Tiedotearkisto: 2011

Juhannuksena varauduttava sade- ja ukkoskuuroihin

23.6.2011 13:40

Juhannuksena Suomi kuuluu matalapaineen alueeseen ja sade- ja ukkoskuuroja tulee yleisesti erityisesti päivisin. Paikoin sade voi olla jatkuvampaakin, mutta välillä on myös poutaisia hetkiä.

Kuva: Eija Vallinheimo

Kuva: Eija Vallinheimo

Torstaina voimakkaita tuulia aiheuttanut matalapaineen keskus liikkuu maan pohjoisosaan ja heikkenee. Samalla vaaraa aiheuttavien tuulia ei esiinny.

Juhannusaattona lämpötila on sadekuurojen aikana alle 15 astetta, mutta poutaisina ja selkeämpinä aikoina lämpötila kohoaa parhaimmillaan noin 20 asteeseen. Juhannusyönä lämpötila on 10 asteen tienoilla. Myös juhannuspyhinä, lauantaina ja sunnuntaina, sää on aaton kaltaista ja lämpötila pysyttelee samoissa lukemissa.
Sää on viime aikoina ollut niin sateista, että juhannuskokkoja voidaan polttaa koko Suomessa.

Juhannus poutainen keskimäärin joka toinen tai kolmas vuosi

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan päivän ylin lämpötila on juhannuksen tienoilla 20 asteen yläpuolella, Lapissa 20 asteen tienoilla. Hellelukemia mitataan keskimäärin joka neljäs tai viides vuosi, Lapissa ja rannikolla vielä harvemmin.

Tilastojen mukaan keskimäärin joka toinen tai kolmas juhannus on poutainen ja aurinkoinen. Toisaalta kesäiseen tapaan sade- ja ukkoskuurot ovat myös mahdollisia. Suurimmat juhannuksena mitatut sademäärät ovat yli 70 millimetriä.


Vuosi sitten juhannusta vietettiin melko lämpimässä, mutta paikoin epävakaisessa säässä

Juhannusaattona maan lounaisosasta kohti koillista matkasi melko kapea sadealue, jossa vettä tuli hetkittäin runsaasti, mutta muualla oli pääosin poutaista. Juhannuspäivänä sade- ja ukkoskuuroja esiintyi monin paikoin, mutta rannikoilla sää oli pääosin poutaista.
Juhannusaatto oli maan keski- ja pohjoisosissa tavanomaista lämpimämpi ja etelässä oltiin lähellä ajankohdan keskiarvoja. Hellelukemia mitattiin paikoin Pohjanmaan maakunnissa sekä Kainuussa
Ilmatieteen laitos muistuttaa, että voimassa olevia varoituksia ja tuoreimpia sääennusteita on hyvä seurata juhannuksen aikana.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600
(3,98 e/min + pvm)

Kesäkuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesakuu
Juhannuksen säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/juhannus
Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset