Tiedote 3.1.2019

Vuosi 2018 oli lämmin ja kuiva

Vuosi 2018 muistetaan etenkin erittäin lämpimästä ja kuivasta kesästä.
  • Vuosi 2018 sijoittui Suomen 10 lämpimimmän vuoden joukkoon

  • Kasvukauden lämpösumma oli ennätyksellisen suuri

  • Kuivan kesän myötä vuotuinen sademäärä jäi useilla havaintoasemilla ennätyksellisen alhaiseksi

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2018 oli 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Näin lämmin vuosi toistuu yli 100 vuoden tilastojen perusteella keskimäärin kerran 10-15 vuodessa. Tosin ilmastonmuutoksen myötä yhtä lämpimiä tai lämpimämpiä vuosia on ollut viime vuosina tiuhaan: 2011, 2013, 2014 ja 2015.

"Suomen keskilämpötilaa on arvioitu 1800-luvun puolivälistä saakka eli yli 150 vuotta. Kymmenestä lämpimimmästä vuodesta puolet ovat kuluvalta vuosikymmeneltä", kertoo meteorologi Pauli Jokinen.

Kesällä pitkään jatkunut lämpö johti ennätyksellisen suureen kasvukauden lämpösummaan. Lämpösummaa kertyy päiviltä, jolloin pysyvä lumi on sulanut ja vuorokauden keskilämpötila on +5 asteen yläpuolella. Turun Artukaisten lämpösummaksi kertyi 1974 °Cvrk. Edellinen ennätys 1852 °Cvrk oli Helsingin Kumpulasta vuodelta 2011.

Vuoden ylin lämpötila oli Vaasan Klemettilässä 18. heinäkuuta mitattu 33,7 astetta. Vuoden alin lämpötila oli puolestaan Utsjoen Kevojärvellä 4. helmikuuta mitattu -37,1 astetta.

Vuotuinen sademäärä oli etenkin maan länsiosasta Meri-Lappiin ulottuvalla alueella poikkeuksellisen pieni eli toistuu harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Useilla havaintoasemilla sademäärä jäi kuivan kesän vuoksi jopa ennätyksellisen alhaiseksi. Esimerkiksi Merikarvian Tuorilassa satoi vain 425,5 mm, kun tyypillisesti sademäärä on 683 millimetriä. Merikarvialla vuosi 2018 oli 50 vuoden mittaushistorian kuivin. Monilla kuivimmilla alueilla sademäärä jäi noin 400 millimetriin, mikä on vain kaksi kolmasosaa tavanomaisesta. Lähimpänä tyypillisiä sademääriä oltiin Pohjois-Lapissa sekä maan itäosassa.

Joulukuu oli tavanomaista lauhempi ja kuivempi

Keskilämpötila oli joulukuussa 1-4 astetta tavanomaista korkeampi. Suurimmat lämpötilapoikkeamat olivat pohjoisessa, pienimmät etelässä. Näin leuto joulukuu toistuu keskimäärin muutamien vuosien välein.

Joulukuun alin lämpötila oli Sodankylän Tähtelässä 23. päivänä mitattu -30,2 astetta. Ylin lämpötila oli 4. joulukuuta Kökarissa ja Utössä mitattu 7,2 astetta.

Joulukuun sademäärä jäi suuressa osassa maata tavanomaista pienemmäksi, maan keskivaiheilla paikoin noin puoleen pitkän ajan keskiarvosta. Keski-Lapissa sen sijaan satoi selvästi tavanomaista enemmän.  Eniten satoi Kemiönsaaren Kemiössä 80,6 mm ja vähiten Kilpisjärvellä 12,3 mm. Maan keskiosan vähäinen sademäärä ja Keski-Lapin sateisuus joulukuussa toistuu tyypillisesti 5-10 vuoden välein.

Lunta oli kuukauden päättyessä maan itä- ja pohjoisosassa 20-30 cm, maan länsiosassa sen sijaan pääosin 0-10 cm. Lunta oli ajankohtaan nähden koko maassa tavanomaista vähemmän, osassa Lappia edelleen harvinaisen vähän.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Joulukuun säätilastotVuositilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot