Tiedote 14.2.2019

Islannin vulkaaninen pöly leviää arktiselle alueelle ja nopeuttaa lumen ja jään sulamista

Korkeiden leveysasteiden geologinen pöly vaikuttaa arktiseen ympäristöön suuremmin kuin on aiemmin ymmärretty. Arktisten tutkijoiden työpajassa tänään esitelty malli osoittaa, että Islannin vulkaaninen pöly voi levitä sekä arktiselle alueelle että Britteinsaarille asti.
Kuva: Outi Meinander

Islannissa tänään esitelty laskentamalli näyttää, kuinka Islannin vulkaaninen pöly voi levitä sekä arktiselle alueelle Islannista pohjoiseen, länteen Grönlantiin sekä etelään Irlantiin ja Isoon-Britanniaan asti.

"Olemme jo aiemmin kansainvälisessä yhteistyössä selvittäneet kuinka Islannin musta vulkaaninen pöly muuttaa lumen heijastaman auringon säteilyn määrää ja sulattaa lunta ja jäätä samaan tapaan kuin musta hiili", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Outi Meinander. "Seuraava vaihe on todentaa eli verifioida nyt esitellyn mallin tuloksia arktisella alueella. Sitä varten suunnittelemme kansainvälistä mittauskampanjaa", Meinander jatkaa.

Islanti on merkittävin arktisen alueen pölyhiukkasten lähde. Islannin vulkaaninen pöly on peräisin sekä tulivuorenpurkauksista että tuulen nostattamasta vulkaanisesta maa-aineksesta. Vulkaaninen pöly voi Islannissa ja muualla arktisella alueella joko edistää tai hidastaa lumen ja jään sulamista riippuen hiukkaskerroksen paksuudesta.

"Mallin vulkaanisen pölyn leviämisestä on tehnyt Maailman ilmatieteen laitoksen WMO:n hiekka- ja pölymyrskyjen varoitusprojekti. Testausvaiheessa oleva malli kattaa laajan alueen Islannin ympärillä", kertoo SDS-WAS-projektin puheenjohtaja Slobodan Nickovich.

Yli neljäkymmentä tutkijaa eri arktisista maista osallistuu tänään kansainvälisen arktisen tiedekomitean työpajaan, jossa analysoidaan korkeiden leveysasteiden pölylähteiden merkitystä terveyteen ja arktiseen ilmastonmuutokseen. Suomen Ilmatieteen laitos on tilaisuuden pääjärjestäjä yhteistyössä Suomen ulkoministeriön Itämeren, Barentsin ja arktisen alueiden yhteisen hankkeen kanssa. Tilaisuutta isännöi Islannin maataloustieteellinen yliopisto. 

Lisätietoja:

tutkija Outi Meinander, Ilmatieteen laitos, p. +358 50 569 8900, outi.meinander@fmi.fi

Kansainvälinen arktinen tiedekomitea (International Arctic Science Committee, IASC): https://iasc.info/

Maailman ilmatieteen laitoksen WMO:n hiekka- ja pölymyrskyjen varoitusprojekti SDS-WAS: https://www.wmo.int/pages/prog/arep/wwrp/new/Sand