Tiedotearkisto: 2010

Talven ravinnepitoisuudet Itämerellä kohonneet - amerikankampamaneetteja ei havaittu Suomen merialueilla

9.2.2010 13:00

Tutkijaharjoittelija Laura Joensuu käsittelee näytettä merentutkimusalus Arandalla. Kuva: Lauri Olander

Itämeren syvän veden liikkeiden myötä pintaveden fosfaattipitoisuudet ovat Suomenlahdella viimevuotista korkeammat. Amerikankampamaneeteista ei ole havaintoja kuin eteläisellä Itämerellä. Aranda selvitti neljän viikon talviseurantamatkallaan Itämerellä veden suola- happi- ja ravinnepitoisuuksia sekä lämpötilaa. Lisäksi matkalla tehtiin hiilidioksidin kiertoon sekä Itämeren kampamaneetteihin liittyviä tutkimuksia.

Itämereen näyttää tulleen jonkin verran suolaista vettä Tanskan salmista. Tämä näkyy mm. Bornholmin altaan pohjalla suolaisuuden kasvuna sekä Itämeren pääaltaan eteläosan syvänteiden hieman parantuneena happipitoisuutena.

Keskitalven voimakkaat korkeapaineet ja idän puoleiset tuulet ovat aiheuttaneet veden virtaamisen ulos Suomenlahdelta, ja vedenpinnan poikkeuksellisen laskun tammikuussa. Kun Suomenlahdella pintavesi tuulen ja ilmanpaineen vaikutuksesta virtaa länteen, korvautuu se Itämeren pääaltaan suolaisella, vähähappisella ja ravinteikkaalla syvävedellä. Tämä saattaa vahvistaa veden kerrostuneisuutta Suomenlahdella ja voi muuttaa pohjanläheisen veden hapettomaksi. Myös vahva jääpeite Suomenlahdella estää tuulen sekoittavan vaikutuksen, mikä voi osaltaan lisätä vähähappisia tai hapettomia pohjia ja fosforin vapautumista pohjasedimentistä..

Fosforipitoisuudet ovat kasvaneet Suomenlahdella edelliseen talveen verrattuna. Talviravinnepitoisuudet ovat Pohjanlahdella edellisen talven kaltaiset, joskin Perämerellä nitraattipitoisuudet ovat hieman kasvaneet

Suomenlahdella sekä Itämeren pääaltaalla typen ja fosforin pitoisuudet ylittävät Itämeren suojelukomission (HELCOM) meren hyvälle tilalle asettamat tavoitearvot. Selkämerellä ja Perämerellä typpipitoisuudet ovat tavoitearvoja korkeammat, fosforipitoisuudet tavoitearvojen tasolla.

Arktiset maneetit edelleen yleisiä - amerikankampaneeteista ei havaintoja Suomessa
Kampamaneettien levinneisyyttä ja runsautta on seurattu kaksi ja puoli vuotta. Seurannan perusteella arktisten kampamaneettien määrä on suurimmillaan syksyllä ja talvella ja pienimmillään kesällä. Lisääntymistä näyttää kuitenkin tapahtuvan ympäri vuoden.

Maneettien määrä on syksystä 2007 hiljalleen kasvanut. Merialueiden ja vuosien välillä on kuitenkin suuria eroja. Juuri päättyneellä Arandan talvimatkalla maneetteja havaittiin edellistalveen verrattuna 15 - 30 % vähemmän kaikilla merialueilla. Runsaimmat yhteisöt havaittiin Ahvenanmerellä ja Suomenlahdella. Arktiset kampamaneetit ovat edelleen olleet hyvin pieniä. Suurimmat havaitut lajin yksilöt olivat reilun puolen senttimetrin kokoisia.

Vuonna 2006 Itämerellä havaittiin kampamaneetteja, joiden pelättiin olevan Mustallamerellä tuhoja aiheuttaneita amerikankampamaneetteja (Mnemiopsis leidyi). Syksyn 2008 geneettisissä tutkimuksissa paljastui, että ainakin osa yksilöistä on arktista kampamaneettia (Mertensia ovum). Tämän jälkeen lajiston tarkemmaksi selvittämiseksi näytteitä on kerätty viime vuoden ajan ympäri Itämerta yhteistyössä Ruotsin, Viron, Tanskan ja Saksan tutkijoiden kanssa. Geneettisissä analyyseissä on varmistunut, että arktista kampamaneettia esiintyy pohjoisella Itämerellä Merenkurkusta itäiselle Suomenlahdelle ja etelässä Bornholmin altaalle asti.

Amerikankampamaneettia esiintyy ainoastaan eteläisellä Itämerellä, eikä siitä ole varmistettua havaintoa Suomesta.

Arktisen kampamaneetin ei tiedetä aiheuttaneen taloudellisia eikä ekologisia haittoja.

Itämeren hiilidioksidimuutokset tarkkailussa
Ilmatieteen laitos keräsi merentutkimusalus Arandan talviseurantamatkalla tutkimustietoa hiilidioksidin vuodenaikaisvaihtelusta Itämerellä. Näytteitä otettiin myös epäorgaanisen hiilen olomuotojen sekä vertikaalisen että horisontaalisen jakautumisen selvittämiseksi. Hiilidioksidin osapaine vedessä oli hieman suurempi, tai lähestulkoon tasapainossa ilmakehän hiilidioksidin kanssa. Talvikaudella Itämeri toimii siis heikkona hiilidioksidilähteenä, kun puolestaan kesällä meri toimii hiilidioksidinieluna. Tarkempia tuloksia Itämeren hiilidioksiditilanteesta saadaan lähiviikkojen aikana.

Tutkimustietoa hyödynnetään kansainvälisessä Itämeren globaalimuutostutkimuksessa, jonka tavoite on mallintaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun vaikutuksia Itämeren ekosysteemiin. Mallinnusta tarvitaan, jotta voitaisiin ennustaa, miten ympäristö reagoi muutoksiin. Kokonsa puolesta Itämeri ei ole merkittävä tekijä globaalissa hiilen kierrossa. Tutkimuskenttänä se on kuitenkin erinomainen suurten vuodenaikaisvaihtelujen ansiosta.

Hiilidioksidi on merkittävin ihmiskunnan tuottama kasvihuonekaasu. Sen pitoisuus ilmakehässä nousee vuosittain arviolta 7 gigatonnia. Ilman valtameriä lisäys olisi kuitenkin huomattavasti suurempi. Valtameret sitovat lähes puolet ilmakehään vapautuvasta hiilidioksidista, ja siten niillä on merkittävä rooli globaalissa hiilidioksidin kierrossa. Valtamerten lähde- eli nielukäyttäytyminen vaihtelee ajallisesti ja alueellisesti. Hiilidioksidin kulkeutumisen suuntaan ilmakehän ja meren välillä vaikuttavat hydrografiset olot sekä erityisesti tuulen nopeus ja sen aiheuttama aallokkoisuus.

Lisätietoja:

Arandan matkajohtaja, erikoistutkija Juha Flinkman, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 040 750 3911, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Maneetit
Erikoistutkija Maiju Lehtiniemi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 040 725 5085, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Itämeren hiilidioksidi
Tutkijaharjoittelija Laura Joensuu, Ilmatieteen laitos IL, puh. 040 592 0784, etunimi.sukunimi@fmi.fi

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.