Jäätalvi 2010/2011

Jäätalvi 2010-2011 oli ankara.

Merialueilla tavanomaisen lokakuun jälkeen olivat pintalämpötilat Suomea ympäröivillä merialueilla marraskuun alussa pitkäaikaisissa keskiarvoissa. Marraskuun alkupuolella merivedet ensin jopa hieman lämpenivät, mutta alkoivat kuukauden ensimmäisen viikon jälkeen uudestaan viiletä. Marraskuun puolivälissä oli Kemin sisäsataman ja Raippaluodon sisälahdissa ohutta jääriitettä. Meriveden pintalämpötilat vastasivat tuolloin pitkäaikaisia keskiarvoja.

Marraskuun loppupuoli oli harvinaisen, osin jopa poikkeuksellisen kylmä. Marraskuussa alkanut kylmä jakso jatkui joulukuussa ja merijään määrä alkoi lisääntyä. Joulukuun puoliväliä lähestyttäessä jäätä oli kaikilla Suomen rannikkoalueilla. Eteläisen Suomen paksu lumipeite haittasi jään paksuuskasvua ja jäät olivat petollisen ohuita lumikerroksen alla. Heti joulukuun puolivälin jälkeen navakat tuulet "putsasivat" merialueita ja jäällinen alue pieneni. Jouluviikolla kovat pakkaset saivat taas jäällisen alueen laajenemaan nopeasti. Joulukuu oli Suomea ympäröivillä merialueilla poikkeuksellisen kylmä.

Uuden vuoden alkaessa pakkassää jatkui. Jäällinen alue laajeni 4. tammikuuta jo yli 165 000 km2:in. Tuolloin koko Perämeri ja Merenkurkku olivat jään kattamia, samoin Saaristomeri. Kiintojään paksuudet vaihtelivat Perämeren pohjoisosien noin puolesta metristä eteläisten rannikkoalueiden kymmeneen senttiin.

Tämän jälkeen pakkaset alkoivat hellittää ja etelänpuoleiset tuulet painoivat jääkenttiä kasaan. Tammikuun 11. päivänä jäällinen alue oli pienentynyt alle 100 000 km2:in. Tämän jälkeen tammikuussa kylmemmät jaksot vaihtelivat leudompien jaksojen kanssa. Jäällinen alue laajeni ja supistui pakkasten ja kovien tuulten myötä. Tammikuun viimeisenä päivänä jäällisen alueen laajuus 150 000 km2. Jäätilanne vastasi melko hyvin keskimääräistä tilannetta talven tässä vaiheessa.

Helmikuu oli lämpöoloiltaan selvästi kaksijakoinen. Helmikuun alkupuolella vallitsi leuto ja tuulinen sää, mikä sai Suomenlahdella jäät pakkautumaan Suursaaren itäpuolisille merialueille. Samalla kun liikenne Etelä-Suomen satamiin sujui lähes ilman jäänmurtaja-avustusta, kamppaili Venäjän liikenne suurien ongelmien kanssa – pahimmillaan yli sata alusta odotti jäänmurtaja-avustusta.

Helmikuun puolivälissä sää kylmeni ja kuukauden jälkipuoliskosta muodostui suurimmassa osassa maata jopa poikkeuksellisen kylmä. Tämä kylmä jakso sai myös merijään määrän lisääntymään nopeasti ja jäätalven huippukohta saavutettiin helmikuun 25. päivänä, jolloin jäätä esiintyi 309 000 km2 alueella.  Tämä tapahtui lähes keskimääräiseen aikaan. Tuolloin sekä Pohjanlahti että Suomenlahti olivat kauttaaltaan jään peittämiä. Myös Riianlahti ja pohjoinen Itämeri olivat kauttaaltaan jään peitossa. Jään reuna kulki Öölannista Gotlantiin ja edelleen Gotlannin pohjoiskärjestä etelään Puolan rannikolle Rozewiehen. Eteläisellä Itämerellä Puolan ja entisen Itä-Saksan rannikoiden edustoilla esiintyi uutta jäätä, samoin kuin Juutinraumassa ja Ruotsin länsirannikolla.

Helmikuun lopulla tuulet kääntyivät etelänpuoleisiksi ja navakoituivat. Kaikilla Suomen merialueille esiintyi jääkentässä puristusta, joka ajoittain oli jopa vaarallisen voimakasta. Pahimmillaan Merenkurkun molemmin puolin odottivat kymmenet kauppa-alukset jäänmurtajien avustusta ja aluksia avustettiin yksitellen.

Maaliskuun alussa tilanne helpottui hetkeksi tuulten tyyntyessä. Tätä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä jo maaliskuun 3. päivänä lounastuulet yltyivät ja jäät alkoivat liikkua itään. Jääkentissä esiintyi jälleen puristusta. Ne painuivat voimakkaasti kasaan ja jäällisen alueen laajuus pieneni nopeasti. Maaliskuun 10. päivänä jäällisen alueen laajuus oli 165 000 km2. Tuulet pysyttelivät vielä viikon verran Ruotsin puoleisina ja jäät puristuivat Pohjanlahdella vasten Suomen rannikkoa. Tämä aiheutti suuria vaikeuksia talvimerenkululle, kun jäänmurtajien piti avustaa laivoja yksitellen. Itäisellä Suomenlahdella Venäjän liikenne oli niin pahoissa vaikeuksissa, että sinne tarvittiin Jäämereltä ydinmurtaja apuun.

Maaliskuun puolivälissä tuulet hellittivät hetkeksi ja pakkassää sai uutta jäätä muodostumaan avopaikkoihin ja jääkentän halkeamiin. Maaliskuun loppupuolella alkoivat kevään merkit näkyä ja jäällisen alueen laajuus pieneni tasaisesti. Pahoin ahtautuneissa jääkentissä heikotkin tuulet aiheuttivat puristusta.

Huhtikuun keskilämpötila oli lähes koko maassa harvinaisen korkea. Huhtikuun alkupuolella sateet tummensivat jäitä ja rannikkojäät alkoivat haurastua. Pääsiäisenä (21.-25.4.) erittäin lämpimät säät sulattivat etelärannikon jäät. Suomenlahdelta rannikkoalueilta jäät katosivat miltei kokonaan ja missä niitä vielä esiintyi, ne olivat petollisen hauraita. Ulappa-alueilla Suomenlahden itäosissa jäitä sen sijaan riitti Venäjän meriliikenteen kiusana. Selkämeren rannikolla Uudestakaupungista pohjoiseen rantajäät haurastuivat, mutta ulompana rannikosta laivaliikennettä haittasi pahoin ahtautunut parin-kolmenkymmenen kilometrin levyinen ajojääkenttä. Myös Perämerellä jäätalvi jatkui, vaikka rantajäät alkoivat pikkuhiljaa tummua ja sitä myöten haurastua. Ulapalla jäät olivat vielä vahvoja.

Toukokuun alku oli monin paikoin lämmin ja jäät haurastuivat sekä sulivat. Toukokuun 14. päivänä Suomenlahti oli jäätön ja seuraavan viikon lopulla myös Selkämereltä sulivat viimeiset jääkalikat. Toukokuun puolivälissä Perämeren jäät olivat pääosin kalarajan Suomen puoleisella alueella. Vaikka saaristoalueilta jäät olivat haurastuneet ja monin paikoin jopa sulaneet, niin ulappa-alueen jäät olivat monin paikoin vielä merenkulun esteenä. Lopullisesti talvi jäi taakse ja kesä alkoi, kun Perämeri oli jäätön 25. päivänä toukokuuta.

Jäiden lopullisen sulamisen ajankohta keskimääräiseen verrattuna vaihteli suuresti. Perämeren pohjoisosan rannikkoalueilla jäiden lopullinen katoaminen tapahtui pari päivää aikaisemmasta noin viikkoa keskimääräistä myöhäisemmin. Selkämerellä sulaminen tapahtui noin viikosta lähes kolmea viikkoa keskimääräistä myöhemmin ja Suomenlahdella normaalista ajankohdasta runsaaseen kahta viikkoa myöhäisempänä ajankohtaan.

Pohjoisella Itämerellä jäät katosivat runsasta viikkoa keskimääräistä aiemmin, mutta vastaavasti jäätyminen alkoi lähes kuukautta keskimääräistä aiemmin.

Jäätalven kesto Perämeren pohjoisosassa oli lähes kaksi viikkoa keskimääräistä lyhyempi.  Perämeren eteläosassa ja Vaasan saaristossa jäätalvi oli puolestatoista viikosta lähes kuukautta keskimääräistä pidempi. Selkämerellä, pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahdella jäätalvi oli kahdesta viikosta (pääkaupunkiseutu) yli kuuteen viikkoa (Rauman seutu) keskimääräistä pidempi.

Kiintojään suurin paksuus Suomen alueilla Perämerellä oli 40-80 cm, Selkämerellä 35-75 cm, Saaristomerellä 25-55 cm ja Suomenlahdella 25-65 cm. Ulapan jään paksuus Perämerellä oli 35-85 cm, Selkämerellä 20-50 cm, Suomenlahdella 25-60 cm, Ahvenanmerellä 10-25 cm ja pohjoisella Itämerellä 5-30 cm.

Jouni Vainio ja Ilkka Matero
Ilmatieteen laitos
 

3.10.2014

Jääpeite oli laajimmillaan 25.2.2011,
jolloin 309 000 km2 Itämerestä oli jään
peitossa.