Tiedotearkisto: 2005

Vuosi 2005 oli harvinaisen lämmin

30.12.2005 12:00

Ilmatieteen laitoksen mukaan kulunut vuosi oli erityisesti Lapissa yksi lämpimimmistä vuosista sadan vuoden aikana. Päättymässä oleva joulukuu oli säiltään varsin tyypillinen.

Kuva: Eija Vallinheimo

Pitkät lämpimät jaksot nostivat vuoden 2005 keskilämpötiloja
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuoden 2005 keskilämpötila vaihteli maan eteläosan noin 6 asteesta Pohjois-Lapin nollaan asteeseen. Viimeisten sadan vuoden aikana vuosi oli keskilämpötiloiltaan noin 10:nneksi lämpimin maan etelä- ja keskiosassa, mutta maan pohjoisosassa, esimerkiksi Sodankylässä vuoden keskilämpötila, 1,5 astetta, oli jopa kolmanneksi lämpimin. Vuoden keskilämpötila oli maan lounaisosassa vajaan asteen ja Lapissa noin 2 astetta kauden 1971-2000 keskiarvoa korkeampi.

Vuoden 2005 säästä jäävät muistiin pitkät ennätyksellisen lämpimät jaksot. Poikkeuksellisen leutoa ja vesisateista sydäntalvea seurasi kuitenkin alkuosaltaan hyvin kylmä maaliskuu, joka olikin pitkästä aikaa talven kylmin kuukausi. Maaliskuu jäi koko vuoden ainoaksi kuukaudeksi, jolloin keskilämpötila oli 3-4 astetta keskimääräistä kylmempi. Loppukesän ja syksyn useat lämpöjaksot herättivät suurta mielenkiintoa. Vaikka jokaista lämpöjaksoa seurasi noin viikon pituinen kylmähkö jakso, kaikki syksyn kuukaudet olivat keskimääräistä lämpimämpiä. Erityisesti Lapissa sekä tammikuu että marraskuu olivat huomattavasti, jopa 5 - 6 astetta, keskimääräistä leudommat kuin kauden 1971-2000 keskiarvo.

Vuoden 2005 alin lämpötila, -36,5 mitattiin tammikuun 29. päivänä Sallan Naruskassa ja vuoden korkein lämpötila, 30,8 astetta saavutettiin Inarin Sevettijärvellä 9. päivänä heinäkuuta.

Trombeista ennätysmäärä ilmoituksia vuonna 2005
Loppukesän kosteat ja epävakaat säätilat suosivat paikallisten pyörremyrskyjen eli trombien esiintymistä Suomessa. Ilmatieteen laitos sai vuoden aikana ennätysmäärän eli yli 60 ilmoitusta trombeista, joista osa aiheutti vahinkoja. Ilmoitusten mukana saatiin myös valokuvia suppilopilvistä ja vesipatsaista, jotka ovat tavallisimmat trombin tunnusmerkit.

Heinäkuussa satoi runsaasti maan länsiosassa ja Lapissa. Tilastojen mukaan elokuu oli maanlaajuisesti vuoden sateisin kuukausi. Elokuun sademäärät olivat etenkin maan etelä- ja lounaisosassa hyvin suuret. Vuonna 2005 sadetta kertyi lähes koko maassa 550-750 millimetriä, rannikoilla ja Pohjois-Lapissa satoi noin 500 mm. Nämä sademäärät olivat monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa hieman tavanomaista suuremmat, mutta Pohjois-Suomessa ne olivat 1,2-1,4 kertaa keskimääräistä runsaammat. Ukonilmoja oli eniten heinäkuussa, ja koko vuoden salamamäärä oli noin 70 000 kpl, joka oli vain noin puolet pitkän ajan keskiarvosta.

Vuonna 2005 merialueillamme myrskysi 25 päivänä. Vuoden myrskyt olivat tyypillisiä matalapainemyrskyjä. Ankarilta myrskyiltä, joissa 10 minuutin keskituulen nopeus on vähintään 29 m/s, säästyttiin Suomessa tänä vuonna kokonaan. Silti vuonna 2005 koetut myrskyt aiheuttivat runsaasti aineellisia vahinkoja myös sisämaassa. Tammikuussa (8.-9.1.2005) lounaismyrskyn yhteydessä tapahtunut vedennousu Suomenlahdessa oli poikkeuksellinen.

Tyypillistä säätä joulukuussa
Ilmatieteen laitoksen tilastot kertovat, että lämpötilat vaihtelivat joulukuussa enimmäkseen lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Alkukuussa sää oli keskimääräistä leudompaa, mutta loppukuu sujui talvisen pakkassään vaihdellessa koko maassa. Niinpä kuukauden keskilämpötila oli hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoja. Joulukuun keskilämpötila oli maan eteläosassa -2 ...-5 astetta, mutta lounaissaaristossa nollan vaiheilla. Maan keskiosassa ja Oulun läänissä keskilämpötila oli -6 ja -9 ja Lapin läänissä -8 ... -13 asteen välillä. Lapissa joulukuu oli parisen astetta keskimääräistä leudompi.

Joulukuun alin lämpötila, -31,6 astetta mitattiin 30. joulukuuta Inarissa. Lämpimintä joulukuussa oli Maarianhaminassa, jossa mitattiin 7,5 astetta joulukuun 12. päivänä.

Maan länsiosassa ja Oulun läänissä satoi 20-40 mm, mikä on vain reilu puolet pitkän ajan keskiarvosta, maan itäosassa ja Lapin läänissä sadetta kertyi yleensä 40 - 60 millimetriä, joka on varsin tyypillinen sademäärä. Ainoastaan Inarin ja Utsjoen kunnissa satoi paikoin alle 20 millimetriä.

Lunta tuprutti kuukauden puolivälissä etenkin maan itä- ja pohjoisosassa. Lapissa lumipeite kasvoi jo puolimetriseksi. Myös joulunpyhinä lumipeite vahvistui lähes koko maassa, pyryalueilla yleisesti 10-15 senttimetrillä. Vuoden 2006 alussa lumipeite on Lapissa jo yli puolen metrin paksuinen, Oulun läänissä ja maan keskiosassa 30-40 cm, mutta Pohjanmaan rannikkoseudulla ja Varsinais-Suomessa lunta on vain kymmenkunta senttimetriä. Loppukuun märät lumipyryt taivuttivat puita sähkölinjojen päälle ja aiheuttivat sähkökatkoja etenkin Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla.

Joulukuun ainoa merkittävä myrsky sattui 12.-13. joulukuuta. Tuolloin länsimyrsky jatkui Raumalla harvinaisen pitkään, noin 18 tuntia. Aivan kuukauden lopussa ulottui Suomenlahden länsiosaan Eurooppaa ja Etelä-Ruotsia ravistellut talvimyrsky.

Lisätietoja:

Vuoden 2005 säätilastot
Joulukuun säätilastoja
Vuoden myrskyt
Talven 2005-2006 lumitilanne

Ilmastopalvelu, puhelin 0600 1 0601 (3,01 EUR/min + pvm)
Palveleva meteorologi, puhelin 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)