Helleaaltojen pinta-ala on moninkertaistunut arktisella alueella

Maailmanlaajuisen ilmaston lämpenemisen myötä helleaallot ovat yleistyneet, voimistuneet ja pidentyneet, mutta myös niiden laajuus on kasvanut merkittävästi. Esimerkiksi kesällä 2021 noin puolella arktisista maa-alueesta havaittiin voimakas helleaalto.

Communications Earth & Environment -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan helleaaltojen kattama pinta-ala on moninkertaistunut arktisella alueella viime vuosikymmeninä. Voimakkaiden helleaaltojen, jotka toistuvat yhdellä alueella keskimäärin kerran kuudessa vuodessa, pinta-ala on kaksinkertaistunut verrattuna 1950–1979 ajanjaksoon. Äärimmäisten, kerran 20 vuodessa toistuvien helleaaltojen kattama alue on kolminkertaistunut, ja hyvin äärimmäisten, vain kerran 60 vuodessa toistuvien helleaaltojen pinta-ala on kasvanut nelinkertaiseksi.

“Mitä voimakkaampia helleaaltoja tarkastellaan, sitä suurempi on suhteellinen lisäys, koska voimakkaat helleaallot olivat harvinaisia tarkastelujakson alussa. Siksi moninkertaistuminen on suurinta hyvin äärimmäisten helleaaltojen tapauksissa”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen kertoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin helleaaltojen havaittua ja ennustettua pinta-alaa arktisilla maa-alueilla 60. leveyspiirin pohjoispuolella.

Aiempaa suurempi osa arktisesta alueesta altistuu kuumille olosuhteille

Siinä missä nykyilmastossa noin 30 % arktisesta alueesta on kokenut voimakkaan, kerran 6 vuodessa toistuvan helleaallon saman kesän aikana, vuosisadan loppuun mennessä tämän osuuden ennustetaan kasvavan noin 75 prosenttiin. Hyvin äärimmäisiä, kerran 60 vuodessa toistuvia helleaaltoja havaittiin arktisella alueella noin 4 %:lla pinta-alasta vuosina 2013–2022, ja vuosisadan loppuun mennessä tämän osuuden arvioidaan olevan noin 30 %.

Mikäli globaali lämpeneminen saataisiin rajoitettua kahteen asteeseen, vastaavat helleaaltojen pinta-alat olisivat noin 51 % ja 17 %. Helleaaltojen laajuus ja niiden vaikutukset herkille arktisille ekosysteemeille ovat siis riippuvaisia maailmanlaajuisen lämpenemisen tasosta.

“Helteiden pinta-alojen voimakas kasvu tarkoittaa myös sitä, että aiempaa suurempi osa arktisista ekosysteemeistä altistuu aiempaa kuumemmille olosuhteille. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia muun muassa hiilen kierron prosesseille, ikiroudan esiintymiselle sekä arktisille lajeille”, Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Juha Aalto kertoo.

Arviot perustuvat SSP2-4.5 päästöskenaarioon, jossa maapallon lämpötilan ennustetaan nousevan noin 2,9 astetta esiteollisesta ajasta. SSP2-4.5-skenaariota pidetään tällä hetkellä todennäköisimpänä vaihtoehtona tulevan ilmastonmuutoksen kehityspoluksi.

Lisätietoja:

Tutkija Mika Rantanen, Ilmatieteen laitos, puh. 050 475 0756, mika.rantanen@fmi.fi

Tutkimusprofessori Juha Aalto, Ilmatieteen laitos, puh. 050 409 0963, juha.aalto@fmi.fi

Tieteellinen artikkeli on avoimesti saatavilla Communications Earth & Environment -tiedelehdessä.

Artikkelin viite: Rantanen, M., Kämäräinen, M., Luoto, M., & Aalto, J. (2024). Manifold increase in the spatial extent of heatwaves in the terrestrial Arctic. Communications Earth & Environment. https://doi.org/10.1038/s43247-024-01750-8.