Tiedotearkisto: 2001

Heinäkuun helteiden keskiarvot ylitetty useilla paikkakunnilla

9.7.2001 12:00

Ilmatieteen laitoksen mukaan päättymässä olevalla hellejaksolla on jo saavutettu monin paikoin heinäkuun hellepäivien lukumäärän pitkäaikaiset keskiarvot. Keskimääräiset hellepäivälukumäärät ovat tähän mennessä ylittyneet lähinnä Länsi-Suomessa: Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Turussa, Suomusjärvellä, Jokioisilla, Porissa ja Kuorevedellä.

Maarianhaminassa on Jomalan mittausasemalla Södersundassa mitattu heinäkuussa neljä hellepäivää 3.-4. ja 7.-8.7. Aikaisemmin merellisemmällä lentoasemalla sijainneen havaintoaseman tilastojen mukaan Maarianhaminassa on ollut keskimäärin heinäkuussa vain yksi hellepäivä.

Jo kesäkuun lopulla alkanut hellejakso jatkui vielä heinäkuun alussa voittopuolisesti maan itäosissa Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Toistaiseksi tämän kesän korkein mitattu lämpötila, 31,1 °C, havaittiin 5. heinäkuuta Puumalan kirkonkylässä.

Hellepäiväksi luetaan päivä, jonka kuluessa vuorokauden ylin lämpötila on vähintään 25,1 °C. Kesäkuussa hellepäiviä oli kaikkialla tavanomaista vähemmän. Enimmillään hellepäiviä oli kesäkuussa paikkakuntakohtaisesti kolme Utissa ja Niinisalossa. Aikaisimmat helteet sattuivat 10. kesäkuuta Utsjoen Kevolle sekä Ivaloon. Muut hellepäivät osuivat juhannuspäivän ja kuukauden lopun välille Pudasjärveä, Uttia ja Lappeenrantaa lukuun ottamatta maamme länsiosiin.

Lisätietoja:

Palveleva meteorologi 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (17,90 mk/min +pvm)
Ilmastopalvelu, puhelin virka-aikana 0600 1 0601 (14,90 mk/min + ppm)

Suomen lämpimin paikka päivittäin,
heinäkuun säätilastoja ja Suomen helletilastoja.

Kesällä helteen kovuutta voidaan arvioida suhteellisen kosteuden ja lämpötilan yhteysvaikutuksella.