Tiedote 1.3.2018

Talvi oli lauha kylmästä helmikuusta huolimatta

Helmikuun sademäärä jäi poikkeuksellisen pieneksi pohjoisessa.
Bild: Jarmo Vehkakoski

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan helmikuu oli suuressa osassa maata 1–4 astetta tavanomaista kylmempi. Edellisen kerran kylmempi helmikuu koettiin paikkakunnasta riippuen vuonna 2011 tai 2012. Kylmintä tavanomaiseen nähden oli Käsivarren Lapissa ja lähimpänä keskiarvoja oltiin Itä-Lapissa. Erityisesti kuukauden loppupuolisko oli ajankohtaan nähden varsin kylmä.

Helmikuun alin lämpötila oli Utsjoen Kevojärvellä 4. päivänä mitattu -37,1 astetta. Kuukauden ylin lämpötila oli Utössä 14. päivänä mitattu +3,8 astetta.

Poikkeuksellisen kuivaa pohjoisessa

Helmikuussa satoi poikkeuksellisen vähän maan pohjoisosassa, pääsääntöisesti vain noin 5 millimetriä. Tämä on vain noin 20 prosenttia keskimääräisestä sademäärästä. Usealla pitkäikäisellä havaintoasemalla sademäärä jäi mittaushistorian pienimmäksi. Myös maan etelä- ja keskiosassa oli tavanomaista kuivempaa. Vähiten satoi Muonion kirkonkylässä, 0,8 millimetriä, ja eniten Hämeenlinnan Pirttikoskella, 36,9 millimetriä.

Lunta oli kuukauden päättyessä koko maassa, lounaisrannikon noin 10 senttimetrin ja Kittilän noin 90 senttimetrin välillä.

Talvi oli jälleen monin paikoin leuto

Talvi (joulukuu-helmikuu) oli suuressa osassa maata 1–3 astetta tavanomaista leudompi. Ainoastaan Pohjois-Lapissa oli noin asteen tavanomaista kylmempää. Talvi 2018 oli viides peräkkäinen talvi, kun suuressa osassa maata oli tavanomaista leudompaa.

Uudeltamaalta Kainuuseen ulottuvalla alueella sekä Kittilän ympäristössä talvikuukaudet oli tavanomaista sateisempia, muualla sademäärät olivat lähellä keskiarvoja tai jäivät hieman niiden alle. Eniten satoi etelärannikolla, noin 200 millimetriä. Vähiten satoi Pohjois-Lapissa, 50–100 millimetriä.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Helmikuun kuukausikatsaus: http://www.ilmastokatsaus.fi/2018/03/01/helmikuun-2018-kuukausikatsaus/

Helmikuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/helmikuu

Säästä twiittaavat @meteorologit