Tutkimuksessa selvitettiin ilmakehämittauksien toimivuutta hiilidioksidilähteiden ja -nielujen todentamisessa maankäyttösektorilla Suomessa

Tutkimuksessa selvisi, että ilmakehämittauksiin perustuvat arviot ovat Suomessa vielä liian epävarmoja luotettavan vertailun tekemiseksi, mutta uusien menetelmien avulla voidaan lisätä ymmärrystä hiilenkierrosta maankäyttösektorilla. 

Inventaariolaskennassa maankäyttösektorilla tarkoitetaan maankäytöstä, kuten maa- ja metsätaloudesta sekä maankäytön muutoksista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä. Maankäyttösektorilla hiilidioksidia voi myös poistua ilmakehästä sitoutumalla kasvillisuuteen yhteyttämisen seurauksena. Tällöin puhutaan hiilinielusta. Maankäyttösektorin hiilidioksidipäästöjen ja -nielujen laskentaan liittyy merkittävää epävarmuutta, sillä luonnon toiminta on monimutkaista, eikä ekosysteemien käyttäytymistä vaihtelevissa ilmasto-olosuhteissa tunneta tarkasti.  

Suomessa tämä on ongelma, sillä maankäyttösektorin päästöillä ja poistumilla on merkittävä rooli ilmastopolitiikassa, mutta epävarmuus vähentää päästövähennystavoitteiden luotettavuutta. Inventaarioiden luotettavuuden parantamiseksi suositellaan niiden todentamista muilla menetelmillä. Näitä menetelmiä ovat esimerkiksi ilmakehästä mitattuihin kasvihuonekaasupitoisuuksiin perustuvat inversiomallit sekä ekosysteemien toiminnallisten piirteiden dynaamiseen mallinnukseen perustuvat ekosysteemimallit. 

Tutkimuksessa vertailtiin Suomen kasvihuonekaasuinventaariota uusimpiin inversio- ja ekosysteemimalleihin perustuviin tieteellisiin aineistoihin. Tutkimus osoitti, että Suomen kasvihuonekaasuinventaariossa maankäyttösektorin hiilidioksiditase on suuruusluokaltaan samankaltainen kuin ilmakehämittauksiin ja ekosysteemimallinnukseen perustuvat arviot ja menetelmien epävarmuusrajat asettuvat päällekkäin. Muissa menetelmissä vuotuisen hiilidioksiditaseen epävarmuusalueet olivat kuitenkin merkittävästi inventaarion arviota suuremmat. Lisäksi havaittiin, että muiden menetelmien taseissa oli enemmän vuosien välistä vaihtelua verrattuna inventaarioon.  

Rakenteellisten erojen ja suurten epävarmuusalueiden johdosta kansallisen inventaarion todentaminen muiden menetelmien avulla on vielä hankalaa. Etenkin inversiomallit kuitenkin kehittyvät nopeasti, minkä takia on tärkeää seurata menetelmien tuottamia kasvihuonekaasutaseita, niiden epävarmuusrajoja ja ilmakehämittausten edustavuutta Suomessa. Nämä lisäävät ymmärrystä maankäyttösektorin hiilenkierrosta ja voivat tulevaisuudessa parantaa ilmastopolitiikan luotettavuutta. 

Lisätietoja:

Tutkija Kielo Isomäki, Ilmatieteen laitos, kielo.isomaki@fmi.fi, p. 050 338 5216 

Artikkeli on vapaasti luettavissa: https://www.borenv.net/BER/archive/pdfs/ber29/ber29-077-102.pdf 

Isomäki, K., McGrath, M.J., Backman, L., Leskinen, J., Berchet, A., Broque,t G., Fortems-Cheiney, A., Junttila, V., Leppänen, A., Lindqvist, H., Mengistu, A., Mäkelä, A., Raivonen, M., Thölix, L., Aalto, T. (2024). Assessing the role of terrestrial ecosystems in Finland’s total CO2 balance through a comparison of top-down and bottom-up estimates. Boreal Environment Research 29: 77–102.