Maaliskuu oli koko maassa tavanomaista lauhempi ja melko pilvinen
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maaliskuun keskilämpötila vaihteli maan lounaisosan noin +1 asteesta Pohjois-Lapin noin –6 asteeseen. Maaliskuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 1,5–3 astetta vertailukauden 1991–2020 keskiarvoa korkeampi. Viimeksi suunnilleen yhtä lämmin maaliskuu koettiin maassamme vuonna 2022.
Maaliskuun ylin lämpötila oli Ahvenanmaan Jomalan kuukauden 30. päivänä mitattu 13,1 astetta. Alin lämpötila oli puolestaan Savukosken Tulppiossa maaliskuun 25. päivänä mitattu –31,0 astetta.
Sademäärä oli suuressa osassa maata lähellä tavanomaista
Eniten maaliskuussa satoi Merikarvian Tuorilan havaintoasemalla, jossa sademäärä oli 52,3 millimetriä. Vähiten satoi Enontekiön Näkkälän havaintoasemalla, jossa sademäärä oli 13,4 millimetriä. Suurin vuorokauden sademäärä, 29,1 millimetriä, mitattiin Hämeenlinnan Pirttikosken havaintoasemalla kuukauden 16. päivänä.
Auringonpaistetunteja oli koko maassa selvästi tavanomaista vähemmän. Maan etelä- ja keskiosassa aurinko paistoi jopa harvinaisen vähän. Sumupäivien suuri määrä selittää osaltaan vähäisiä auringonpaistetunteja. Etelärannikolla sumuisia päiviä esiintyi noin puolena kaikista kuukauden päivistä.
Aivan kuukauden lopulla Satakunnan ja Pirkanmaan alueella koettiin tavanomaisesta poikkeava yöllinen ukkonen, jonka yhteydessä havaittiin yli sata maasalamaa.
Maaliskuun päättyessä maan etelä- ja länsiosassa oli jo paikoin lumetonta. Sen sijaan maan itä- ja pohjoisosassa lunta oli vielä monin paikoin yli puoli metriä. Eniten lunta oli Keski-Lapissa sekä Kainuussa, jossa lumen syvyys oli paikoin yli 100 senttimetriä.
Lisätietoja:
Poikkeuksellinen vai harvinainen
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)