Reittilaivat ovat mitanneet Itämeren tilaa yli 30 vuotta – uusilla mittauksilla voidaan arvioida myös meren hiilitasetta
Hiilidioksidia mittaava masto Utössä. Kuva: Lauri Laakso.Suomen ympäristökeskuksen koordinoima Alg@line-verkosto yhdistää kaupallisen meriliikenteen ja reaaliaikaiset tieteelliset havainnot. Silja Serenade - ja Finnmaid-alusten mittauslaitteet keräävät tärkeää seurantatietoa merensuojelun, tutkimuksen ja meriliikenteen tarpeisiin.
Alg@line-mittausverkosto antaa alueellisesti ja ajallisesti kattavan kuvan merialueiden tilasta päätöksentekijöille ja kansalaisille. Tulosten avulla seurataan etenkin Itämeren leväkukintoja, lämpötilaa, ravinnetilannetta ja kasvihuonekaasuja. Verkosto tukee siten merialuesuunnittelua sekä erilaisten päästövähennysten kustannustehokasta suunnittelua ja tulosten arviointia. Meriliikenteelle verkoston havainnot ovat tärkeitä esimerkiksi jääpeitteen ja säätilan ennustamisessa.
"Meren pintakerroksesta tehtävät havainnot antavat erittäin tärkeää vertailutietoa meren tilan mallinnukselle ja satelliittihavainnoille. Havaintojen avulla tulokset voidaan varmentaa ja skaalata”, korostaa ryhmäpäällikkö Jukka Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.
Mittauksia tehdään laivoihin asennetuilla laitteistoilla eli Ferryboxeilla, jotka keräävät automaattisesti tietoa niiden läpi virtaavan meriveden ominaisuuksista laivan liikkuessa.
Kasvihuonekaasujen mittaus apuna Itämeren hiilitaseen arvioinnissa
Kuluvana vuonna Helsingin ja Tukholman väliä liikennöivä Silja Serenade on otettu osaksi kansainvälistä kasvihuonekaasuja mittaavaa ICOS-verkostoa. Ilmatieteen laitoksen kasvihuonekaasumittausten sekä Utön tutkimusaseman läpivirtauslaitteistojen ja monipuolisten ilmakehähavaintojen avulla voidaan arvioida Itämeren hiilitasetta ja sen muutoksia.
”Yksi tämän hetken kiinnostavimmista tutkimuskohteista on maaekosysteemien kytkeytyminen merialueisiin. On selvitettävä, mikä osa jokien mukana meriin päätyvästä maaekosysteemien hiilestä päätyy ilmakehään kasvihuonekaasuina”, sanoo ryhmäpäällikkö Lauri Laakso Ilmatieteen laitokselta.
Leväkukinnat aiheuttavat Itämeren hiilidioksidipitoisuuteen suuria vuodenaikaisvaihteluita. Kun auringon säteily on keväällä ja kesällä riittävää, yhteyttäminen kuluttaa epäorgaanista hiiltä veden pintakerroksesta, jolloin hiilidioksidipitoisuus laskee. Kun meren hiilidioksidipitoisuus on ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta matalampi, meri toimii ilmakehän hiilen nieluna ja päinvastoin.
Silja Serenadella Helsingin ja Tukholman välisellä reitillä meriveden hiilidioksidipitoisuutta mitattiin keväällä ja kesällä 2024. Meren hiilidioksidinielu on suurimmillaan kesäkuun lopussa Saaristomeren edustalla, jolloin levien hiilensidonta on ollut voimakkaimmillaan. Rannikoilla jokivirtaamat ja kumpuaminen tuovat hiiltä pintakerrokseen, mikä havaitaan kohonneina hiilidioksidipitoisuuksina.
Lisätietoja:
Alg@line-mittausverkosto ja kansainvälinen yhteistyö:
Ryhmäpäällikkö Jukka Seppälä, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 631, etunimi.sukunimi@syke.fi
Erikoistutkija Katri Kuuppo, Suomen ympäristökeskus, p. 050 307 5964, etunimi.sukunimi@syke.fi
Meriveden hiilidioksidimittaukset Silja Serenadella ja Utön tutkimusasemalla:
Ryhmäpäällikkö Lauri Laakso, Ilmatieteen laitos, p. 050 525 7488, etunimi.sukunimi@fmi.fi
Tutkija Martti Honkanen, Ilmatieteen laitos, p. 040 041 8624, etunimi.sukunimi@fmi.fi