Loppuviikosta on tulossa hyvin helteinen

24.7.2019 14:04

Suomeen virtaa entistä lämpimämpää ilmaa Länsi-Euroopasta ja viikon lopulla lämpötila kohoaa monin paikoin +30 asteen yläpuolelle. Alkuviikolla koetaan mahdollisesti hyvinkin raju viileneminen.

Helteinen sää Suomessa jatkuu, kun korkeapaine vahvistuu loppuviikolla Fennoskandiaan. Sää on laajalti aurinkoinen ja poutainen, paikallisia sade- tai ukkoskuuroja voi esiintyä lähinnä Lapissa. Päivälämpötilat kohoavat torstaina ja perjantaina +25…+30 asteen välillä, paikoin etenkin lännessä jo +30 asteen yläpuolelle. Yön alimmat lämpötilat ovat +15 asteen vaiheilla.

Lauantaina ja sunnuntaina ilmamassa on Suomessa kaikkein lämpimintä ja tuolloin lämpötilat kohoavat yleisesti +32…+33 asteen vaiheille. Tässä yhteydessä myös yöt ovat lämpimiä ja varsinkin kaupungeissa lämpötila ei laske alle +20 asteen.

"Näin korkeat lämpötilat ovat Suomessa harvinaisia ja aiheuttavat ihmisille kovaa lämpörasitusta, joka on syytä ottaa jokapäiväisessä elämässä huomioon", muistuttaa ylimeteorologi Henri Nyman. Itään ja varsinkin pohjoiseen alkaa kuitenkin virrata Jäämereltä viileämpää ilmaa ja etenkin sunnuntai voi Itä- ja Pohjois-Lapissa olla jo kolea lämpötilojen jäädessä +10 ja +15 asteen välille.

Alkuviikolla kolea Jäämeren ilmamassa näyttäisi ennusteissa leviävän vähitellen koko maahan. Tämän toteutuessa päivälämpötilat jäävät pohjoisessa jopa alle +10 asteen ja etelässäkin +15 asteen vaiheille.

Lisätietoja helteiden terveysvaikutuksista:

Äärilämpötilojen terveysvaikutuksia
Helle (linkki THL:n sivuille)

Voimassa olevat varoitukset: ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)