Tiedotearkisto: 2012

Sateinen sää jatkuu

16.7.2012 11:34

Heinäkuu jatkuu edelleen sateisena. Viikonloppuna sateisinta oli Länsi-Lapissa.

Kuva: Eija Vallinheimo

Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen mittausten mukaan menneen viikonlopun aikana eli lauantaina 14.7. ja sunnuntaina 15.7. satoi eniten Jyväskylän Muuratjärvellä, jossa sadetta kertyi 27,4 mm. Toiseksi eniten eli 26 mm satoi Liedossa ja kolmanneksi eniten eli 25,6 mm. Pääkaupunkiseudun asemista eniten satoi Helsinki-Vantaalla, jossa sadetta kertyi 24,5 mm. Kaikki sade kertyi siellä sunnuntain aikana.

Yleisesti ottaen viikonloppuna sateisinta oli kuitenkin Länsi-Lapissa. On huomattava, että kesäsateissa voi olla suuriakin paikallisia eroja, eivätkä rankimmat sateet useinkaan satu havaintoasemille.

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 16.7. tekemän ennusteen mukaan Suomi kuuluu myös kuluvalla viikolla matalapaineen alueeseen. Sadetta tai sade- ja ukkoskuuroja esiintyy lähes koko maassa.

Viiden vuorokauden sademäärän ennustetaan olevan yleisesti 20–60 mm. Päivälämpötilat ovat poutasäässä 17...21 asteen välillä. Sateessa lämpötila on 15 asteen molemmin puolin. 

Lisätiedot:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24h/vrk, puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Heinäkuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/heinakuu

Meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit

Ilmatieteen laitoksen sää-sovellus iPhone- ja Android-puhelimiin: http://ilmatieteenlaitos.fi/924

Äkkitulvat: http://ilmatieteenlaitos.fi/akkitulvat

Ajankohtainen vesitilanne: www.ymparisto.fi/tulvatilanne