Tiedote 10.1.2021 (Päivitetty: 11.1.2021 14:16)

Maan etelä- ja lounaisosassa alkuviikolla poikkeuksellisen runsasta lumisadetta

Etelässä ja lounaassa sataa runsaasti lunta tiistain vastaisesta yöstä keskiviikkoiltapäivään asti. Lunta kertyy maan eteläosaan sekä Satakuntaan noin 30–40 cm, paikoin enemmänkin.
Kuva: Tero Pajukallio

Päivitetty 11.1.2021. Tarkennettu lumipyryn ajoitusta ja sademääriä.

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 11. tammikuuta päivittämän ennusteen mukaan tiistaiyön kuluessa Suomeen leviää voimakas lumipyry lännestä.

Suurimmat lumikertymät saadaan ennusteiden mukaan Rauma-Lahti-linjan eteläpuolella, jossa voi sataa lunta tiistaivuorokauden aikana 20–30 cm. Tästä itään Etelä-Karjalan maakunnassa sademäärät jäävät vähäisemmiksi. Kahden vuorokauden kokonaislumikertymä tiistaista keskiviikkoiltaan voi olla runsaan lumisateen alueella 30–40 cm, paikoin 45 cm. Pirkanmaan länsiosassa sekä Hämeen maakuntien eteläosissa voidaan yltää 20 cm kokonaislumikertymiin.

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi laajalti etelässä ja lounaassa.

”Lumi sataa voimakkaan tuulen kera, ja keliolosuhteita vaikeuttaa kinostuvan lumen lisäksi sakean lumisateen ja pöllyävän lumen heikentämä näkyvyys”, sanoo meteorologi Antti Kokko Ilmatieteen laitokselta. Lisäksi varsinkin lounaassa lumisade voi olla märkää ja herkästi puihin tarttuvaa, jolloin puiden taipumisesta sähkölinjoille voi koitua sähkökatkoja.

Keskiviikkona maan eteläosassa lunta voi sataa vielä 10 cm. Torstaina etelässä sää kylmenee -10...-15 asteeseen, perjantaina jopa -15…-20 asteeseen.

Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset

Vuoden vaihteen säätilastot

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)