Ilmastonmuutos ankaroittaa Euroopan helteitä

Jos maapallon keskilämpötila kohoaa teollistumista edeltävään aikaan nähden kahdella asteella, hellejaksopäivien määrä kasvaisi Pohjois-Euroopassa yli kolminkertaiseksi. Tämä selviää tuoreesta tutkimuksesta, jossa vertailukohtana käytetiin 1900-luvun lopun ilmastoa. Etelä-Euroopassa hellejaksopäivien lukumäärä jopa kuusinkertaistuisi. Helteitten ankaruutta kuvaava hellelämpösumma kasvaisi puolestaan kymmenkertaiseksi.

Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi sellaisten kovien hellejaksojen esiintymistä, joiden vuotuinen todennäköisyys oli 1900-luvun lopun ilmastossa vain 1 %. Lämmenneessä maailmassa tällaisia kuumuusjaksoja koettaisiin Pohjois-Euroopassa arviolta joka kuudes vuosi ja etelässä useammin kuin joka toinen vuosi.

Kesän kuumin hellejakso näyttää tutkimuksen mukaan siirtyvän Keski-Euroopassa keskimäärin noin viikkoa myöhemmäksi. Pohjoisessa se olisi suunnilleen samaan aikaan kuin ennenkin eli hiukan ennen heinäkuun puoliväliä.

Helteen kynnyslämpötila valittu vallitsevasta ilmastosta riippuen

Tutkimus perustui 60 malliajoon, jotka oli tehty 25 maailmanlaajuisella ilmastonmuutosmallilla.

Hellepäivälle asetettiin kuumassa Etelä-Euroopassa korkeampi kynnyslämpötila kuin viileässä pohjolassa. Hellepäiviksi luokiteltiin eri alueilla sellaiset päivät, joina vuorokauden keskilämpötila ylitti 1900-luvun lopun kesäkuukausien vuorokausikeskilämpötilojen 90. prosenttipisteen. Hellejaksoiksi tulkittiin sellaiset ajanjaksot, joina kynnyslämpötila oli ylittynyt vähintään kolmena päivänä peräkkäin.

Hellejakson ankaruutta kuvaa hellelämpösumma, joka saadaan laskemalla yhteen kaikki kynnyslämpötilan ylitykset hellejakson ajalta. Hellelämpösumma riippuu siten sekä hellejakson pituudesta että jaksoon sisältyvien päivien kuumuudesta.

Miksi muutos on suurin etelässä?

Koska hellepäivän kynnyslämpötila suhteutettiin kullakin alueella vallitsevaan ilmastoon, 1900-luvun lopun ilmastossa hellejaksopäiviä esiintyi kaikkialla Euroopassa suunnilleen yhtä paljon. Tulevaisuudessa helteet kuitenkin ankaroituvat eniten etelässä.

Yhtenä syynä tähän on, että mallit ennustavat kesäkuukausien keskilämpötilojen kohoavan eniten Euroopan eteläosissa. Asiaan vaikuttaa kuitenkin myös se, että Pohjois-Euroopassa kuumuus keskittyy voimakkaasti sydänkesään. Etelä- ja Keski-Euroopassa alku- ja varsinkaan loppukesä eivät sen sijaan ole paljoakaan keskikesää viileämpiä. Sen tähden siellä voi esiintyä tulevaisuudessa hyvin kuumia hellejaksoja pitkin lämmintä vuodenaikaa. Varsinkin Keski- ja Länsi-Euroopassa hellejaksoja ankaroittaa myös lämpötilan ajallisten vaihteluitten voimistuminen tulevaisuudessa.

Entistä pidemmät ja kuumemmat hellejaksot aiheuttavat varsinkin Etelä-Euroopassa monenmoisia ongelmia, kuten metsäpaloja sekä häiriöitä terveydenhuollolle, maataloudelle ja energiantuotannolle. Muutokset jäävät kuitenkin selvästi pienemmiksi, jos maapallon keskilämpötilan nousu onnistutaan pysähdyttämään kahden asteen asemesta esimerkiksi 1,5 asteeseen.

Työ on saanut rahoitusta useista Suomen Akatemian tutkimushankkeista: HEATCLIM, CHAMPS, FINSCAPES, LEGITIMACY ja LONGRISK.

Tutkimus on vapaasti luettavissa ilman lisenssejä Climate Dynamics -julkaisussa. Vastaava Suomen helleilmaston muutoksiin keskittyvä tutkimus on suunnitelmissa laatia lähiaikoina.

Lisätietoja:

Tutkija Kimmo Ruosteenoja, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 4128, kimmo.ruosteenoja@fmi.fi

Erikoistutkija Kirsti Jylhä, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 4125, kirsti.jylha@fmi.fi

Tutkimusartikkelin viite: Ruosteenoja, K. and K. Jylhä, 2023: Average and extreme heatwaves in Europe at 0.5-2.0°C global warming levels in CMIP6 model simulations. Climate Dynamics. Doi: https://doi.org/10.1007/s00382-023-06798-4.