Tiedotearkisto: 2015

Ilmatieteen laitoksen kehittämästä avaruusteknologiasta hyötyä myös Maassa

26.1.2015 11:48

Ilmatieteen laitoksen tutkija Timo Nikkanen on voittanut Euroopan avaruusjärjestö ESAn Down to Earth -kilpailun Suomen osuuden. Kilpailussa etsittiin uusia ideoita avaruusteknologian maanpäälliseen käyttöön.

Kisa liittyy laajempaan ESAn Down to Earth -kampanjaan, jossa markkinoidaan avaruustekniikan spin off -mahdollisuuksia eli avaruustutkimuksen sivutuotteina syntyviä sovelluksia, joita voidaan hyödyntää maan pinnalla. ESAn mukaan avaruusteknologia on hyödyttänyt eurooppalaista teollisuutta sadoilla miljoonilla euroilla. Monet tuotteet on alun perin kehitetty avaruustutkimusta varten. Avaruuden äärimmäiset olosuhteet pakottavat tutkijat kehittelemään tuotteita, joilla on korkeat vaatimukset. Avaruustutkimus tuo samalla merkittäviä teknisiä uudistuksia myös ihmisten arkipäivään ja tutkimukseen.

Timo Nikkasen ehdotuksessa avaruustutkimusta varten kehitetty varmatoiminen instrumenttikontrolleri voisi ohjata mittalaitteita ääriolosuhteissa myös maan päällä. Alun perin kontrolleri kehitettiin Marsin paine- ja kosteusinstrumenttien mittaamiseen.

"Kontrolleria voidaan käyttää kuitenkin myös maapallon vaativissa olosuhteissa esimerkiksi arktisilla tai vuoristoisilla alueilla. Kehittämämme kevyt ja vähän tilaa vievä järjestelmä mahdollistaa monien erilaisten anturien mittaamisen pienellä tehonkulutuksella. Tätä ominaisuutta voitaisiin hyödyntää erilaisissa vaikeakulkuisissa paikoissa, joissa pienen autonomisen mittausaseman sähkö tuotetaan vaatimattoman kokoisilla aurinkopaneeleilla. Koska mittausjärjestelmä on suunniteltu ja hyväksytty alun perin avaruuden ja Marsin vaativiin olosuhteisiin, luottamus sen kestävyyteen myös haastavissa maanpäällisissä oloissa on kova."

Palkittuun ideaan johtanut laitekehitys liittyy Ilmatieteen laitoksen avaruuslaiteperheeseen, jonka kehitystyötä on tehty vuodesta 1985 alkaen. Laitteita on rakennettu lukuisissa projekteissa esimerkiksi aurinkotuulen sekä Marsin kaasukehän tutkimukseen. Ilmatieteen laitos on mukana myös Rosetta-luotaimen laskeutujassa Philaessa, joka laskeutui onnistuneesti Churyumov-Gerasimenko 67P -komeetalle pinnalle viime marraskuussa.

Palkinto luovutettiin Timo Nikkaselle 26. tammikuuta. Yksi palkintokriteereistä oli mm. teknologian siirtämisen tuottama kaupallinen tai yhteiskunnallinen arvo. "Tuntuu mahtavalta saada kiitosta tutkimusryhmämme työstä ja huomata, että Suomessa arvostetaan käytännön avaruustutkimusta, sekä sen tuottamaa yhteiskunnallista hyötyä", Timo Nikkanen sanoo.Suomen Down to Earth -kilpailun järjestivät Tekes ja Turku Science Park.



Timo Nikkanen vastaanotti palkinnon maanantaina 26.1.

Lisätietoja:

Tutkija Timo Nikkanen, puh. 040 7648091, timo.nikkanen@fmi.fi
Tutkimuspäällikkö Walter Schmidt, puh. 050 3243107, walter.schmidt@fmi.fi
Ryhmäpäällikkö Ari-Matti Harri, puh. 050 3375623, ari-matti.harri@fmi.fi

http://www.turkusciencepark.com/fi/down-earth-competition