Säätutkaverkon uudet tutkat

Perinteinen säätutka auttaa vastaamaan kysymyksiin missä sataa, kuinka paljon ja mihin suuntaan pisarat liikkuvat. Uusilla tutkilla saadaan enemmän tietoa ilmakehässä liikkuvista kaikuja aiheuttavista kohteista.

Ilmatieteen laitos on aloittanut säätutkaverkoston uusimisen. Ensimmäisenä uusittiin 15 vuotta sitten (1993-1994) hankitut säätutkat Vantaalla, Kouvolassa ja Ikaalisissa. Uudet tutkat hyödyntävät kaksoispolarisaatioteknologiaa.

Ilmatieteen laitos odottaa uuden teknologian parantavan tutkadatan ja kuvien laatua, sillä sadetta esittävistä tutkakuvista saadaan entistä paremmin poistetuksi muut kuin sadekaiut. Kaikuja aiheuttavat niin lumihiutaleet ja vesipisarat kuin linnut ja hyönteisetkin.

Uusissa tutkissa käyttöön otettava kaksoispolarisaatiotekniikka mahdollistaa myös sateen olomuodon tunnistamisen. Muita sovelluksia, kuten lintujen, hyönteisten ja rakeiden tunnistamista, on tutkittu tutkimushankkeessa yhdessä Helsingin yliopiston kanssa.

 

Näissä kuvissa esitetään, miten vanhoilla tutkilla nähdään ainostaan kaikujen voimakkuus ja sijainti (vasen kuva), mutta kaksoispolarisaatiota hyödyntämällä voidaan sadekaiut (sininen) ja muut kaiut (ruskea) erottaa toisistaan.

 

Kaksoispolarisaatiotutkia on valmistettu tutkimuskäyttöön yli 20 vuoden ajan. Sääpalvelussa niitä on kokeiltu mm. Ranskassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa, jotka ovat kaikki ottamassa tätä teknologiaa laajemmin käyttöön. Naapurimaista Viro ja Ruotsi ovat hankkineet kumpikin yhden kaksoispolarisaatiotutkan, mutta niiden hyödyntäminen on vielä alussa.