Lapissa oli paikoin ennätyksellisen lämmin elokuu, lännessä poikkeuksellisen sateista
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan elokuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Pohjois-Lapin noin +13:n ja maan eteläosan vajaan +18 asteen välillä. Suurin poikkeama oli Lapissa, noin kaksi astetta. Useilla pohjoisen havaintoasemilla päättynyt kuukausi sijoittui kolmen lämpimimmän elokuun joukkoon. Kilpisjärven kyläkeskuksen, Utsjoen Kevon ja Savukosken kirkonkylän havaintoasemilla elokuu oli jopa ennätyksellisen lämmin.
Hellepäiviä oli Lapissa muutamia keskimääräistä enemmän, kun taas maan etelä- ja länsiosassa muutama tavanomaista vähemmän. Eniten hellepäiviä eli viisi päivää havaittiin sekä Kouvolan havaintoasemalla että Utsjoen Nuorgamissa ja Inarin Kirakkajärvellä. Koko maassa hellettä mitattiin elokuussa kymmenenä päivänä, mikä on varsin tavanomaista.
Kuukauden ylin lämpötila, 33,6 astetta, mitattiin Rauman Pyynpäässä elokuun 7. päivänä. Alin lämpötila oli puolestaan -2,3 astetta, ja se mitattiin Savukosken Tulppion asemalla kuukauden 22. päivänä.
Elokuussa satoi paljon
Sateita on riittänyt eri puolille maata elokuussa. Etenkin maan länsiosassa ja Lapissa satoi monin paikoin 1,5‒2-kertainen määrä tavanomaiseen elokuuhun nähden. Eniten satoi alustavien tietojen mukaan Hangon Tvärminnen asemalla, 212,4 millimetriä. Vähiten satoi Savonlinnan Punkaharjulla, 40,4 millimetriä. Suurin tilastoitava vuorokausisade oli Savonlinnan Savonrannassa elokuun 13. päivänä tullut 92,5 millimetriä.
Ukkosia oli elokuussa keskimääräistä vähemmän. Maasalamoita paikannettiin Suomessa noin 10 000 eli vain kolmasosa pitkän ajan keskiarvosta.
Aurinko paistoi tavanomaista vähemmän maan länsiosassa ja Länsi-Lapissa. Idässä sen sijaan päästiin melko lähelle pitkän ajan keskiarvoja.
Merkittäviä säätapahtumia elokuussa olivat muun muassa Sylvian päivän voimakkaat puuskat lännessä 8. elokuuta sekä runsaat sateet lännessä ja puuskat idässä Taunon päivänä 28. elokuuta.
Kilpisjärven kesä oli ennätyslämmin
Kesän eli kesäkuu-elokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 0,5‒1 astetta tavanomaista korkeampi. Pohjois-Lapissa poikkeama oli yli asteen, Pohjois-Karjalassa oltiin puolestaan lähellä tavanomaista keskiarvoa. Kilpisjärvellä kesä oli paikkakunnan mittaushistorian lämpimin. Edellinen ennätys vuodelta 2002 ylittyi kahdella kymmenyksellä ja on nyt 11,6 astetta. Havaintoja Kilpisjärveltä on vuodesta 1951.
Kesän ylin lämpötila, 33,6 astetta, mitattiin Raumalla 7. elokuuta. Alin lämpötila, -7,7 astetta, mitattiin Saana-tunturilla 1. kesäkuuta. Tämä on samalla uusi Suomen kesäkuun kylmyysennätys.
Hellettä oli touko-elokuussa jossain päin Suomea 40 päivänä, kun pitkän ajan keskiarvo on 36 hellepäivää. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä touko-elokuussa oli Kouvolan Utin, Kouvolan Anjalan ja Hattulan Lepaan havaintoasemilla, 22 kappaletta. Hellepäiviä oli länsipainotteisesti hieman keskiarvoa enemmän, idässä puolestaan hieman vähemmän.
Kesä oli erityisen sateinen maan keskiosassa, jossa satoi paikoin puolitoistakertaisesti tavanomaiseen nähden. Eniten kesällä satoi alustavien tietojen mukaan Multian Pirttiperällä, 413,4 millimetriä. Vähiten kesällä satoi Paraisten Fagerholmin asemalla, 100,9 millimetriä.
Ukkoskesä jäi salamoissa mitattuna melko vaisuksi. Maasalamoita paikannettiin elokuun loppuun mennessä noin 72 000. Pitkän ajan keskiarvo on noin 130 000.
Auringonpaistetta oli monin paikoin hieman tavanomaista enemmän.
Lisätietoja
Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen, kun sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kolme kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Harvinaiseksi ilmiötä kutsutaan, kun sen esiintymistiheys on harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.
Tutki menneitä säätilastoja Havaintojen lataus -palvelussa
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)