Tiedotearkisto: 2004

Otsonikerros oli kesällä Suomen yllä hiukan keskimääräistä ohuempi

16.9.2004 12:00

Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan otsonikerros oli Suomen yllä kuluneena kesänä normaaliin tapaan vaihteleva. Keski-ilmakehän otsonikerros oli kuitenkin keskimääräistä ohuempi heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin. Otsonikerros suojelee maanpintaa liialliselta Auringon ultraviolettisäteilyltä.

Polaaristratosfääripilviä, eli helmiäispilviä, Etelämantereen yllä. Kauniit helmiäispilvet esiintyvät keski-ilmakehässä polaaripyörteen erittäin kylmissä olosuhteissa. Katalyyttiset reaktiot jotka tapahtuvat helmiäispilvikiteiden pinnalla muodostavat tärkeän vaiheen otsonikadon kemiassa. Kuva: Juha A. Karhu.

Otsonikerroksen voimakas oheneminen, eli ns. otsoniaukko havaittiin ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten Etelämantereen yllä. Keväinen otsonikato on voimakkainta napa-alueilla, ja Etelämantereen yllä ilmiö on erityisen merkittävä. Arktinen otsonikato on selvästi heikompi kuin Antarktinen johtuen pohjoisen heikommasta polaaripyörteestä. Arktisen alueen otsonikadossa on kuitenkin suuria vuosittaisia vaihteluita. Polaari- eli napapyörre on napa-alueille talvisaikaan syntyvä eristäytynyt tuulijärjestelmä, jonka kylmissä olosuhteissa tapahtuu katalysoituja reaktioita, jotka vapauttavat klooria otsonia tuhoavaan muotoon.

Kuluvana vuonna Etelämantereen otsonikadon alkuvaihe kehittyi hieman hitaammin kuin pahimpina vuosina. Tämä johtui muodoltaan pyöreästä ja symmetrisestä polaaripyörteestä. Eteläisen pallonpuoliskon kevään edetessä ja auringonvalon voimistuessa, otsonikatoalue kuitenkin laajeni nopeasti. Otsoniaukon pinta-ala on tällä hetkellä noin 18 miljoonaa neliökilometriä, mikä vastaa laajuudeltaan yli 50 Suomen kokoista aluetta. Etelämantereen yllä olevan otsoniaukon koko on tälle vuodenajalle tyypillinen ja vastaa viimeisten kymmenen vuoden keskiarvoa. Otsonikerroksen ohenemisen takia maanpinnalle saapuvan UV-säteilyn määrä on kasvanut 6-14 prosenttia 1980-luvun alusta.

Kansainvälisten sopimusten ansiosta otsonia tuhoavien halogeeniyhdisteiden päästöjä on vähennetty merkittävästi. Viimeisimpien arvioiden mukaan otsonia tuhoavien aineiden pitoisuudet keski-ilmakehässä vähenisivät vuoden 1980 tasolle noin vuoteen 2050 mennessä, mikäli nykyisiä päästösopimuksia noudatetaan. Otsonikerroksen kehitys tulevien vuosikymmenien aikana riippuu kuitenkin myös ilmakehän olosuhteista. Tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen on ennustettu aiheuttavan keski-ilmakehän kylmenemistä, mikä lisäisi kemiallista otsonikatoa erityisesti pohjoisilla alueilla.

Suomessa otsonikerroksen paksuuden jatkuva mittaaminen aloitettiin 1988. Samasta vuodesta alkaen on yhteistyössä Argentiinan kanssa tehty otsoniluotauksia myös Etelämantereen niemimaalla. Luotausaikasarjat ovat erityisen arvokkaita tutkittaessa otsonikerroksen pitkän aikavälin kehittymistä. Suomalaiset tutkijat ovat myös osallistuneet satelliitti-instrumenttien suunnitteluun ja rakentamiseen. Työ jatkuu havaintoaineiston prosessoinnin ja hyödyntämisen parissa. Ilmakehän koostumusta kuvaavia malleja käytetään otsonikadon prosessien tutkimiseen. Mallien avulla luodaan myös vaihtoehtoisia ennusteita keski-ilmakehän otsonin määrän kehityksestä tulevina vuosikymmeninä.

Kansainvälistä otsonikerroksen suojelupäivää vietetään 16. syyskuuta. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota keski-ilmakehän otsonikatoon ja sen syihin ja seurauksiin. Samalla juhlistetaan Montrealin protokollan allekirjoittamisen vuosipäivää. Protokolla, jossa määrätään otsonikerrosta tuhoavien halogeeniyhdisteiden valmistusta ja käyttöä, allekirjoitettiin 16. syyskuuta vuonna 1987.

Kuluneen kesän Jokioisissa mitattu otsonikerroksen paksuus verrattuna pitkän aikavälin keskiarvolla sekä UV-indeksi.


Kuluneen kesän Sodankylässä mitattu otsonikerroksen paksuus verrattuna pitkän aikavälin keskiarvolla sekä UV-indeksi.

Lue lisää
Lisätietoa otsonista
Kansainvälisestä otsonikerroksen suojelupäivästä englanniksi

Lisätietoja:

Tutkija Leif Backman puh. (09) 1929 4179