Uutinen 12.3.2012

Verkkosivuilla lisätietoa havaintoasemista

Sivuille on lisätty listat havaintoasemistamme sekä ympäristön kuvauksia.
Kuva: Antonin Halas

Verkkopalveluun on lisätty havaintoasemalistat, joista näkee perustietoa kaikista Ilmatieteen laitoksen ylläpitämistä havaintoasemista. Listat päivittyvät automaattisesti kun asemia perustetaan tai lakkautetaan.

Paikallissää-sivun Paikalliset säähavainnot -kohtaan on myös lisätty sininen info-nappi. Siirtämällä hiiren kohdistimen info-napin päälle, saa nähtäväksi valittuna olevan havaintoaseman ympäristökuvauksen. Havaintoasemien kuvauksia täydennetään verkkopalveluun vähitellen.

Mitä hyötyä ympäristökuvauksista on?

Yksittäisen aseman ympäristössä voi olla monia tekijöitä, jotka vaikuttavat aseman havaintoihin ja niiden edustavuuteen. Havaintoasemien ympäristökuvauksiin tutustumalla voi arvioida aseman sijainnin vaikutusta asemalta saataviin havaintoihin.

Esimerkiksi maaston muodoilla on suuri vaikutus havaintoihin; alavilla paikoilla on talvisin sekä kesäöisin yleensä kylmempää. Talvella korkealla tunturissa sijaitsevilla havaintoasemilla pakkasta on taas usein vähemmän kuin tasangolla tai laaksossa sijaitsevalla asemalla. Ero lämpötilassa voi olla helposti yli kymmenen astetta kylmän ilman jäädessä raskaampana laakson pohjalle. Avomerellä tai meren läheisyydessä tuulen nopeudet ovat taas korkeampia kuin sisämaassa.

Miten Ilmatieteen laitoksen mittaukset eroavat useimmista kotimittareista?

Ilmatieteen laitoksen säähavaintolaitteet sijoitetaan mitattavasta suureesta riippuen vakiokorkeudelle.  Mahdollisuuksien mukaan havaintolaitteet sijoitetaan paikkoihin, joissa maaston muodostelmat ja rakennukset eivät häiritse mittaustuloksia.

Esimerkiksi lämpötilaa sekä kosteutta mittaavat anturit ovat kahden metrin korkeudella erillisessä säteilysuojuksessa suojassa sateelta, ympäristön lämpösäteilyltä ja suoralta auringonsäteilyltä. Suojuksen sisällä mittarin oma lämpösäteily ei myöskään pääse jäähdyttämään anturia ilmaa kylmemmäksi.

Kotimittarien lukemiin vaikuttavat enemmän tai vähemmän lähimaaston lämpösäteily ja päiväsaikaan suora mittariin osuva auringonsäteily sekä taivaalta, pilvistä ja pinnoista heijastunut säteily.

Lisätietoja