Tiedotearkisto: 2002

Komeita revontulia odotettavissa lisää

10.9.2002 12:00

Syyskuun alun revontulille odotetaan jatkoa huomenillalla. Euroopan avaruusjärjestö ESAn SOHO-luotaimen ottamissa kuvissa Auringon koronassa näkyy suuri aukko, johon liittyvän aurinkotuulen puuskia odotetaan saapuvaksi Maahan syyskuun 11. päivän tienoilla. Takuuvarmaa ennustetta huomisen komeista revontulista ei kuitenkaan vielä voida antaa, sillä syntyvien häiriörintamien suuntaa ja rakennetta ei tunneta riittävän tarkasti. Sää on Ilmatieteen laitoksen tämän hetkisen ennusteen mukaan Etelä-Suomessa keskiviikkoiltana puolipilvinen, joten estettä mahdollisten revontulien näkymiselle ei pitäisi olla.

Revontulia nähtiin viikonloppuna jopa New Yorkissa
Ilmatieteen laitokseen tuli viime lauantaina useita ilmoituksia revontulihavainnoista eri puolilta Etelä-Suomea. Esimerkiksi Helsingin ja Sipoon tienoilla nähtiin iltakymmenen jälkeen keskitaivaalla poikkeuksellisen kirkkaita revontulirakenteita ja punaista hehkua. Suomalaiset valokuvauksen harrastajat saivat komeita otoksia ainakin Viitasaarella ja Hollolassa. Alan harrastajat juhlivat myös Kanadassa ja revontulia kuvattiin jopa New Yorkin taivaalta.

Revontulia todennäköisimmin etelässä syys-lokakuussa
Lauantain revontulinäytelmä oli jo toinen viikon sisällä; poikkeuksellisen eteläisiä revontulia havaittiin myös syyskuun 4. päivänä. Nämä revontulijaksot sopivat hyvin Ilmatieteen laitoksen pitkien havaintosarjojen antamaan tilastolliseen kuvaan, jonka mukaan revontulia esiintyy etelässä todennäköisimmin syys-lokakuussa. Lapin revontulien havainnot sen sijaan jakautuvat tasaisemmin eri talvikuukausille. Revontulia esiintyy myös kesällä vaikkei niitä valoisina öinä voikaan nähdä.

Näkyvän valon ja lämmön lisäksi Aurinko levittää ympäristöönsä jatkuvaa varattujen hiukkasten virtaa, jota kutsutaan aurinkotuuleksi. Auringon käyttäytyminen vaihtelee 11 vuoden jaksoissa. Olemme juuri ohittamassa aktiivista jaksoa, joka oli voimakkaimmillaan vuonna 2000. Lauantain revontulet aiheutti Auringon pinnalla 5. syyskuuta tapahtunut soihtupurkaus.

Lauantaina näkyneet revontulet loimusivat poikkeuksellisen matalilla leveyspiireillä ja tarjoilivat siksi Etelä-Suomen asukkaille harvinaista herkkua. Kun Etelä-Suomessa tavallisesti katsotaan pohjoisen horisontissa hulmuavia revontuliverhoja, nyt päästiin katsomaan tilannetta suoraan revontulipoimujen alapuolelta. Sieltä katsottuna poimut näyttävät muodostavan kruunumaisen rakenteen, jossa kaikki säteet lähtevät yhdestä pisteestä. Säteet ovat todellisuudessa kymmeniä kilometrejä korkeita, miltei pystysuoria valopilareita. Kruunu on seurausta perspektiiviharhasta: maanpinnalla olevasta havainnoijasta pilarit näyttävät yhtyvän kuin rautatiekiskot kaukaisuudessa.

Lue lisää revontulista ja avaruussäästä

Lisätietoja:

Erikoistutkija Kirsti Kauristie, puh. (09) 1929 4637 ja 050 3798233