Vuodenajat tilastoin
Suomessa on neljä vuodenaikaa, joilla on omat sääpiirteensä.
Neljä vuodenaikaa voidaan erotella ilmastollisesti niin sanottuina termisinä vuodenaikoina, jotka määritellään vuorokauden keskilämpötilojen avulla. Eri vuosien tilastoja on kuitenkin helpompi verrata keskenään, kun käytetään tasan kolmen kalenterikuukauden pituisia jaksoja. Näin määriteltynä kevääseen kuuluvat maalis-toukokuu, kesään kesä-elokuu, syksyyn syys-marraskuu ja talveen joulu-helmikuu. Lisätietoja vuodenaikojen määrittämisestä löydät Teematieto-osiosta

Eri vuosina esiintyy toisinaan suuria poikkeuksia totutusta säästä. Ajankohtaansa nähden harvinaiset sään ääri-ilmiöt kuuluvat toki myös ilmastoomme, vaikka niiden muistaminen on vaikeaa, kun ne sattuivat viimeksi vaikkapa 20 tai 30 vuotta sitten. Ilmastotilastot muistavat kuitenkin myös nämä erikoiset säätapahtumat.