Etelämanner-tutkimusretkikunta valmiina lähtöön – koronakaranteenin kautta
Vuoden 2021 FINNARP-retkikunta aloittaa pitkän matkansa kohti Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboaa 16. marraskuuta. Retkikunta palaa Suomeen ensi vuonna helmikuun puolivälin jälkeen.
Matkasta tulee tavanomaista pidempi, sillä ennen kuin retkikunta voi matkustaa Etelämantereelle sen täytyy viettää kaksi viikkoa koronakaranteenissa Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Jos sää sallii, retkikunta saapuu Etelämantereelle tutkimusasema Aboalle marras-joulukuun vaihteessa.
Etujoukoissa Aboalle matkustaa kahdeksan henkilöä. Joulukuussa Aboalle saapuu seitsemän retkikuntalaista lisää, jonka jälkeen tutkimusasema tulee olemaan täysin miehitetty.
Koronapandemian takia Aboalle ei matkustettu viime vuonna.
”Tavallisesti työskentelemme Aboalla vuosittain, mutta nyt tutkimusasema on ollut tyhjillään lähes kaksi vuotta. Emme siis oikein tiedä, mikä meitä perillä odottaa: toimivatko laitteet ja missä kunnossa tutkimusasema on”, sanoo retkikunnan johtaja Mika Kalakoski.
Aboalla ja sen ympäristössä on muun muassa sääasemia, maan- ja jään järistyksiä mittaava seismometri, geodeettisia tutkimuksia tukeva GPS-asema sekä lumen ja jään fysikaalisia ominaisuuksia mittaavia asemia. Aboalle ensimmäisenä matkaava tekninen henkilöstö vastaa aseman ja laitteiden toiminnasta. Vuosittaisten huoltotöiden lisäksi asemalle muun muassa asennetaan aurinkopaneeleita energiansaannin parantamiseksi.
Etelämantereella tutkitaan aerosoleja, lunta, jäätä ja maankamaraa
FINNARP-retkikuntaan kuuluu lisäksi kolmessa eri tutkimusprojektissa työskenteleviä tutkijoita. Mukana on aerosolitutkijoita, lumen ja jään tutkijoita sekä geologeja Ilmatieteen laitokselta, Helsingin yliopistosta, Luonnontieteellisestä museosta ja Maanmittauslaitokselta.
Suomen Akatemian uusi nelivuotinen rahoituskausi Etelämanner-tutkimukselle alkoi tänä vuonna. Ilmatieteen laitoksella toimiva Suomen Etelämanner-operaatiot FINNARP järjestää vuosittaiset tutkimusretkikunnat Aboalle ja tukee Suomen Akatemian rahoitusta saaneiden hankkeiden kenttätöitä eri puolella Etelämannerta. FINNARP-retkikuntien tutkimustyö keskittyy pääasiassa Kuningatar Maudin maalle, tutkimusasema Aboan lähiympäristöön ja maastoretkillä myös kauempana sijaitseville alueille.
Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 130 kilometrin päässä rannikolta ja noin 5 000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Tutkimusasema on rakennettu Etelämantereen kesän 1988–1989 aikana. Oman tutkimusaseman rakentamisen jälkeen Suomesta on tehty tutkimusmatkoja Etelämantereelle säännöllisesti.
Tutkimusmatkoja tehdään yleensä noin kahden kuukauden ajan marras- ja helmikuun välisenä aikana, jolloin Etelämantereella on kesä ja lämpötila pysyttelee 0–20 pakkasasteessa. Etelämantereen kesälle on tyypillistä jatkuva valo ja voimakas auringon säteily sekä voimakkaat lumimyrskyt.
Suomi on Etelämanner-sopimuksen jäsen. Sen edellytyksenä on merkittävän tutkimustoiminnan toteuttaminen alueella.
Lisätietoja:
FINNARP-operaatioiden päällikkö Mika Kalakoski, Ilmatieteen laitos, puh. 050 359 2792, mika.kalakoski@fmi.fi Suomen Etelämanner-operaatiot