympäristöään korkeamman ilmanpaineen alue, joka sääkartoissa on merkitty K-kirjaimella korkeapaineen keskuksen kohdalle. Kahden matalapaineen välistä aluetta sanotaan korkeapaineen selänteeksi. Korkeapainealueen keskuksessa on yleensä tyyntä tai heikkoja paikallisia tuulia. Pohjoisella pallonpuoliskolla tuuli kiertää korkeapaineen alueella myötäpäivään ja suuntautuu keskuksesta viistoon poispäin. - High pressure
Korkeapaineen selänne
eli korkean selänne on pitkänomainen ympäristöä korkeamman ilmanpaineen alue, usein kahden matalapaineen välissä. Sääkartan isobaareissa selänne voi näyttää korkeapaineen alueesta ulospäin työntyvältä niemeltä. - Ridge (of high pressure)
Kosminen säteily
eli avaruussäteily on maapallolle avaruudesta aurinkokunnan ulkopuolelta saapuva korkeaenergisten hiukkasten muodostama säteily, joka koostuu pääasiassa protoneista. Se on voimakkainta noin 20 km korkeudella, missä se ionisoi ilmamolekyylejä ja synnyttää sekundäärisiä hiukkasia törmäysreaktioissa. - Cosmic radiation
Kosteusmittari
Tavallisin kosteusmittari on hiuskosteusmittari. Se perustuu hiusten venymiseen ilman kosteuden vaihdellessa. Hiusten pituuden muutokset välittyvät viisarin kääntymiseksi kosteusasteikolla. Kosteus mitataan nykyisin elektronisella sensorilla joko sähkövastuksen kautta tai ohuen kalvon pinnalta kosteuden aiheuttamista sähkövarausten jännitemuutoksista. - Hygrometer
Kryosfääri
on maapallon jäätiköiden peittämä kerros. Sitä tutkiva geofysiikan ala on glasiologia. - Cryosphere
Kulkeutuminen
eli advektio on rajoitetusta lähteestä lähtevän ilmansaasteen kulkeutuminen ilmakehässä. Päästölähteenä voi olla esimerkiksi teollisuuslaitos, moottoriliikenne, ydinvoimala tai tulivuoren purkaus. Milloin kulkeutuminen tapahtuu kauas, satojen kilometrien päähän, puhutaan kaukokulkeutumisesta. - Transport
Kumpukerrospilvi
Suuria, pehmeännäköisiä pilvenhattaroita, usein valkoisen ja harmaan kirjavia varjojen takia. Kumpukerrospilvet ovat litteämpiä kuin kumpupilvet ja esiintyvät usein enemmän tai vähemmän yhtenäisinä jonoina tai lauttoina. - Stratocumulus (Sc)
Kumpupilvi
Erillisiä valkoisia pilvenhattaroita, joiden alaosissa voi näkyä tummia varjoja. Isommat kumpupilvet muistuttavat muodoltaan usein kukkakaalia. Kumpupilviä syntyy, kun aurinko lämmittää maanpintaa synnyttäen nousevia ilmavirtauksia, joissa ilman kosteus tiivistyy pilvipisaroiksi. Kumpupilviä esiintyy tyypillisesti kauniina kesäpäivinä, jolloin niitä toisinaan myös poutapilviksi kutsutaan. Suureksi kasvaessaan kumpupilvi voi muuttua kuuropilveksi. - Cumulus (Cu)
Kuura
härmistyminen
Kuuropilvi
Iso korkea pilvimöhkäle, joka muistuttaa suurta kumpupilveä, mutta jonka yläosassa on lisäksi jääkiteistä koostuva pehmeäpiirteisempi osa. Tämä pilven yläosa leviää usein alasimen muotoiseksi. Kuuropilvestä tulee sadekuuroja, ja toisinaan siihen liittyy ukkosta, jolloin sitä voi kutsua myös ukkospilveksi. - Cumulonimbus (Cb)
Laaja sadepilvi
Tasaisen harmaa paksu ja muodoton pilvikerros, josta tulee tasaista, pitkäkestoista sadetta. - Nimbostratus (Ns)
Laskeuma
on maahan tai veteen ilmasta laskeutunutta ainetta, joka on tavallisimmin rikki- tai typpiyhdiste. Laskeuma voi olla myös radioaktiivinen. Laskeuma voi tulla joko sateen mukana (märkälaskeuma) tai kuivalaskeumana. Laskeuman happamuuden (pH-arvo) perusteella puhutaan myös happamasta laskeumasta. Kivi- ja ruskohiili ovat rikkipitoisia ja aiheuttavat siksi happamia sateita. Suurin osa haitallisesta laskeumasta on peräisin teollisuus- ja liikennepäästöistä. Luonnollisia laskeumia syntyy esimerkiksi tulivuorenpurkauksista.
Suomen rikkilaskeumasta vajaa viidennes oli vuonna 2000 peräisin Suomen omista lähteistä, typpilaskeumasta Suomen omat päästöt aiheuttivat noin kolmanneksen. Suomessa laskeumiin liittyviä mittauksia ja seurantaa tekee mm. Ilmatieteen laitos ja SYKE. - Deposition
Latentti lämpö
piilevä lämpö
Lumi
muodostuu pienistä jääkiteistä, joita alijäähtyneiden pisaroiden ohella on pilvissä lämpötilan ollessa alle 0 °C. Pisarat syntyvät vesihöyryn tiivistyessä ilman kiinteisiin ainehiukkasiin. Osa mikroskooppisista pisaroista jäätyy toimien härmistyskeskuksina. Lämpötilan ollessa vain muutamia asteita alle nollan lumikiteet pyrkivät takertumaan toisiinsa gramman miljoonasosan painoisiksi lumihiutaleiksi. Kuusisakaraiset lumikiteet kiteytyvät suoraan vesihöyrystä ja tiiviit jäärakeet vesipisaroista. - Snow
Lumirae
on valkea, läpikuultamaton ja osin timantin kidesakaroita muistuttava alle 10 mm kappale, joita sataa alas verraten matalista kuuropilvistä keväisin ja syksyisin. Lumirae on hauraampi kuin jäärae. Verrattain usein lumirakeita havaitaan kevätkesäisissä kylmän ilman purkauksissa. Lumirakeita voi sataa myös pienien jäärakeiden kanssa samanaikaisesti. - Graupel
Lumirulla
on sylinterimäinen lumipalloa muistuttuva tuulen aikaansaama lumimuodostelma peltoaukeilla tai järvien selillä. Lumirullat muodostuvat parhaiten, jos kovettuneen lumen päälle on satanut melkein nouskaista uutta lunta. Tuulen nopeus ei saa olla liian suuri, muutoin rullat hajoavat. Jyrkille tasalumisille rinteille voi myös syntyä lumirullia, jotka painovoima on pannut liikkeelle. - Snow Roller
Lumituisku
on maahan satanutta lunta, joka on noussut siitä uudelleen ilmaan tuulen mukana. Lumituiskua syntyy, kun lumi on riittävän kuivaa ja tuuli on tarpeeksi kova (yli 7 m/s). Lumituisku voi olla vaarallista liukkauden, huonon näkyvyyden ja hiihtäjien eksymisvaaran takia. Lentosääpalvelussa erotellaan matala tuisku ja korkea lumituisku, joista edellinen vaikuttaa alle 2 m korkeudella ja jälkimmäinen haittaa näkyvyyttä yli kahden metrin korkeudessa. - Blowing snow, drifting snow
Luode
on väli-ilmansuunta lännen ja pohjoisen välissä 45° lännestä pohjoiseen. Luode on myös vuorovesi-ilmiössä matalan veden vaihe eli laskuvesi. - Low tide, ebb
Luotaus
tarkoittaa yleisesti jonkin ominaisuuden mittaamista pystysuunnassa. Ilmakehän luotauksissa kyse on tavallisesti lämpötilan, kosteuden ja tuulen mittaamisesta eri korkeuksilla esimerkiksi radioluotaimella. - Sounding
Lähihetkiennuste
antaa säätietoja nykyhetkestä korkeintaan 6 tuntia eteenpäin. - Nowcast
Lämmityspotentiaali
ilmaisee kasvihuonekaasun päästön aiheuttaman lämmitysvaikutuksen (säteilypakotteen) suhteellisen voimakkuuden tietyn ajan kuluessa verrattuna hiilidioksidiin massayksikköä kohden. Sen lukuarvo ilmaistaan GWP-kertoimena (Global Warming Potential) useimmiten 100 vuoden (GWP100) tai 20 vuoden (GWP20) ajalle. Esimerkiksi metaanin GWP100-kerroin on 21, eli metaanipäästön kumulatiivinen lämmitysvaikutus sadan vuoden ajalta laskettuna on 21 kertaa hiilidioksidipäästön vaikutuksen suuruinen. Lämmityspotentiaali ottaa huomioon paitsi kaasujen erilaiset lämpösäteilyn läpäisyominaisuudet myös niiden erilaiset viipymäajat ilmakehässä. - Global warming potential
Lämmitystarveluku
on summa, johon joka päivä lisätään oletetun huonelämpötilan (+17°C) ja ulkoilman vuorokausikeskilämpötilan erotus, jos keskilämpötila on alle 12°C syksyllä ja alle 10°C keväällä. Saatu summa kuvaa sitä, paljonko rakennuksia on jouduttu lämmittämään. Lämmitystarveluvun määritelmä vaihtelee maasta toiseen - Heating degree-day
Lämpömittari
perustui aikaisemmin yleensä nesteiden (elohopea, sprii) lämpölaajenemiseen, mutta nykyiset lämpömittarit ovat elektronisia digitaalimittareita. Säähavaintoasemilla lämpötila mitataan elektronisesti vastuksesta, jonka sähkövastus (resistanssi) muuttuu lämpötilan mukana. Näin lämpötilaa voidaan seurata jatkuvasti ja tiedot saadaan automaattisesti tietoliikenneverkkoihin. - Thermometer
Lämpösumma
on vuotuisen kasvukauden pituutta kuvaava luku. Tehoisa lämpösumma saadaan laskemalla yhteen kesän aikana kaikkien vuorokausien keskilämpötilan + 5 °C ylittävä osa. - Degree days
Lämpötila
on verrannollinen aineessa olevaan lämpöenergian määrään. Kylmässä aineessa energiaa on vähemmän, lämpimässä enemmän. Kaasussa, kuten ilmakehässä, tietyn paikan lämpötila kertoo kaasumolekyylien keskimääräisen liike-energian. Mitä enemmän liike-energiaa sitä korkeampi on lämpötila ja päinvastoin. Lämpömittarin lukema on siis verrannollinen sitä ympäröivän ilman molekyylien liike-energiaan. - Temperature
Maapallon magneettikenttä
muodostuu pääasiassa maapallon sulan ytimen virtauksista noin 2900 km syvyydellä. Magneettikenttä muistuttaa muodoltaan keskipisteeseen kuvitellun sauvamagneetin (dipoli) kenttää maapallon ympärillä. Dipolin akseli on kääntynyt noin 11° maapallon pyörimissuuntaan nähden. Paikallisia magneettikenttiä syntyy myös maapallon kuorikerroksen magneettisesta materiasta - Earth's magnetic field
Maapallon rakenne
voidaan jakaa ilma-, vesi- ja kivikehään. Vesikehään kuuluvat valtameret, jäätiköt, järvet ja joet. Kivikehä jaetaan kuorikerrokseen (0 ... 50 km), vaippaan (50 ... 2900 km) ja ytimeen (2900 ... 6300 km). Maan magneettikenttä syntyy nesteytimen sähkövirroista noin 2900 km syvyydellä maanpinnasta. - Earth's structure
Maasäteily
on kuvitteellinen energiakenttä, johon kaivonkatsojien taikavarvun väitetään reagoivan. Tieteellisiä todisteita maasäteilyn olemassaolosta ei ole olemassa. - Earth rays
Maatuuli
on selkeänä ja heikkotuulisena kesäyönä maalta merelle puhaltava tuuli. Se syntyy, jos maanpinnan ja meren (tai suurehkon järven) välillä vallitsee riittävä lämpötilaero meren eduksi. - Land breeze
Maavirta
tarkoittaa sähkövirtaa maassa. Maavirrat syntyvät ionosfäärissä tapahtuvista magneettikentän häiriöistä, jotka puolestaan saavat alkunsa Auringon aktiivisuudesta. Maavirrat ovat näin ollen laaja-alaisia, jopa mantereiden laajuisia sähkövirtajärjestelmiä. Sähköjännitteet, jotka virtoja ylläpitävät ovat tyypillisesti joitain millivoltteja kilometriä kohden. - Earth current
Magneettinen etelänapa
on maanpinnan kohta, missä magneettikenttä on pystysuorassa ja magneettikenttävektorin kärki osoittaa maanpinnasta ylöspäin. Magneettinen etelänapa sijaitsee eteläisellä 64° S ja 138° W lähellä Etelänapamantereen rannikkoa Tasmanian saaren eteläpuolella. - South magnetic pole
Magneettinen myrsky
Avaruussäähäiriön aikana havaittavat nopeat muutokset maan magneettikentässä. Magneettinen myrsky kestää tyypillisesti muutamasta tunnista muutamaan vuorokauteen. Sen aikana kompassineula voi heilahtaa useita asteita ja magneettikentän voimakkuus muuttua kymmenkunta prosenttia pysyvästä arvostaan. Magneettinen myrsky aiheutuu Auringon hiukkaspurkauksista, jotka varastoituvat maan magnetosfääriin muodostaen maapallon ympärille laajoja sähkövirtajärjestelmiä, joiden aiheuttamat magneettikentät voidaan havaita maan pinnalla. Suomessa avaruussäähäiriöiden magneettisia muutoksia rekisteröidään jatkuvasti mm. Ilmatieteen laitoksen Nurmijärven observatoriossa. - Geomagnetic storm
Magneettinen pohjoisnapa
on maanpinnan kohta, missä magneettikenttä on pystysuorassa ja magneettikenttävektorin kärki osoittaa maanpinnasta alaspäin. Magneettinen pohjoisnapa sijaitsee pohjoisella pallonpuoliskolla pisteessä 81°N ja 109° W Kanadan arktisen saariston pohjoisosassa. Se liikkuu tällä hetkellä noin 40 km vuodessa pohjoiseen. Magneettisesti napa edustaa etelämagnetismia, koska se vetää puoleensa kompassin pohjoiskohtiota. - North magnetic pole
Magnetosfääri
Magnetosfääri (myös magneettikehä) on Maan magneettisen kentän vaikutusalue, joka ohjaa aurinkotuulen hiukkaset pääosiltaan maapallon ohi. Magnetosfääri ulottuu Auringon suunnassa 45 000 - 80 000 km päähän maapallosta. Yöpuolella magneettiset kenttäviivat ovat venyneet pitkäksi pyrstömäiseksi rakenteeksi, joka ulottuu vielä Kuun etäisyydelle Maasta. Magnetosfääri toimii suojakilpenä aurinkotuulen hiukkasia vastaan estäen niitä tunkeutumasta Maahan. Osa hiukkasista pääsee tunkeutumaan magnetosfäärin sisäpuolelle. Näistä osa joutuu magneettikentän vangeiksi säteilyvyöhykkeille (Van Allenin vyöhykkeet) ja osa ohjautuu magnetosfäärin yöpuolelle varastoituen sinne plasmalevyyn.Yöpuolen hiukkaset ajautuvat magneettikentän ohjaamina ja sähkökenttien kiihdyttäminä magneettisten napojen ympärille, missä ne aiheuttavat revontulia ja magneettisia myrskyjä eli avaruussäähäiriöitä. - Magnetosphere
Mannerilmasto
on ilmastotyyppi, jota esiintyy keskileveyksillä sijaitsevien mantereiden sisäosissa. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet kylmiä ja kuivia. - Continental climate
Matalapaine
on ympäristöään alemman ilmanpaineen alue. Sääkartalla matalapaineen keskuksen (M) ympärille muodostuu yhden tai useamman isobaarin muodostamia rengasmaisia käyriä. Mitä alempi keskuksen ilmanpaine on ympäristöönsä nähden, sitä syvempi matalapaine on. Syvenevän matalapaineen alueella ilmanpaine laskee. Matalapaineen täyttyminen tarkoittaa sitä, että ilmanpaine on alkanut kohota, jolloin matalapaine heikkenee. Matalapaineiden alueilla esiintyy usein sateita varsinkin niihin liittyvien säärintamien yhteydessä. - Low pressure
Matalapaineen sola
eli matalan sola on matalan keskuksen kyljessä oleva venynyt matalan ilmanpaineen alue. Sääkartalla sola näyttäytyy ulospäin työntyvänä jyrkkänä mutkana matalan keskusta kiertävissä isobaareissa. Solan kohdalla tuulen suunta kääntyy, ja siihen liittyy usein kuurosateita. Lämpötila ei kuitenkaan suuresti muutu; mikäli isobaarien mutkassa on erilämpöisten ilmamassojen raja, sitä kutsutaan rintamaksi. - Trough
Maunderin minimi
tarkoittaa auringon aktiivisuuden poikkeuksellisen matalaa kautta ajanjaksolla n. 1645 - n. 1710. Aurinko oli tuona aikana lähes pilkuton ja revontulia esiintyi vain niukasti. 1600-luvun lopulla oli niin sanotun pikkujääkauden kylmimmät ajat. Auringon alhaista aktiivisuustasoa on usein pidetty syynä pikkujääkauden kylmyyteen, mutta se tuskin on ainoa tekijä. - Maunder Minimum
Merentutkimuslaitos
(MTL) on entinen liikenne- ja viestintäministeriön alainen tutkimuslaitos, joka tuotti meritieteellistä tietoa päätöksenteon ja käytännön tarpeisiin. Laitoksen tutkimustoiminta kohdistui ensisijaisesti Itämereen, mutta myös polaarimerien ominaisuuksiin. Laitos perustettiin vuonna 1918. MTL:n toiminta lakkasi Eduskunnan päätöksellä 31.12.2008. Fysikaalinen merentutkimus ja -palvelut ja niihin liittyvät havaintotoiminnot siirrettiin osaksi Ilmatieteen laitosta meritutkimusohjelmaksi. Muut MTL:n toiminnat yhdistettiin Suomen ympäristökeskukseen. Merentutkimuksen yleisenä tavoitteena on luoda pohja meren luonnontieteellisten ominaisuuksien kokonaisvaltaiselle ymmärtämiselle. - Finnish Institute of Marine Research
Meri-ilmasto
on ilmastotyyppi, missä vallitsee vähäiset erot vuorokauden- ja vuodenaikaisissa lämpötilaeroissa. - Maritime climate
Merisavu
on sumua, joka syntyy myöhään syksyllä tai alkutalvella erittäin kylmän ilmamassan (alle -15 astetta) saapuessa avoimen meren päälle. - Sea smoke
Meritiede
oseanografia
Merituuli
syntyy keväällä ja kesällä silloin, kun aurinko lämmittää maanpinnan rannikolla merta lämpimämmäksi. Jos yleinen ilmavirtaus ei ole voimakas niin maan ja meren lämpötilaerosta johtuen syntyy paikallinen tuuli, joka puhaltaa mereltä maalle, mutta ylemmissä (500 - 2000 m) ilmankerroksissa suunta on päinvastainen. - Sea breeze
Merkitsevä aallonkorkeus
ks. Aallonkorkeus
Mesosfääri
ilmakehä
Metaani
eli hiilivety (CH4). Tunnetaan myös nimellä suokaasu. Sitä syntyy orgaanisten aineiden mädäntyessä ja karjaeläinten suolistopäästöistä. Metaani on tärkeä kasvihuonekaasu. - Methane
Meteori
tulee kreikankielisestä sanasta meteoros, jonka suomenkielinen vastine on korkea. Antiikin Kreikassa kaikkia ilmassa näkyviä ilmiöitä kutsuttiin meteoreiksi. Esimerkiksi meteorologiassa tunnetaan yhä termi hydrometeori, jolla tarkoitetaan ilmassa olevia tiivistyneen veden eri olomuotoja kuten sadepisaroita ja lumihiutaleita. Meteorilla tarkoitetaan nykyään yötaivaalla havaittavaa kirkasta korkeintaan muutaman sekunnin kestoista tähdenlentoa, joita syntyy, kun Aurinkoa kiertävät pienet kappaleet (meteoroidit) törmäävät maapallon ilmakehään palaen hetkessä olemattomiin tavallisesti 100–50 km korkeudella. Meteoriitti on maahan pudonnut meteori. - Meteor
Meteorologi
on meteorologian alalta yliopistollisen koulutuksen saanut tutkija, joka tekee säähän, ilmastoon ja ilmakehään liittyviä tutkimuksia sekä niiden muutoksia koskevia ennusteita yleisölle ja muille käyttäjille. Meteorologien peruskoulutus tapahtuu Helsingin yliopistossa. Meteorologien pääasiallinen työllistäjä on Ilmatieteen laitos. - Meteorologist
Meteorologia
on geofysiikkaan kuuluva tieteenala, joka tutkii maapallon ilmakehässä tapahtuviä sääilmiötä ja ilmastoa. Meteorologiaa opetetaan Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksessa. - Meteorology
Meteotsunami
Meteotsunamiksi kutsutaan nopeita vedenkorkeusvaihteluita, jotka aiheutuvat useimmiten ilmakehän ja merenpinnan välille syntyvästä ilmapaineeseen perustuvasta voimakkaasta vuorovaikutuksesta. Siinä meren päällä esimerkiksi ukkosrintamaan liittyvä jyrkkä ilmanpaineen muutos siirtää energiaa ilmakehästä mereen kasvattaen meressä samalla nopeudella liikkuvaa tsunamia eli tulva-aaltoa. Meteotsunamit ovat harvinaisia ja niiden tuhot ovat selvästi maanjäristysten aiheuttamien tsunamien tuhoja vähäisempiä. Suurimmat havaitut meteotsunamit ovat synnyttäneet usean metrin korkuisia aaltoja. Meteotsunameja on havaittu matalilla merialueilla eri puolilla maapalloa, Euroopassa tunnettuja esiintymispaikkoja ovat mm. Baleaarien saaret ja Adrianmeren rannikko Välimeressä. Suomessakin niitä on havaittu. Aallonkorkeus on ollut suurimmillaan puolisen metriä. Meteotsunameista ei ole vaaraa ihmisille. - Meteotsunami
Milankovichin jaksot
Viimeisten noin miljoonan vuoden aikana maapallon jäätiköiden pinta-ala ja maapallon keskilämpötila ovat vaihdelleet noin 90 000, 42 000 ja 23 000 vuoden jaksoissa, joita kutsutaan Milankovichin jaksoiksi. Ne syntyvät maapallon kiertoradan hitaasta soikeuden muutoksesta, maapallon akselin kallistuskulman ja sen suunnan muutoksista. Milankovichin teorian mukaan jäätiköityminen lisääntyy, jos kiertoradan soikeus on sellainen, että maapallo on kauimpana auringosta pohjoisen pallonpuoliskon kesän alkaessa. Jos lisäksi akselin kaltuvuus on suuri niin silloin pohjoisen pallonpuoliskon kesä on pitkä ja viileä, eikä talvella satanut lumi ehdi sulaa, mikä lisää jäätiköitymistä. - Milutin Milankovich (1879-1958) serbialainen matemaatikko, joka kehitti jääkausiteoriansa 1920-1940-luvuilla. - Milankovich Cycles
Millibaari
on käytöstä poistunut ilmanpaineen yksikkö. - Millibar
Monsuuni
on Etelä-Aasiassa puhaltava vuodenaikaistuuli, jonka suunta vaihtelee. Kesämonsuuni puhaltaa mereltä mantereelle ja aikaansaa erittäin runsaita sateita. Talvimonsuuni käy mantereelta merelle ja se on kuivaa ilmaa. - Monsoon
Musta hiili
syntyy polttoaineiden epätäydellisessä palamisessa, jolloin polttoaineen sisältämästä hiilestä jää osa palamatta ja se joutuu päästönä ympäristöön. Mustan hiilen laskeumilla esim. napaseutujen jäätiköille on ilmastoa lämmittävä vaikutus. - Black carbon, soot
Myrsky
saavutetaan, kun tuulen nopeus ylittää 10 minuutin keskiarvona tietyn kynnysarvon. Suomessa se on 21 m/s (noin 76 km/h), mutta kansainvälisesti käytetään arvoa 25 m/s (90 km/h). Suomessa myrskytilanteita havaitaan lähes yksinomaan vain merialueilla ja tunturien laeilla. - Severe gale, Storm
Myrskyn silmä
tarkoittaa hurrikaanin keskustan lähes tyyntä ja usein pilvetöntä ympyrän muotoista aluetta, jonka halkaisija on tyypillisesti 50 - 70 km. Myrskyn silmän ympärillä tuuli, sade ja ukkonen ovat voimakkaimmillaan. Myrskyn silmän ylikulun jälkeen tuulen suunta vaihtuu vastakkaiseksi. - Eye of the Storm
NAO
eli Pohjois-Atlantin oskillaatio on ilmastoilmiö. Se on pohjoisen pallonpuoliskon oskilloiva ilmastovaihtelu monen vuoden aikavälillä. Sitä mitataan ilmanpaine-erona Islannin ja Azorien välillä. NAO-rytmi vaikuttaa Euroopassa mm. matalapaine - korkeapaine vyöhykkeiden kulkuratoihin, tuulensuuntiin, sademääriin yms. positiivinen NAO ohjaa matalapaineita Pohjois-Eurooppaan Välimeren sijasta. Negatiivinen NAO tuo talvella kylmää ilmaa Pohjois-Eurooppaan ja kosteutta Välimeren alueelle. Positiivinen NAO on ollut vallitseva 1980-luvulta lähtien. - North-Atlantic Oscillation
Napaisuuskäännös
tarkoittaa maapallon magneettikentän napaisuuden vaihtumista siten, että magneettinen pohjoisnapa muuttuu etelänavaksi ja päinvastoin. Napaisuuskäännös tapahtuu tyypillisesti 1-2 kertaa miljoonassa vuodessa. Käännösvaihe kestää 1000 - 20 000 vuotta. Maapallon geologisen historian ajalta käännöksiä tunnetaan tuhansia. - Geomagnetic field reversal
Napapiiri
on 66,5° leveyspiiri pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Pohjoisella pallonpuoliskolla sen sisäpuolella aurinko ei laske tiettynä aikana tasauspäivien (noin 21.3. - 21.9.) välissä eikä nouse talvella (21.9. - 21.3.) - Polar circle, Arctic circle
Napapyörre
Polaaripyörre - Polar vortex
Nervander, Johan Jakob
(1805-1848) Ilmatieteen laitoksen edeltäjän Suomen Aleksanterin yliopiston (nyk. Helsingin yliopisto) magneettisen observatorion ensimmäinen johtaja (1838), fysiikan professori. Tutki geomagnetismia, teki magneettisia mittauksia observatoriossa, käynnisti Suomen ilmastohavainto-ohjelman.
Nielu
on mikä tahansa prosessi, toiminta tai mekanismi, joka sitoo kasvihuonekaasun, aerosolin tai kasvihuonekaasun pitoisuuksia välillisesti lisäävän kaasun ilmakehästä. Nieluja ovat maaperän kasvillisuus ja merien pintakerrokset, joihin sitoutuu hiilidioksidia fotosynteesissä, ja joista sitä vapautuu palamisen ja maatumisen kautta. - Sink
Näkyvyys
on suurin etäisyys, jolta horisontin taivasta vasten sijaitseva tumma kohde voidaan tunnistaa päivänvalossa. Säähavaintoasemilla näkyvyys voidaan määrittää havainnoimalla tunnettuja kohteita eri etäisyyksillä. Automaattiasemilla käytetään näkyvyysmittaria, jonka toiminta perustuu infrapunavalon sirontaan ilmassa. Infrapunavalo kohdistetaan lähettimestä noin desilitran laajuiseen ilmapakettiin, josta vastaanotin mittaa siroavan valon voimakkuuden. Ilmassa oleva veden eri olomuotojen pitoisuudet ja muut epäpuhtaudet heikentävät näkyvyyttä. Valon voimakkuuden muutos muutetaan laskennallisesti näkyvyyskilometreiksi. - Visibility
Observatorio
on paikka, jossa tehdään säännöllisiä ja jatkuvia havaintoja tietystä kohteesta. Ilmatieteen laitos ylläpitää meteorologista observatoriota Jokioisissa ja geofysikaalista observatoriota Nurmijärvellä. Lapin ilmatieteellinen tutkimuskeskus tekee myös meteorologisia havaintoja ja luotauksia. Nurmijärven observatorion päätehtävä on seurata Maan magneettikentän vaihteluja.
Observatoriomittaukset ovat tieteellisesti erityisen arvokkaita, kun ne ovat kestäneet pitkään, jolloin havaittavien ilmiöiden hitaat muutokset saadaan selville. Sodankylässä on tehty meteorologisia havaintoja vuodesta 1908 lähtien, Nurmijärvellä vuodesta 1953 ja Jokioisissa vuodesta 1957. - Observatory
Okluusio
on säätilanne, jossa kylmä rintama saavuttaa lämpimän rintaman ja kohottaa lämpimän ilman maanpinnan yläpuolelle. Tämä on niin sanottu kylmäokluusio. Käänteinen tilanne on lämmin okluusio. - Occlusion
Oseanografia
on meriä tutkiva geofysiikan alatiede. Sitä opetetaan Helsingin yliopiston Fysikaalisten tieteiden laitoksen Geofysiikan osastolla. Oseanografisia tutkimuksia ja havaintoja tehdään Suomessa Ilmateteen laitoksen meritutkimusohjelman puitteissa. - Oceanography
Otsoni
on hapen kolmiatominen molekyyli (O3). Sitä syntyy toisaalla stratosfäärissä 25-30 km korkeudella ja toisaalla maanpinnan lähellä ilmansaasteista. Noin 90% kaikesta otsonista sijaitsee 10-40 km korkeudella, loput noin 10 % troposfäärissä alle 10 km korkeudella. Stratosfäärin otsoni syntyy auringon ultraviolettisäteilyn käynnistämistä fotokemiallisista reaktioista. Suurin osa auringon biologiselle elämälle haitallisesta ultraviolettisäteilystä jää otsonikerrokseen. Alailmakehän otsoni on ympäristömyrkky, jota syntyy teollisuuspäästöistä. - Ozone
Otsonikato
tai otsonikerroksen ohentuma on ilmiö, joka havaittiin Etelänapamantereen yläpuolella 1980-luvulla paikallisen kevään aikana. Se aiheutuu teollisuuden käyttämistä kaasuista (mm. freonit), jotka ovat pysyvästi häirinneet otsonin luonnollista tasapainotilaa. Otsonikerros voi ohentua jopa 50 %. Pohjoisella pallonpuoliskolla tapahtuva otsonikato on heikompi, mutta kuitenkin merkittävä. Ilmatieteen laitoksen Lapin ilmatieteellinen tutkimuskeskus tekee otsoniluotauksia ja -tutkimusta. - Ozone depletion
Otsonikerros
sijaitsee 15 - 50 km korkeudella, johon suurin osa stratosfäärin otsonista on kertynyt. Otsonikerros suojelee maanpintaa liialliselta ultraviolettisäteilyltä (UV). - Ozone layer
Pakkasen purevuus
Ihmisen aistima lämpötila ei ole sama kuin mitä lämpömittari näyttää, vaan tuuli lisää pakkasen purevuutta. Tämä johtuu siitä, että pakkasella paljaalta iholta häviää lämpöä sitä nopemmin mitä kovempi tuuli vallitsee. Esimerkiksi -10 °C pakkasessa tuulen ollessa 5 m/s kädet jäähtyvät yhtä nopeasti kuin tyynellä säällä -20 °C pakkasessa. Pakkasen purevuus -taulukko - Chill factor
Paleoklimatologia
on tieteenala, jossa tutkitaan maapallon ilmastollisia oloja ajalta ennen meteorologisilla mittalaitteilla tehtyjä havaintoja aina miljoonia vuosia ajassa taaksepäin. Paleoklimatologiassa käytetään esimerkiksi jäätikkökairauksista, merenpohjan sedimenteistä ja puulustoista saatuja epäsuoria tietoja (proksidatoja) ilmaston muutoksista - Paleoclimatology
Palleropilvi
Pikkuruisista valkoisista, varjottomista palleroista muodostuva yläpilvikerros yli 5 km korkeudessa, ”taivas rastaanrinnalla”. Pallerot ovat usein järjestyneet jonoihin tai ryhmiin. Palleroiden näennäinen koko on enintään yksi aste (pikkusormen leveys ojennetun käsivarren päässä). - Cirrocumulus (Cc)
Pallosalama
on tieteellisesti toistaiseksi selittämätön ukkosen aikana havaittu salamankaltainen hitaasti purkautuva sähköinen ilmiö. Pallosalama leijuu vapaasti ilmassa ja kestää useita sekunteja ja liikkuu hitaasti valaisten suunnilleen kuten voimakas hehkulamppu. Se on kooltaan muutamasta senttimetristä metriin. Pallosalama voi hävitä paukahtaen tai myös äänettömästi eikä aiheuta merkittäviä tuhoja kuten varsinainen salama. Monet tutkijat pitävät kuitenkin pallosalamaa epäfysikaalisena kuvitelmana. - Ball lightning
Palmén, Erik
(1898-1985). Meteorologi, Merentutkimuslaitoksen johtaja (1939-1947), Suomen Akatemian jäsen (1948-1968). Kansainvälisesti tunnetuin suomalainen meteorologian tutkija. Palmén oli 1940-luvulla keskeinen vaikuttaja Chigagon koulukunnassa, joka loi suihkuvirtauksen käsitteen. Geofysiikan Seura myöntää hänen kunniakseen hopeisen Palmén-mitalin ansioituneille geofyysikoille. Palménin mukaan Ilmatieteen laitoksen ja Merentutkimuslaitoksen uuden toimitalon Dynamicumin osoite on Erik Palménin aukio 1.
Pasaatituuli
syntyy molemmille puolille päiväntasaajaa, kun hepoasteilla vallitsevilta korkeapainevyöhykkeiltä säännölliset planetaariset tuulet puhaltavat kohti päiväntasaajaa. Pohjoisella pallonpuoliskolla Coriolisvoiman vaikutuksesta tuulen suunta on koillinen (koillispasaati) ja eteläisellä pallonpuoliskolla se on kaakko (kaakkoispasaati). - Trade wind
Pascal
on SI-järjestelmän mukainen paineyksikkö, jonka symboli on Pa. 1 Pa = 1 newton/m2. Aikaisemmin käytettiin lyhennettä bar tai b; 1 bar = 106 dyn/cm2 (c.g.s.-järjestelmässä). Meteorologiassa on käytetty yksikköä millibaari (mb). Normaali-ilma-kehän paine on noin 1013 mb. 1000 mb ~ 750 elohopeamillimetriä (mm-Hg, torria). SI-yksiköissä 1 mb = 100 Pa = 1 hPa. Pa on pascal, joka on paineen yksikkö. Nykyään säätiedotuksissa käytetään ilmanpaineen yksikkönä hehtopascalia (hPa), vaikka SI-järjestelmän periaatteiden mukaisesti kPa olisi suosi-teltavampi. Silloin ilmanpaine olisi 100 kPa:in luokkaa. B. Pascal (1623-1662) ranskalainen filosofi, matemaatikko ja fyysikko, joka tutki mm. ilmanpainetta - Pressure, bar
pH-luku
ilmoittaa liuoksen happamuusasteen. Se mittaa aktiivisten vetyionien määrää. Kun pH-luku laskee yhden yksikön verran happamuus kasvaa kymmenkertaiseksi. Neutraalin liuoksen pH-luku on 7. Sitä suuremmat arvot liittyvät emäksiin (esim. lipeä eli natriumhydroksidi) pienemmät happoihin (esim. suolahappo). - pH number
Piilevä lämpö
eli latentti lämpö tarkoittaa vesihöyryyn sitoutunutta lämpöenergiaa, joka vapautuu ilmakehään vesihöyryn tiivistyessä esimerkiksi pilviksi ja sateeksi. Sillä on tärkeä merkitys matalapainesysteemien kehityksessä - Latent heat
Piiru
aste
Pikku jääkausi
on ilmastollisesti kylmä kausi, joka ajoittui suunnilleen vuosiin 1450 - 1850. Tuona aikana ainakin Euroopassa oli useita kylmiä kausia, jolloin keskilämpötila oli 2-3 °C normaalia alempi. Pikku jääkausi oli kylmin kausi sitten jääkauden päättymisen (Suomessa noin 10000 vuotta sitten). Erityisen kylmää oli 1600-luvun viimeisellä kymmenluvulla, jolloin muun muassa Suomessa koettiin tuhoisia katokausia. Pikku jääkauden aikaan muuallakin maapalloa oli pitkiä kylmiä periodeja, mutta ei aina samanaikaisia. Pikku jääkaudella oli myös lämpimiä kausia, joten kyseessä ei ole yhtenäinen koko maapallon kattava "jääkausi", vaan ilmastolliset olosuhteet vaihtelivat suuresti eri puolilla maapalloa. - Little Ice Age
Pilvi
on pisaroiksi tai jääkiteiksi tiivistynyttä vesihöyryä. Maanpinnalta kohoava ilma jäähtyy noin 1 °C verran sataa metriä kohden. Kun nousussa lämpötila saavuttaa kastepisteen, vesihöyry alkaa tiivistyä pisaroiksi, syntyy pilvi. Jos pilvessä on jääkiteitä, vesihöyry härmistyy kiteisiin, jotka voivat kasvaa isommiksi lumikiteiksi ja sataa alas lumena. - Cloud
Pitoisuus
on tietyn aineen määrä sekoittuneena ilmaan, veteen tai maahan. Aine voi olla kaasumainen, nestemäinen tai kiinteä. Määrä ilmaistaan yleensä suhteellisina osuuksina paino- tai tilavuusyksikköä kohden esimerkiksi prosentteina (%), promilleina (o/oo) tai miljoonasosina (ppm). Se voidaan ilmoittaa myös paino-yksiköissä, esimerkiksi mg/l. Suurten aerosolihiukkasten osalta voidaan usein antaa hiukkasten lukumäärä tilavuusyksikössä. - Concentration
Planetaariset tuulet
ovat maapallon ilmakehän yleiseen tuulijärjestelmään kuuluvia pysyväistuulia, kuten pasaatit ja länsituulet. - Planetary winds
Planetologia
on aurinkokunnan planeettoja tutkiva tieteenala. - Planetology
Plasma
on ionisoitunutta kaasua. Se koostuu positiivisista ioneista ja negatiivisistä elektroneista. Plasma on kokonaisuudessaan sähköisesti neutraali, mutta johtaa hyvin sähköä. Sähkö- ja magneettikenttä vaikuttavat sen liikkeisiin. Maapallon lähiavaruudessa aurinkotuuli on plasmaa. - Plasma
Pohjois-Atlantin oskillaatio
kts.NAO - North-Atlantic Oscillation
Polaaripyörre
tai napapyörre on ilmakehään napa-alueille talvisaikaan syntyvä 10-80 km korkeudelle napoja kiertävä koko napaseutualueen kattava tuulijärjestelmä. Sen reunat ulottuvat suunnilleen leveysasteelle 60. Napapyörrettä kiertävät rajut tuulet, joiden nopeus on jopa 100 m/s. Napapyörteellä on tärkeä merkitys napaseutujen otsonikadon muodostumiseen, koska napapyörteen sisällä oleva ilma jäähtyy voimakkaasti eikä ole vuorovaikutuksessa muiden ilmamassojen kanssa. Tällöin otsonia tuhoavat kemialliset reaktiot toimivat tehokkaimmin. Pohjoisen napa-alueen (arktika) napapyörre ei ole yhtä pysyvä kuin eteläisen pallonpuoliskon pyörre. Tästä johtuen pohjoisen pallonpuoliskon otsonikato ei ole niin laaja-alainen ja syvä kuin eteläisellä pallonpuoliskolla. - Polar vortex
Polaaririntama
muodostuu vyöhykkeelle, missä kylmä, polaarinen merellinen ja lämmin keskileveysasteiden merellinen ilmamassa kohtaavat. Siihen muodostuu matalapaineita säärintamineen. - Polar front
Polanne
Kovaksi ja tiiviiksi polkeutunut lumikerros, jollainen tyypillisesti muodostuu jalankulkuväylille ja autoteille, jos niitä ei aurata lumisateen jälkeen. - Hard compressed snow layer
Pouta
on selkeä tai pilvinen, mutta sateeton säätila. - Dry weather
ppm
on pitoisuusmitta, tilavuuden miljoonasosa ("parts per million"). Sitä käytetään hyvin pienten pitoisuuksien mittana. ppm on prosentin kymmenestuhannesosa. Esimerkiksi maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on tällä hetkellä noin 380 ppm. - Parts per million
Proksiaineisto
on esimerkiksi jäätiköistä, merenpohjan kerrostumista puun vuosilustoista mitattuja suureita, joiden avulla voidaan epäsuorasti selvittää maapallon ilmastollista historiaa (paleoklimatologia) jopa miljoonia vuosia ajassa taaksepäin. Sana proksi tulee latinakielen sanasta "proximus", joka tarkoittaa lähellä olemista. Niinpä esimerkiksi puiden vuosilustot eivät suoraan anna lämpötiloja, mutta ovat niihin läheisesti verrannollisia. - Proxy data
Puoliintumisaika
on aika, jonka kuluessa radioaktiivisen aineen määrä vähenee puoleen radioaktiivisen hajoamisen seurauksena. Tällöin puolet aineesta on muuttunut muuksi aineeksi. Jokaisella radioaktiivisella aineella on sille ominainen puoliintumisaika. Esimerkiksi radon-kaasun puoliintumisaika on noin 4 päivää, mutta uraani-235 satoja miljoonia vuosia. - Half-life
Puuska
on hetkellinen tuulen nopeus, joka ylittää tuulen nopeuden 10 minuutin keskiarvon. - Gust
Pyörremyrsky
on trooppisilla tai subtrooppisilla leveysasteilla esiintyvä myrsky. Esiintymispaikasta riippuen sitä kutsutaan hurrikaaniksi tai taifuuniksi. Pyörremyrsky on voimakas matalapaine, jossa tuulet kiertävät spiraalimaisesti myrskyn keskustaa. Trooppisen pyörremyrskyn keskimääräinen elinaika on noin viikko. Kun pyörremyrskyn suurin tuulen nopeus ylittää 33 m/s sitä sanotaan hirmumyrskyksi. - Hurricane
Päästö
on ihmisen toiminnasta johtuva aineen tai energian ei-toivottu siirtymä lähteestä ympäristöön. Tunnetuimpia päästölajeja ovat teollisuuden ja liikenteen aiheuttamat kasvihuonekaasut. - Emission
Radioaktiivisuus
Atomiytimien hajoaminen ja siihen liittyvä säteily, jota on kolmea lajia. Alfa-hiukkaset ovat helium-ytimiä, jotka pystyvät etenemään ilmassa vain senttimetrejä. Beeta-hiukkaset ovat elektroneja, jotka etenevät muutamia metrejä, ja gammasäteily etenee sadan metrin luokkaa. Yleisin luonnon radioaktiivisuuden lähde ilmassa on uraanin hajoamistuote radon-222. Ilmatieteen laitos seuraa ilman radioaktiivisuutta Suomen alueella jatkuvasti rekisteröivillä mittalaitteilla. - Radioactivity
Radiokeli
Radiokeli eli radiosää viittaa olosuhteisiin, jotka vaikuttavat radiosignaalin etenemiseen ilmakehässä. Radiokelin hyvyyteen tai huonouteen vaikuttavat eri tekijät riippuen käytetystä aallonpituudesta. Radioamatöörien suosimilla aallonpituusalueilla kuuluvuus pitkillä etäisyyksillä perustuu signaalin kulkuun ionikehän kautta, joten radiokelin määrää ionikehän tila, joka vaihtelee vuorokaudenajan ja Auringon aktiivisuuden mukaan. TV-lähetyksiä puolestaan häiritsee toisinaan ilmakehän alaosan lämpötila- ja kosteusjakauman muodostama poikkeuksellinen radiokeli. - Radio propagation conditions
Radioluotaus
tapahtuu siten, että nostetaan joukko mittareita (lämpötila-, kosteus- ja painemittarit) ja radiolähetin kaasupallon avulla yläilmoihin. Radiolähetin lähettää tiedot vastaanottoasemalle ja näin saadaan tietoa säätilasta eri korkeuksilla (yleensä 25 - 30 km saakka). Tuulen suunta ja nopeus saadaan seuraamalla pallon liikkeitä. Ilmatieteen laitos tekee päivittäin radioluotauksia kolmella asemalla (Jokioinen, Jyväskylä ja Sodankylä). - Radiosonde
Rajuilma
on paikallinen säätila, missä esiintyy voimakasta ukkosta salamoineen ja tuulen puuskineen sekä sadetta ja raekuuroja. - Thunderstorm
Revontulet
ovat ilmakehän yläosan (ionosfäärin) valoilmiö noin 100 km:n korkeudesta ylöspäin. Niitä syntyy napa-alueilla magneettisten napojen ympärille sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla. Revontulivalo syntyy, kun aurinkotuulen hiukkaset maapallon magneettikentän ohjaamina ja sähkökenttien kiihdyttäminä törmäävät happi- ja typpimolekyyleihin. Törmäyksessä syntyy revontulivaloa, joka on tyypillisesti kellanvihreää tai punaista. Suomessa Ilmatieteen laitos on kuvannut revontulia erikoiskameroilla vuodesta 1957. - Northern lights, aurora
Revontuliovaali
on soikionmuotoinen alue maapallon magneettisten napojen ympärillä, missä esiintyy aina revontulia. Se on keskimäärin noin 2000 km etäisyydellä magneettisesta navasta. Ovaali laajenee ja supistuu pohjois-eteläsuunnassa magneettisen aktiivisuuden mukaan. Keskimäärin ovaalin eteläosat ovat öiseen aikaan Suomen Lapin yläpuolella. Pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon ovaalit ovat keskenään lähes symmetriset - Auroral Oval
Rintama
ks. Säärintama
Rossby-aallot
ovat ilmakehän ja valtamerien suuren mittakaavan (planetaariset tuulet) hidasta aaltoilua. Ilmakehässä Rossbyn aaltojen aallonpituus on tyypillisesti 2000 - 3000 km, valtamerissä satojen kilometrien luokkaa. Nimitys tulee ruotsalaisen meteorologin C.G. Rossbyn (1898-1957) mukaan, joka 1930-luvulla kehitti planetaaristen aaltojen teoriaa. - Rossby wave
Routa
tarkoittaa kylmässä ilmastossa esiintyvää ilmiötä, missä maan pintakerros jäätyy talvella. Mikäli routa ei sula kesälläkään, niin kyseessä on niin sanottu ikirouta (Permafrost). - Ground frost
Räntä
muodostuu osittain sulaneista lumihiutaleista. - Wet snow, sleet
Réaumur
on käytöstä poistunut lämpötila-asteikko, missä 0 °R on veden jäätymispiste ja 80 °R sen kiehumispiste. R.A. de Réaumur (1683-1757) ranskalainen matemaatikko ja fyysikko. - Réaumur scale
Saastuminen
on saasteista johtuva ympäristön pilaantuminen. Saastuneen maaperän, veden tai ilman fysikaaliset, kemialliset tai biologiset ominaisuudet ovat muuttuneet niin, että muutokset vaikuttavat niissä elävien eliöiden terveyteen, perimään ja hengissä säilymiseen. Saastumista on muun muassa maaperän tai veden happamoituminen. - Pollution
Sadanta
eli sateen määrä. Se on maahan sataneen veden määrä pinta-alaa ja aikaa kohden. Yleensä se ilmoitetaan millimetreinä pinta-alayksikköä kohden. Jos sadanta on yhdessä vuorokaudessa ollut 1 mm, se vastaa yhden millimetrin paksuista vesikerrosta neliömetriä kohden, ts. vettä on 1 litra. Suurin koskaan Suomessa mitattu vuorokautinen sademäärä on noin 200 mm. - Precipitation
Sade
muodostuu tiivistyneiden pilvipisaroiden kasvaessa liittymällä ja törmäämällä toisiinsa. Tätä edeltää riittävän suurten pilvipisaroiden muodostuminen jääkiteiden ja pienten nestemäisten pilvipisaroiden yhteisvaikutuksesta. Sadetta syntyy esimerkiksi matalapaineessa, jossa ilma on nousevassa liikkeessä. Sade voi olla kuuroittaista tai jatkuvaa. - Rain, precipation
Sadekuuro
on lyhytaikainen voimakas sade, joka tavallisesti tulee kuuropilvestä. Sadekuuron aikana voi esiintyä myös rakeita tai lunta. Voidaan puhua myös pelkästä kuurosta tai vesikuurosta. - Rain shower
Salama
syntyy, kun ukkospilven eri osien tai pilven ja maan välille syntynyt sähköjännite purkautuu äkillisesti salamana. Kun ilma lämpenee ja laajenee nopeasti kuuman salaman (lämpötila ainakin 10 000 °C) vaikutuksesta, syntyy paineaalto, joka kuullaan ukkosen jyrinänä. Salama on sarja äärimmäisen lyhyin väliajoin toisiaan seuraavia purkauksia. Pilvestä maahan lyövä salama alkaa esisalamalla, joka saavuttuaan riittävän lähelle maata laukaisee vastasalaman, jonka jälkeen seuraa pääsalama Esisalama-pääsalamapareja eli osaiskuja voi olla yksi tai useampia. Keskimääräinen salamatiheys Suomessa on noin yksi osaisku tai puoli salamaa neliökilometrille vuodessa. Ilmatieteen laitos ylläpitää reaaliaikaista salamanpaikanninjärjestelmää, jolla nähdään salaman iskupaikat ja -ajat kaikkialla Suomessa. - Lightning
Sateenkaari
syntyy sadepisaroiden taittaessa auringonsäteet niiden tulosuuntaan nähden 42° kulmaetäisyydelle (pääkaari) tai 51° kulmaetäisyydelle (sivusateenkaari). Valo hajoaa pisaroissa eri väreiksi, jotka ovat sisältä ulospäin: violetti, sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen. Sivusateenkaaren värit ovat käänteisessä järjestyksessä. - Rainbow, Primary rainbow, Secondary rainbow
Satelliitti
on aurinkokunnan taivaankappaletta kiertävä toinen kappale. Esimerkiksi Kuu on Maan satelliitti, mutta sanaa käytetään yleensä kuvaamaan ihmisen rakentamaa keinotekoista satelliittia, joka kiertää maapalloa tai toista planeettaa. Satelliitteja kutsuttiin aiemmin tekokuiksi. Satelliitista voidaan käyttää myös nimitystä avaruusluotain. Ensimmäinen keinotekoinen satelliitti lähetettiin Maata kiertämään vuonna 1957. - Satellite
Savusumu
koostuu yhdisteistä, joita muodostuu auringonvalon reagoidessa hiivetyjen ja typen oksidien kanssa. Niitä pääsee ilmaan autojen pakokaasuista ja teollisuuden päästöistä. Savusumu on ongelma suurkaupungeissa. Tunnetuin tapaus on USA:n Los Angeles ja Euroopassa Ateena. - Smog
Seisauspäivä
sattuu vuoden aikana kaksi kertaa. Kesäpäivänseisaus on Juhannuksen tienoilla noin 21.6. Silloin on pohjoisella pallonpuoliskolla päivä pisimmillään, eteläisellä lyhimmillään. Käänteinen tilanne on joulun aikaan, jolloin on talvipäivän seisaus noin 22.12. - Solstice
Sekulaarimuutos
tarkoittaa maapallon magneettikentän hidasta vuodesta toiseen tapahtuvaa suhteellisen tasaista muutosta, joka aiheutuu maapallon magneettikentän ytimessä (2900 km syvyydessä) tapahtuvista materiavirtauksista. Kokonaisuudessaan maapallon magneettikenttä heikkenee noin 0.1 % vuodessa. Suomessa esim. kompassineulan suunta muuttuu sekulaarimuutoksen vaikutuksesta noin 0,1 ° itäänpäin vuodessa. - Secular change
SILMU
oli suomalainen ilmakehämuutosten tutkimusohjelma 1988-1995. Sitä rahoitti pääasiassa Suomen akatemia. Mukana oli yli 80 tutkimushanketta ja 200 tutkijaa noin 20:sta tutkimuslaitoksesta ja yliopistollisesta yksiköstä. SILMU:n päämääriä oli muun muassa alan tutkimuksen tehostaminen Suomessa, parantaa tutkijoiden ja tutkimusyksiköiden keskinäisiä yhteyksiä, taata Suomen osallistuminen kansainvälisiin tutkimusohjelmiin ja tuottaa tietoa ilmakehämuutoksista tutkijoiden ja päättäjien käyttöön. - SILMU - Finnish National Climate Change Research Programme
Sironta
tapahtuu, kun ilmakehän molekyylit absorboivat valohiukkasen ja lähettävät sen välittömästi, mutta yleensä alkuperäisestä poikkeavaan suuntaan. Säteilyn aallonpituuden lyhetessä siroaminen on voimakkaampaa ja tapahtuu eniten kaikkiin suuntiin. Taivaan sinisyys on sironnutta auringonvaloa. - Scatter
Skaalakorkeus
on korkeus, jossa ilmanpaine (tai tiheys) on pienentynyt maanpinta-arvostaan tekijällä e (= 2,7). Se on maapallon ilmakehässä noin 8 km noin 80 km korkeuteen saakka. Jokaista 8 km korkeuden muutosta kohden paine pienenee noin 37 % - Scale Height
Solmu
on nopeuden yksikkö, joka on erityisesti lento- ja laivaliikenteen käytössä. 1 solmu = 1 knot. 1 knot/h = 1852 m/h. 1852 m on = 1 meripeninkulma, joka vastaa yhden kaariminuutin pituista matkaa maapallon pinnalla etelä-pohjoissuunnassa. Nopeus 10 solmua tunnissa on siis noin 18,5 km/h. - Knot
Sondi
on pieni mittalaite, joka tekee havaintoja ympäristöstään yleensä sellaisista kohteista, joista ei välitöntä mittausta ole muilla keinoin mahdollista tehdä. Avaruustutkimuksessa sondiksi sanotaan luotaimen mukanaan kuljettamaa pientä laitetta, joka mittaa esimerkiksi planeetan ilmakehän koostumusta. Meteorologisissa mittauksissa käytetään radiosondia (tai radioluotainta) ilmakehän suureiden pystyjakauman mittaamiseksi. Tärkein radiosondien valmistaja on Vaisala Oyj. - Sonde
Stratosfääri
ks. Ilmakehä
Sublimaatio
tarkoittaa jään tai lumen olomuodonmuutosta suoraan vesihöyryksi. Tällaista tapahtuu esimerkiksi keväällä voimakkaassa auringonpaisteessa. Sublimaation vastakohta on härmistyminen. - Sublimation
Suhteellinen kosteus
on ilman sisältämän (>) absoluuttisen kosteuden suhteellinen osuus (%) siitä vesimäärästä, mikä kyseisessä lämpötilassa voi maksimaalisesti olla. - Relative humidity
Suihkuvirtaus
on laaja-alaisten länsituulten vyöhykkeellä tavattava erittäin nopea, kapea ja pitkä tuulisysteemi. Pohjoisella pallonpuoliskolla suihkuvirtausten akseli on leveyspiirillä 30°N noin 12 km korkeudella, missä tuulen nopeus on tyypillisesti 40 m/s (= 144 km/h). Suihkuvirtausilmiön löytäjä on suomalainen meteorologi, akateemikko Erik Palmén (1898-1985). - Jet stream
Sumu
on yleisnimi ilmassa leijuville vesipisaroille. Sumua syntyy, jos ilman lämpötila laskee kastepisteeseen tai ilman kosteus nousee ja saavuttaa kyllästystilan. Ilmiötä kutsutaan sumuksi, jos näkyvyys on alle kilometrin, uduksi jos näkyvyys on 1-10 km. - Fog, mist
Sumupilvi
Harmaa, useimmiten piirteetön pilvikerros, joka on hyvin lähellä maanpintaa. Sumupilvestä voi sataa tihkua tai lumijyväsiä. - Stratus (St)
Suojasää
vallitsee talvella, jos ilman lämpötila nousee nolla-asteen yläpuolelle. - Thaw
Supersolu
on erittäin voimakas ja pitkäikäinen (tunteja) yhden nousu- ja kahden laskuvirtausalueen ukkospilvi, joka saa salamoinnin lisäksi aikaan rajuja sääilmiöitä: rakeita, tornadoja ja syöksyvirtauksia. Se syntyy hyvin epävakaassa tilanteessa, missä tuulen suunta muuttuu nopeasti alhaalta ylöspäin. Tuulen nopeus voi ylittää 30 m/s. - Supercell
SYKE
Suomen ympäristökeskus SYKE on ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Se tutkii ja arvioi ympäristön tilan muutoksia ja niihin vaikuttavia toimenpiteitä sekä muutosten taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. SYKE on perustetty vuonna 1995 ympäristöministeriön alaisuuteen. Työntekijöitä on noin 600. - The Finnish Environment Institute
Sykloni
on polaaririntamassa syntyvä liikkuva matalapaine, jossa tuuli kiertää pohjoisella pallonpuoliskolla vastapäivään matalan keskuksen ympärillä. Eteläisellä pallonpuoliskolla tuulen suunta on vastakkainen. Trooppisilla alueilla lähinnä Intian valtameren piirissä sykloni viittaa trooppiseen hirmumyrskyyn. - Cyclone, Tropical cyclone
Synoptinen
havaintoverkosto tarkoittaa kansainvälisesti sovittuja samanaikaisia säähavaintoja ilmakehän eri ominaisuuksista. Synoptinen sääkartta esittää näistä havainnoista lasketut matala- ja korkeapainejärjestelmät sekä muut säätiedot omilla symboleillaan havaintoverkoston alueella. - Synoptic
Syöksyvirtaus
on ukkospilvestä alaspäin syöksyvä voimakas kylmä ilmavirtaus, joka maan- tai vesipinnan kohdatessaan kääntyy vaakasuoraksi. Tuulen nopeus voi yltyä jopa 50 m/s, mutta ilmiö harvoin kestää muutamaa minuuttia pitempään. Suomessa mahdolliset metsätuhot rajoittuvat suhteellisen pienelle alueelle. - Downburst
Sähkömagneettinen säteily
on mm. silmin havaittavaa valoa. Sähkömagneettisen säteilyn avulla tapahtuvat TV- ja radiolähetykset sekä matkapuhelimien viestinvälitys. Valon voidaan ajatella koostuvan massattomista valohiukkasista eli fotoneista, jotka kulkevat valon nopeudella (noin 300 000 km/s). Valoa voidaan pitää myös aaltoliikkeenä, jolloin aallonpituus määrä valon värin. Silmin näkyvän valon aallonpituus on noin 400-700 nm (nanometriä). Jos aallonpituus on hieman lyhyempi kuin näkyvällä valolla, kyseessä on ultraviolettisäteily (UV). Aallonpituuden edelleen lyhentyessä saavutetaan röntgen- ja gammasäteily (0,01-10 nm). Mitä lyhyempi säteilyn aallonpituus sitä enemmän säteilyllä on energiaa. Näkyvää valoa pitempiaaltoinen säteily on infrapunasäteilyä. Vielä pitempiaaltoiset säteilyt ovat radioaaltoja. Sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuden sijasta käytetään usein säteilyn taajuutta kuvaamaan säteilyn voimakkuutta. Taajuus kertoo kuinka monta aallonvärähdystä sekunnissa tapahtuu. Taajuus ilmoitetaan hertseinä (Hz). Yksi hertsi on yksi värähdys sekunnissa. Tyypillisen radiolähetyksen taajuus on noin 100 MHz (megahertsiä). - Electromagnetic radiation
Säteilypakote
Ilmastosysteemiin imeytyvän auringonsäteilyn ja Maasta avaruuteen poistuvan pitkäaaltoisen säteilyn erotusta kutsutaan Maan säteilytaseeksi. Tämän taseen muutos on ilmastomuutoksen säteilypakote. Se voi aiheutua sekä lyhytaaltoisen että pitkäaaltoisen säteilyn muutoksista. Edellisessä tapauksessa kyseessä voi olla Auringosta tulevan säteilyn vaihteluista. Jälkimmäisen tapauksen aiheuttaa esimerkiksi ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuuksien muutos. Kaikista kasvihuonekaasuista hiilidioksidi aiheuttaa noin 60 % kokonaissäteilypakotteesta - Radiative forcing
Sää
on säämuuttujien (lämpötila, sademäärä, tuulen nopeus- ja suunta, ilman kosteus jne.) tila määrätyssä paikassa tiettynä hetkenä. - Weather
Sääennuste
on ilmakehän tulevan tilan arvio eri pituisina aikaväleinä. Ennusteessa annetaan tietoja lämpötilasta, tuulesta, ilmanpaineesta, kosteudesta sateen todennäköisyydestä jne. eri alueille. Tyypillisin ennusteväli on 12-48 tuntia. Pisimmät luotettavat ennusteet ovat 5-10 päivää. Ennuste perustuu tavallisesti ilmakehän liikkeitä hallitsevaan tietokonemalliin, joka laskee säätekijöiden arvot ennustevälille lähtien niiden havaituista nykyarvoista. Yleisöä varten tietokone-ennusteen muokkaa meteorologi. - Weather Forecast
Sääkartta
näyttää tärkeimmät meteorologiset suureet (lämpötila, ilmanpaine, tuulen suunta ja nopeus, matala- ja korkeapainealueet, säärintamat jne.) tiettynä aikana tietylle alueelle. Kartassa esimerkiksi saman ilmanpaineen alueet yhdistetään viivalla, niin sanotulla isobaarilla. - Weather Map
Säämies
on puolustusvoimissa varusmies, joka on koulutettu tykistön ballistiikan säätehtäviin ja ilmavoimissa lentosääpalvelutyöhön. Koulutusta annetaan myös sääaliupseerin tehtäviin. Nykyisin koulutus tapahtuu Niinisalossa ja kestää nelisen viikkoa. - Weatherman
Säärintama
on kahden ominaisuuksiltaan erilaisen ilmamassan rajapinta. Kylmän säärintaman yhteydessä ilmamassa tunkeutuu kiilan tavoin lämpimän alle, lämpimän säärintaman yhteydessä lämpimämpi ilmamassa kohoaa alle kiilamaisena jäävän kylmemmän ilmamassa yläpuolelle. Kylmään rintamaan liittyy voimakkaita kuuro- ja ukkospilviä ja puuskaista tuulta, lämpimään rintamaan tasaisia tuulia. - Weather front
Sääsatelliitti
on joko geostationäärinen tai naparatainen. Edelliset kiertävät maapalloa päiväntasaajan tasossa samaa vauhtia kuin maapallokin noin 36 000 km korkeudella (esim. Meteosat). Jälkimmäiset kulkevat lähes napojen kautta kulkevaa rataa tyypillisesti 850 km korkeudella. Satelliiteissa on näkyvän valon ja infrapunasäteilyn mittareita. Edellisen rekisteröinneistä voidaan päätellä pilvisyyden määrä ja jälkimmäisen tuloksista lämpötila. - Weather satellite
Säätalo
oli Ilmatieteen laitoksen päärakennus Helsingin Kaisaniemessä (Vuorikatu 24 A) 1966-2005. Nykyinen toimitalo - Dynamicum - sijaitsee Kumpulassa. - Weather House
Säätutka
on mikroaaltotutka, joka mittaa kuinka suuri osa lähetetystä signaalista heijastuu takaisin ja milloin. Mikroaallot heijastuvat sadepisaroista ja lumihiutaleista. Signaalin palaamiseen menevä aika kertoo kuinka kaukana tutkasta kaiun aiheuttanut kohde on. Lisäksi heijastuksen aiheuttajan liikenopeus saadaan selville tutkasäteiden vaihe-erosta Doppler-periaatteella. Kun antennia käännetään eri suuntiin, saadaan kartta siitä, missä sataa. Ilmatieteen laitos ylläpitää kahdeksan säätutkan verkostoa, joiden näkökenttä kattaa lähes koko Suomen. Tutkaverkon uusiminen aloitettiin vuonna 2009. Uudet tutkat toimivat kaksoispolarisaatiotutkina, jotka antavat aikaisempaa tarkempaa tietoa sateen ominaisuuksista. - Weather radar
Taifuuni
hurrikaani
Tasauspäivä
sattuu vuoden aikana kaksi kertaa. Silloin on päivä ja yö kestoltaan yhtä pitkät kaikkialla maapalloa. Kevätpäiväntasaus on noin 21.3. ja syyspäiväntasaus on noin 22.9. - Equinox
Termiikki
eli konvektionosto syntyy auringon lämmittämän ilmapatsaan noustessa ylöspäin. Tällaisia tilanteita esiintyy erityisesti aurinkoisina kesäpäivinä mantereella. Termiikkivirtausta käyttävät hyväkseen purjelentokoneet ja suuret linnut. - Thermic Convection
Terminen kasvukausi
kasvukausi
Terminen vuodenaika
määritellään vuorokauden keskilämpötilojen perusteella. Termisen talven alkaessa vuorokauden keskilämpötilan on alitettava pysyvästi 0°C sekä päättyessä ylitettävä pysyvästi 0°C. Terminen kesä alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää pysyvästi +10°C, ja päättyy, kun se alittaa pysyvästi +10°C. Termisen kevään ja syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila on 0 ja +10 asteen välillä. Suomessa termisistä vuodenajoista pisin on talvi ja lyhyin kevät. - Thermal seasons
Termometri
lämpömittari
Termosfääri
ks. ilmakehä
Tihkusade
syntyy, kun vesipisarat ovat tiheässä ja tavallista pienempiä (halkaisijaltaan 0.2 - 0.5 mm), jolloin niiden liike seuraa ilmavirtojen liikkeitä. Puhutaan jäätävästä tihkusta (Freezing Drizzle), kun talvella tihkusade osuessaan maanpintaan jäätyy siihen ohueksi kerrokseksi. - Drizzle
Tiivistymisjuova
syntyy korkealla lentävien suihkoneiden perään. Kyseessä on lentokoneen pakokaasujen aiheuttama vesihöyryn tiivistymisvana. Ilmiö on keinotekoinen pilvi. - Condensation trail (Contrail)
Tornado
on nopeasti (ainakin 18 m/s) pyörivä ilmapilari halkaisijaltaan tyypillisesti muutamista kymmenistä metreistä satoihin metreihin. Jos ilmapilari on kosketuksessa maahan tai veteen, se imaisee irtoainesta mukaansa, jolloin syntyy pilvestä alaspäin työntyvä suppilomainen torvimuodostelma. Merialueilla sitä kutsutaan vesipatsaaksi. Tornadon elinaika on yleensä muutamia minuutteja, mutta joskus se kestää jopa tunnin. Nimitystä tornado käytetään erityisesti Pohjois-Amerikassa. Suomessa ja monissa Euroopan maissa tavattavia tornadoja kutsutaan trombeiksi. - Tornado
Trajektori
on hiukkasen kulkema reitti eli ratakäyrä. Yhdestä pisteestä lähtevän tai saapuvan kaasun tai hiukkasen trajektori voidaan laskea, kun tuulet tunnetaan. Trajektorilaskuilla on tärkeä merkitys arvioitaessa vaarallisten aineiden (esim. radioaktiivinen päästö) kulkeutumisreittiä eri säätilanteissa. - Trajectory
Trombi
on raju, paikallinen, suppea-alainen ja kestoltaan yleensä lyhyt paikallinen myrskypyörre, joita Suomessa tavataan kesäisin. Trombi syntyy yleensä ukkospilven yhteyteen. Pilven alapuolelle muodostuu sekä vaaka- että pystypyörteisyyttä, jotka yhdistyvät laajaksi pyörrepatsaaksi. Trombissa ilma pyörii nopeasti pystyakselinsa ympäri. Trombin pyörteessä tuulen nopeus on vähintään 18 metriä sekunnissa, mutta voi yltyä jopa hirmumyrskyksikin. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa trombit ovat voimakkaampia ja niitä kutsutaan tornadoiksi. - Tornado
Tropopaussi
on troposfäärin ja stratosfäärin rajapinta, joka on navoilla noin 8 km ja päiväntasaajalla noin 18 km korkeudella. Tropopaussiin päättyy ilmakehän lämpötilan lasku. Stratosfäärissä lämpötila pysyy melko vakiona UV-säteilyn absorptiovaikutuksesta otsonikerroksessa. - Tropopause
Troposfääri
ks. ilmakehä
Tuikkiminen
eli skintillaatio on tähtien valon voimakkuuden epäsäännöllinen vaihtelu. Se johtuu ilmakehän pyörteisyydestä, joka ohjaa tähden valonsäteet hieman eri suuntiin aiheuttaen niiden tuikkimista. - Scintillation
Turbulenssi
on ilman (tai muun kaasun tai nesteen) pyörteily, joka aiheuttaa muun muassa tuulen puuskaisuuden. - Turbulence
Tuuli
on ilman virtausta paikasta toiseen. Tuulen ominaisuuksiin kuuluvat nopeus ja suunta. Tuulen suunnaksi sanotaan sitä ilman suuntaa, mistä päin tuuli puhaltaa. - Wind
Tuulimittari
anemometri
Tykky
eli tykkylumi on puun latvukseen kasaantuva raskas lumikerrostuma, joka aiheuttaa usein lumituhoja puustossa erityisesti vaaraseutujen lakialueilla. - Crown snow-load
Typpi
on ilmakehän yleisin kaasu (N2). - Nitrogen
Typpioksidi
on typen ja hapen kemiallinen yhdiste, joita tunnetaan useita. Ilmastonmuutoksen ja ilmanlaadun kannalta merkittävimmät oksidit ovat dityppioksidi eli ilokaasu (N2O) sekä typpioksidi (NO2). Edellinen on merkittävä kasvihuonekaasu, jota syntyy lähinnä maa- ja metsätalouden prosesseissa. Noin 6 % kasvihuonekaasujen säteilypakotteista tulee ilokaasusta (tunnetaan myös nimellä typpioksiduuli). Typpioksidi on teollisuuden päästöistä syntyvä kaasumainen ympäristömyrkky, jolla on keskeinen osuus kaupunkien savusumuilmiön muodostumisessa. - Nitrogen oxide
UFO
on lyhennys sanoista Unidentified Flying Object eli suomeksi tunnistamaton lentävä esine, jolle havaitsijat tai asiantuntijat eivät ole pystyneet antamaan luonnollista selitystä. Valtaosa näistä havainnoista ovat lentokoneita, tekokuita, lintuja ja muita lentäviä esineitä, ilmakehän valoilmiöitä tai tähtitieteellisiä ilmiöitä. Havainnot on usein tehty tavanomaisesta poikkeavissa olosuhteissa. Ilmiöt jäävät tunnistamatta useimmiten puutteellisten (tai jopa vääristeltyjen) havaintojen vuoksi. - Unidentified Flying Object
Ukkonen (ukonilma)
Kun ukkospilvi sähköistyy niin paljon, että sen varaukset purkautuvat salamoina, pilvestä on tullut ukkospilvi. Ukkonen voidaan ilmiönä määritellä salamoiden esiintymiseksi. Ukkonen viittaa myös salamoiden tuottamaan ääneen. Ukkonen on myös ajallisesti ja paikallisesti rajoitettu tapahtuma, johon liittyy pilven tai yhtenäisen pilvirykelmän kehittyminen, salamointi ja laantuminen. - Thunder, thunderstorm
Ukkosmyrsky
on puhekielessä ja sanomalehdissä käytetty nimitys voimakkaasta ukkosesta. Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosmyrsky-sanaa tulisi välttää, jotta ei syntyisi sekaannusta virallisten myrskyvaroitusten (kun tuulen nopeuden arvioidaan ylittävän 21 m/s) kanssa. - Thunderstorm
Ukkospilvi
Kuuropilveä kutsutaan usein ukkospilveksi silloin, kun siinä esiintyy ukkosta. Kyseessä on suurimmillaan lähes koko troposfäärin korkuinen usein tornimainen pilvi, jolla on kehityksen alkuvaiheessa kukkakaalimainen huippu. Ikääntyessään kuuropilven huippu muuttuu monesti kuituiseksi ja leviää tasaisena alasimen muotoisena pilvenä ylätuulten suuntaan. Pilven sisällä tapahtuvat ilmavirtaukset kuljettavat vesipisaroita ja jääkiteitä ylös ja alas. Sähköisiä varauksia syntyy pilveen pienten jääkiteitten törmätessä pilvessä oleviin lumirakeisiin. Tuolloin pilveen syntyy positiivisia ja negatiivisia sähkövarauksia. Koska varaukset ovat kuitenkin pilven eri kohdissa, syntyy pilven eri osien ja maanpinnan väliin varausten välille jännite-ero, joka purkautuu äkillisesti salamaniskuna. Salamoista noin 80 % on pilven sisällä tapahtuvia purkauksia, ja noin 20 % lyö pilvestä kohti maata. - Cumulonimbus cloud
Ultraviolettisäteily
(UV) on sähkömagneettista säteilyä, jonka aallonpituus (L) on lyhyempi kuin näkyvän valon, 10 - 400 nm (nanometriä). UV-säteily jaetaan vielä osiin UVC, L < 280 nm, UVB, 280 nm < L < 315 nm ja UVA 315 nm < L < 400 nm. Suurin osa Auringon UV-säteilystä imeytyy stratosfääriin. Biologisen elämän kannalta vaarallisin aallonpituuskaista on UVB. - Ultraviolet radiation
Untuvapilvi
Pitkistä, ohuista valkoisista kuiduista muodostuneita pilviä, jotka muistuttavat usein koukkuja, raitoja tai kalanruotomaisia rakenteita. Untuvapilvet koostuvat jääkiteistä ja kuuluvat yläpilviin. - Cirrus cloud
UTC
on niin sanottu maailmanaika eli paikallinen kellonaika nollameridiaanilla (Greenwichin meridiaani). Suomessa talviaika on 2 tuntia edellä UTC:stä ja kesäaika 3 tuntia. UTC:tä käytetään samanaikaisissa geofysikaalisissa havainnoissa eri puolilla maapalloa. - Universal Time Coordinated
Utu
sumu
UV
ultraviolettisäteilyn lyhenne.
UV-indeksi
eli UVI ilmoittaa auringon haitallisen ultraviolettisäteilyn (UV) tehon yhdellä kokonaisluvulla ilman ylärajaa olevalla asteikolla. UV-indeksin arvo 0 tarkoittaa, ettei säteilyä ole lainkaan. Auringolta on syytä suojautua kun UV-indeksi ylittää arvon 3. UVI:n arvo 6 ja sen ylittävät arvot tarkoittavat voimakasta ja 8 ja siitä ylöspäin hyvin voimakasta säteilyä. Keskikesällä ja keskipäivällä UV-indeksi vaihtelee Etelä-Suomessa pilvettömänä päivänä 5 - 6 välillä. - UV-Index
Vaisala Oyj
on kansainvälinen teknologiakonserni, joka kehittää ja valmistaa elektronisia mittausjärjestelmiä ja -laitteita. Tuotteiden sovellusalueita ovat meteorologia, ympäristötieteet, liikenne ja teollisuus. Keskeiset asiakasryhmät ovat ilmatieteen laitokset, tutkimuslaitokset, puolustusvoimat, lento- ja tieliikenneviranomaiset, luonnonvaroja valvovat viranomaiset, vakuutusyhtiöt ja energialaitokset sekä teollisuus. Vaisala on maailmanlaajuinen markkinajohtaja yläilmahavainnoissa, lento- ja tiesääjärjestelmissä sekä ammattikäyttöön tarkoitetuissa suhteellisen kosteuden ja barometrisen paineen mittauslaitteissa. Yhtiöllä on toimistoja ja liiketoimintaa Suomessa, Pohjois-Amerikassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Kiinassa, Ruotsissa, Malesiassa, Japanissa ja Australiassa. Yhtiö on perustettu vuonna 1944 ja sen henkilöstön määrä on noin 1200. Vaisala Oyj:n perusti Prof. Vilho Väisälä.
Valaisevat yöpilvet
ovat kesäöinä pohjoisella taivaalla auringonlaskun jälkeen havaittavia kirkkaita harsomaisia pilvimuodostelmia. Ne syntyvät mesosfäärissä noin 80 km korkeudella leijailevista jääkiteistä. Pilvimuodot ovat ohuita, vain 0,5 - 2 km, mutta laajuudeltaan jopa moninkertaisesti Suomen pinta-alaa suurempia. - Noctilucent clouds
Valaistusvoimakkuus
ilmoittaa valolähteiden valomäärän. Sen mittana käytetään luksi-yksikköä (lx) siten, että yksi luksi (joskus kirjoitetaan lux) vastaa 0,00146 watin säteilytehoa neliömetriä kohden mitattuna säteilyn aaltopituuden 555 nanometrin kohdalta.
Muutamia luksi-arvoja: suora auringonvalo 100 000 lx, kirkas päivänvalo 10 000 lx, hämärä 10 lx, täysikuu 0,1 lx, normaali sisävalaistus 100 lx. - Amount of light
Vastasäteily
on ilmakehän kasvihuoneilmiöstä johtuva pitkäaaltoinen lämpösäteily, joka kohdistuu maanpintaan, sen lähteinä ovat pilvet ja kasvihuonekaasut (lähinnä vesihöyry ja hiilidioksidi). Paikallisesti vastasäteily riippuu voimakkaasti lämpötilasta ja kosteudesta, mutta maapallon laajuisessa keskiarvossa se on mittausten mukaan noin 330 wattia neliömetriä kohden. Vastasäteilyn voimakkuutta seurataan sääsemilla yleisesti erityisellä lämpösäteilymittarilla. - Counterradiation, Backradiation
Verhopilvi
Tasainen harmaa pilvikerros, jonka alaraja on 2–5 km korkeudessa. Aurinko häämöttää usein himmeästi verhopilven läpi. Verhopilvi on ohuempi kuin laaja sadepilvi mutta paksumpi kuin harsopilvi. - Altostratus (As)
Vertailukausi
on ilmastotutkimuksissa käytetty 30 vuoden jakso, johon esimerkiksi yksittäisen vuoden ilmastollisia keskiarvoja (esim lämpötila) verrataan haluttaessa tietoa onko keskiarvo yli vai alle pitkän ajan keskiarvon. Viimeisin vertailukausi kattaa aikavälin 1971–2000. - Climatological Normal Period
Vesihöyry
on veden kaasumainen olomuoto. Sitä ei voi nähdä muun ilman joukossa. Vesihöyryn tiivistyessä lämpötilan laskiessa syntyy vesipisaroita kuten kastetta. - Water vapour
Vesikehä
eli hydrosfääri muodostuu maapallon pintavesistä, jäätiköistä ja pohjavesistä. - Hydrosphere
Vihreä välähdys
on harvinainen välähdyksen kaltainen valoilmiö, joka havaitaan auringossa sen ollessa juuri häviämässä horisontin alle aavalla merellä tai laajan tasangon taa. Kyseessä on kangastuksen kaltainen ilmiö ja sen näkymiseksi vaaditaan, että ilma on puhdas ja kirkas.
Auringon säteet, joissa on kaikkia värejä, taipuvat ilmakehässä hieman eri tavalla. Taipuminen on voimakkainta lähellä horisonttia. Auringosta muodostuu ikäänkuin kaksi kiekkoa, jotka ovat osittain päällekkäin. Ylempi on (sini)vihreä ja alempi punainen. Punaisen kiekon häipyessä taivaanrannan alle hetkeksi jää näkyviin auringonkiekon vihreä osanen, ns. vihreä välähdys, joka näkyy muutaman sekunnin ennenkuin aurinko katoaa horisonttiin. - Green flash
Virtuaalilämpötila
on se laskennallinen (virtuaalinen) lämpötila, joka kuivalla ilmalla pitäisi vallita, jotta sen tiheys ja paine olisivat samat kuin vallitsevassa kosteassa ilmassa. Yleensä virtuaalilämpötila on korkeintaan muutaman asteen korkeampi kuin oikea lämpötila. Näin eliminoidaan kosteuden vaikutus tietyissä ilmakehän tilaa kuvaavissa fysikaalisissa laeissa. - Virtual temperature
Virvatuli
Virvatulet eli aarnivalkeat ovat tulia tai valonlähteitä, joita havaitaan yleensä pimeässä asumattomilla alueilla lähellä maan- tai vedenpintaa tai aivan pinnassa. Virvatuli on muodoltaan liekin kaltainen. Soilla havaittu sininen tai vihertävä liekki johtuu teorian mukaan suokaasuista (metaani), joita syntyy eloperäisen aineksen lahoamisesta. Liekit ovat ilmeisesti kylmempiä kuin tavallinen tuli, eivätkä polta ympäristöään. - Will-o'-the-wisp
Viuhkasalama
muodostuu ukkospilven keskiosasta ylöspäin suuntautuvasta kartionmuotoisesta salamasta. Se etenee nopeudella noin 100 km/s ja sen isku kestää alle sekunnin. Salama ehtii nousta 40-50 km korkeuteen maanpinnasta. Viuhkasalamoita on nähty korkealla lentävistä lentokoneista, mutta myös maanpinnalta valokuvattuna. Blue Jet
Vuodenaikaisennuste
on eri vuodenaikojen (esim. kesä) yleistä säätilaa kuvaava pitkäaikaisennuste. Niitä laatii mm. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus (ECMWF). Niissä arvioidaan esimerkiksi, onko ajanjakson lämpötila tai sademäärä saman ajankohdan pitkäaikaisen keskiarvon ylä- vai alapuolella. Pitkien ennusteiden käytettävyyteen vaikuttavat mm. vuodenaika, säätyyppi, maantieteellinen sijainti sekä korkeus ilmakehässä. Ennusteiden käyttöarvo on kuitenkin vielä yleensä alhainen. - Seasonal Forecast
Vuoksi
on vuorovesi-ilmiössä korkean veden vaihe eli nousuvesi. - High tide
Vuorovesi
on Kuun ja Auringon vetovoimavaikutuksesta aiheutuva ilmiö valtamerissä, joka näkyy rannikoilla säännöllisenä veden korkeuden vaihteluina. Korkean veden (vuoksi) ja matalan veden (luode) vaiheet toistuvat kaksi kertaa vuorokauden aikana noin 12 tunnin välein. Vuorovesi-ilmiö havaitaan myös maapallon ilma- ja kivikehässä. - Tide
Vyörypilvi
Ukkospilven edessä oleva, matalalle ulottuva makkaramainen pilvi, joka syntyy ukkospilvestä laskeutuvan, maanpinnalla leviävän kylmän ilmavirtauksen alueen etuosaan. - Arcus cloud
Väisälä, Vilho
(1889-1969). Vilho Väisälä kehitti vuonna 1931 radioluotaimen, jolla mitataan ilman lämpötilaa, painetta, kosteutta ja tuulen nopeutta. Toimi Helsingin yliopiston meteorologian professorina 1948-1956. Vilho Väisälä perusti vuonna 1944 Vaisala Oy:n valmistamaan ja kehittämään sääoloja mittaavia laitteita. Väisälän nimi liittyy erottamattomasti kotimaassa ja kansainvälisesti aerologisen mittaustekniikan kehitykseen. Teoreettisella puolella hänen nimensä tulee liittymään ilmakehän ja valtamerien dynamiikassa keskeiseen, kerrostuneisuutta kuvaavaan Väisälä (tai Brunt-Väisälä) taajuuteen, jonka V. Väisälä esitti vuonna 1925. Kyseinen taajuus on myös käytössä maapallon ionosfäärin, Auringon ja tähtien kerrosrakenteiden tutkimuksissa.
WMO
on YK:n alainen maailman ilmatieteellinen järjestö (World Meteorological Organization), jonka keskuspaikka on Genevessä. WMO on toiminut vuodesta 1950 lähtien.
Yläsalama
on salamatyyppi, joka syntyy voimakkaiden ukkosten aikana ukkospilvien yläpuolella 50-90 km korkeuteen. Tunnetuin on ns. keijusalama, joka on kymmeniä kilometriä korkea ja leveä. Muita yläsalamoita ovat muotonsa mukaan luokiteltuina kajo- ja viuhkasalama. Yläsalamia on kuvattu lentokoneista ja avaruussukkulasta. Syy niiden ilmaantumiseen ei ole varmuudella tiedossa. - Red sprite
Yöpakkanen
on silloin, kun ilman lämpötila laskee pakkasen puolelle maanpinnasta aina kahden metrin korkeuteen, missä virallinen ilmatieteellinen lämpötila mitataan. Jos nolla-asteen lämpötila-alue jää 2 m alapuolelle, kyseessä on halla. - Severe night frost
Yöpilvet
ovat pimeään aikaan havaittavia pilvimuodostelmia, jotka hohtavat auringonvaloa. Niitä havaitaan parhaiten muutamia tunteja ennen tai jälkeen auringon laskua. Tunnettuja pilvimuotoja ovat helmiäispilvet ja ns. valaisevat yöpilvet. Ne esiintyvät huomattavasti tavallisia pilviä korkeammalla 20-80 km korkeudella. - Night clouds
Zeniitti
tarkoittaa taivaanlakea eli kohtaa suoraan havaitsijan yläpuolella. - Zenith
Äärevyys
luonnehtii sellaisia ilmastollisia oloja, joissa ilmastomuuttujat (esim. lämpötila, sateisuus, tuulisuus jne.) saavuttavat muutamien vuosien välein lähes ennätyssuuria arvoja.
Käynnissä olevan ilmastonmuutoksen myötä ilmaston äärevyyden uskotaan kasvavan Suomessakin lähivuosikymmeninä. - Extreme climate event
Ääriarvo
on tietyn meteorologisen muuttujan suurin tai pienin arvo tietyllä aikavälillä. Tavallisimpia ääriarvoja ovat havaintopaikan vuorokauden ylin ja alin lämpötila. - Extreme value