Tiedotearkisto: 2006

Tuuli yltyy myrskyisäksi perjantaina

13.12.2006 12:00

Kuva: Hannu Manninen

Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona tekemän ennusteen mukaan lännen ja lounaan välinen tuuli yltyy perjantaina kaikkialla maan etelä- ja keskiosassa kovaksi, puuskissa jopa myrskyisäksi. Merellä myrskyää perjantain vastaisesta yöstä alkaen ja etenkin Pohjois-Itämerellä ja Suomenlahdella puuskat ovat voimakkaita.
Perjantain vastaisena yönä lännen ja lounaan välinen tuuli voimistuu eteläisissä maakunnissa monin paikoin kovaksi. Tuuli voimistuu myös maan keskiosassa perjantaiaamuna myrskyn edetessä maan yli itään. Tuuli heikkenee vasta perjantai-iltana. Ennusteen mukaan tuuli ylittää puuskissa myrskyrajan, joka on 21 metriä sekunnissa. Tuulituhojen mahdollisuus on suuri perjantain vastaisena yönä etenkin eteläisissä maakunnissa. Perjantaina tuuli aiheuttaa edelleen tuhoa, mutta eniten tuuli riepottaa tuolloin maan keskiosaa.
Merialueilla syytä varautua myrskyyn
Ilmatieteen laitos varoittaa, että merialueilla tuuli on myrskyisää Perämerta lukuun ottamatta. Keskituuli voi olla torstai-illan ja perjantaiaamun välillä Pohjois-Itämerellä ja Suomenlahdella 25 - 30 metriä sekunnissa, puuskissa jopa enemmän. Perjantain kuluessa tuuli vähitellen heikkenee merialueilla.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset
Merialueiden myrskypäivät

Palveleva meteorologi 24 h/vrk 0600 1 0600 (3,95 EUR/min + pvm)