Tiedotearkisto: 2003

Luminen joulusää myös tänä vuonna

22.12.2003 12:00

Ilmatieteen laitoksen mukaan tänään ja huomenna aatonaattona on Lapissa sekä Oulun läänissä pakkanen kireää, mutta huomenna sitä on enää parisenkymmentä astetta. Etelä- ja Itä-Suomen pyry lakkaa pian, jolloin pakkanen kiristyy 15 ja 20 asteen välille ja etelärannikolla 10 asteen vaiheille.

Kuva: Eija Vallinheimo

Jouluaatto alkaa pakkaskelissä, mutta päiväksi etelätuuli voimistuu koko maassa. Lumimyräkkä alkaa lännessä päivällä ja idässä illalla. Pakkanen lauhtuu etelässä ja lännessä muutamaan asteeseen, idässä ja pohjoisessa on vielä alun toistakymmentä astetta. Jouluyönä pyry muuttuu Etelä-Suomessa rännäksi ja sinne tulee suojasää. Muualla jouluaamu valkenee pilvipoutaisena.

Joulupäivänä etelässä sataa vettä ja idässä räntää. Muualla on poutaa ja pilvipeite repeilee. Lämpöasteita on etelässä kahdesta kolmeen ja maan keskiosassa noin yksi aste. Lapissa pakkanen on joulupäivänä heikkoa. Etelänpuoleinen tuuli on kohtalainen. Ajokeli on joulupäivänä kehno.

Tapaninpäivänä on Lapissa pilvistä ja lämpötila käväisee nollan tuntumassa, mutta sitten ilma jäähtyy pikkupakkasille. Etelä-Suomessa ja maan keskiosassa on tapaninpäivänä yhä suojaa. Vähäisiä kuurosateita tulee pitkin päivää ja silloin on yleisesti pilvistä. Lapissa tuuli on heikko ja muualla kohtalainen.

Viime joulu kylmä ja valkea
Viime vuoden joulu muistetaan hyvin kylmänä. Ilmatieteen laitoksen mukaan maa oli lumen peitossa etelärannikkoa myöten. Vielä muutama päivä ennen jouluaattoa sää oli suojainen maan etelä- ja keskiosassa, mutta Lapissa vallitsi jo joulun alusviikolla kirkas pakkassää. Jouluaattona oli pakkasta maan eteläosassa 10...15, keskiosassa 15...20 ja pohjoisosassa paikoin yli 30 astetta. Jouluyönä pakkanen kiristyi viitisen astetta maan etelä- ja keskiosassa. Pilviverho hillitsi siellä täällä pakkasta. Sää kuitenkin lauhtui jo ensimmäisenä joulupäivänä huomattavasti maan länsi- ja eteläosassa, kun heikko matalapaine liikkui Pohjanlahden rannikkoa pitkin etelään. Tapaninpäivänä pakkanen olikin laajalti enää heikkoa, vain Lapissa kunnon pakkaset jatkuivat.

Jouluna on yleensä lunta koko maassa
Lounais-Suomessa ja etelärannikolla lunta on tyypillisesti joulun tienoilla vähiten. Aivan rannikkoa lukuun ottamatta lunta on keskimäärin kahtena jouluna kolmesta. Pohjois-Suomessa lunta on jouluna tyypillisesti liki 40 senttiä, Keski-Suomessa noin 30 senttiä ja Etelä-Suomessakin 10 senttiä. Joulut ovat olleet erityisen runsaslumisia vuosina 1915, 1965, 1973, 1980 ja 1981. Vuoden 1965 tapaninpäivänä lumipeite oli ennätyksellisen paksu. Silloin Etelä-Suomessakin lunta mitattiin reilut puoli metriä.

Edellinen hyvin kylmä joulu oli Lapissa vuonna 2001, jolloin mitattiin noin 30 asteen pakkasia. Koko maassa oli ennätyksellisen kylmää myös jouluna 1995 ja sitä ennen vuonna 1967. Joulun tienoon lämpötilat ovat keskimäärin maan eteläosassa -5, keskiosassa -8 ja pohjoisosassa -15 asteen vaiheilla.

Joulusääennuste karttakuvina