Tiedotearkisto: 2010

Sää kylmenee reippaasti

8.10.2010 12:00

Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää kylmenee sunnuntain aikana pohjoisesta alkaen. Maan keski- ja pohjoisosassa tulee varautua alkuviikolla räntä- ja jopa lumisateisiin.

Aluksi maassamme vallitsee lauha lounainen ilmavirtaus, mutta sunnuntaina tuuli kääntyy pohjoiseen, ja sää kylmenee selvästi etelää myöten. Alkuviikolla sateita tulee lähes koko maassa. Maan keski- ja pohjoisosassa sade tulee osittain räntänä ja lumena. Päivälämpötilat vaihtelevat 8. lokakuuta laaditun ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosassa alkuviikolla 0 ja +5 asteen välillä. Maan pohjoisosassa päivälämpötila on nollan tienoilla. Öisin pakkasta voi olla koko maassa.

Ilmatieteen laitos muistuttaa, että ajokeli voi olla alkuviikolla paikoin huono maan keski- ja pohjoisosassa.

Lämpötilat ajankohdan keskiarvojen alapuolella
Ilmatieteen laitoksen mukaan päivälämpötilat ovat tyypillisesti lokakuun toisella viikolla maan eteläosassa 8 - 10, maan keskiosassa ja Oulun läänissä 6 - 8 ja Lapissa 3 - 5 astetta. Yöllä lämpötila alkaa painua jo Lapissa nollan alapuolelle, mutta maan etelä- ja keskiosassa yölämpötila on keskimäärin vielä 2-4 astetta plussan puolella. Rannikolla yöt ovat yleensä hieman lämpimämpiä kuin sisämaassa. Terminen talvi alkaa Lapissa keskimäärin lokakuun puolivälin paikkeilla vuorokauden keskilämpötilan laskiessa pysyvästi nollan asteen alapuolelle. Maan eteläosassa talven alkamista saa tilastojen mukaan odottaa marraskuun loppupuolelle asti.

Ensimmäinen ehjä lumipeite sataa Lappiin keskimäärin lokakuun alkupuolella, ja maan keskiosaan lokakuun lopussa. Etelä- ja lounaisrannikollekin talven ensimmäinen ehjä lumipeite saadaan yleensä marraskuun loppupuolelle mennessä. Viime vuosikymmeninä maa on saatu valkoiseksi maan pohjois- ja keskiosassa varhaisimmillaan jo syyskuun puolivälissä, maan eteläosassa syys-lokakuun vaihteessa.
Talven pysyvä lumipeite saapuu Lappiin ja Oulun läänin itäosaan tilastojen mukaan loka-marraskuun vaihteessa. Lounais-Suomessa ja etelärannikolla pysyvää lumipeitettä voidaan odottaa vasta vuodenvaihteessa. Viime vuonna ensilumi satoi maan pohjoisosassa 29.9. vastaisena yönä.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,03 e/min+pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Lokakuun säätilastot
Meteorologit Twitterissä

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedotteet/rss.