Tiedote 24.10.2019

Myrskypuuskat ja lumipyry sävyttävät loppuviikon säätä [Päivitetty 25.10.]

Viikonloppuna suuressa osassa maata on odotettavissa voimakasta ja puuskaista tuulta. Keski- ja Pohjois-Lapissa pyryttää sankasti lunta.

Ilmatieteen laitoksen 25.10. tekemän ennusteen mukaan syvä matalapaine liikkuu perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön aikana Etelä-Lapin yli itään. Matalapaineen yhteydessä lounaanpuoleinen tuuli voimistuu paikoin myrskypuuskiin etenkin maan keskiosassa, mahdollisesti myös maan eteläosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa ja Kainuussa. Tuulet heikkenevät lauantaiaamuna.

"Myrskypuuskat voivat aiheuttaa perjantai-illasta alkaen jonkin verran vahinkoa, muun muassa yksittäisiä kaatuneita puita siellä tällä ja paikoin sähkökatkoksia. Todennäköisimpiä vahingot ovat Satakunnan ja Pohjanmaan tienoilla", sanoo päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.

Sakea lumipyry puolestaan hankaloittaa huomattavasti liikenneolosuhteita Keski- ja Pohjois-Lapissa perjantaina, mutta lauantaipäivän aikana lumisade heikkenee. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa sataa pääasiassa vettä, mutta sade muuttuu lauantaina lumisemmaksi ja ajokeli huononee.

Lunta kertyy Keski- ja Pohjois-Lappiin lauantai-iltapäivään mennessä yleisesti 15‒25 senttimetriä. Lumikertymät Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa ovat lauantaina 1-5 senttiä.

"Puuskainen koillistuuli kinostaa ja pöllyttää lunta tehden ajokelistä monin paikoin erittäin huonon Keski- ja Pohjois-Lapissa", meteorologi Hannu Valta sanoo.

Seuraava pienialainen ja nopealiikkeinen matalapaine liikkuu maan eteläosan yli itään lauantai-iltapäivän ja illan aikana. Matalapaineen reittiin liittyy kuitenkin vielä epävarmuutta. Näillä näkymin kovimmat puuskat jäävät etelärannikolle.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)