Ilmatieteen laitoksen havaintoasemat

Ilmatieteen laitoksen havaintoasemaverkostoon kuuluu yhteensä noin 400 erityyppistä havaintoasemaa. Havaintoasemaverkostossa tapahtuu ajoittain muutoksia: asemia perustetaan, toisia lakkautetaan ja asemilla mitattavat havaintosuureet voivat muuttua. Suomessa sijaitsevien asemien lisäksi Ilmatieteen laitos ylläpitää havaintoasemaa myös Etelämantereen Aboa-tutkimusasemalla.

Aseman koordinaatit ilmoitetaan EUREF-FIN-koordinaattijärjestelmässä joka on käytännössä sama kuin WGS84-järjestelmä. Aseman korkeus ilmoitetaan lyhenteellä mpy eli metriä merenpinnan yläpuolella. Alkaen-vuosi ei välttämättä ole kyseisen aseman toiminnan aloitusvuosi vaan se voi olla jonkin toisen samalla alueella aiemmin toimineen aseman aloitusajankohta.

Sinisen infokuvakkeen kohdalta on monista asemista saatavissa sanallinen ympäristökuvaus. Ympäristökuvauksia täydennetään ja lisätään verkkopalveluun vähitellen.

Toiminnassa olevat  | Sääasemat  | Sadeasemat  | Tutkat  | Radioluotausasemat  | Mareografit  | Poijut  | Lopetetut

Kaikki toiminnassa olevat havaintoasemat
Nimi ID WMO Lat Lon Korkeus Ryhmät Alkaen Päättyen
Alajärvi Möksy    33140278763,0924,260170 170Sääasemat1996
Alavus Sulkavankylä221362,4523,550120 120Sadeasemat1942
Antarktis Aboa995089014-73,05-13,380497 497Sääasemat2003
Asikkala Pulkkilanharju    14340272761,2725,520080 80Sääasemat1991
Asikkala Urajärvi141761,1425,790104 104Sadeasemat1968
Enonkoski Simanala280662,0629,040095 95Sadeasemat1937
Enontekiö Hetta820668,3923,590290 290Sadeasemat1981
Enontekiö Hetta lentoasema82080280268,3623,430306 306Sääasemat1999
Enontekiö Karesuvanto810268,4522,500320 320Sadeasemat1992
Enontekiö Kilpisjärvi kyläkeskus    90030280169,0520,790480 480Sääasemat1983
Enontekiö Kilpisjärvi Saana    90040270169,0420,851002 1002Sääasemat1991
Enontekiö Näkkälä    92010272668,6023,580374 374Sääasemat1960
Espoo Sepänkylä    03400270360,2124,740031 31Sääasemat2005
Föglö Degerby13425260,0320,380000 0Mareografit1923
Haapavesi Mustikkamäki    44020279764,1425,420112 112Sääasemat1951
Hailuoto Marjaniemi    53100287365,0424,560008 8Sääasemat1974
Hailuoto Ojakylä    53010287465,0224,730008 8Sääasemat1950
Halsua Kanala Purola    33090272563,4524,440153 153Sääasemat1958
Hamina Pitäjänsaari13425460,5627,180000 0Mareografit1928
Hammarland Märket    00140299360,3019,130003 3Sääasemat1977
Hanko Pikku Kolalahti13425359,8222,980000 0Mareografit1887
Hanko Russarö    01010298259,7722,950005 5Sääasemat1881
Hanko Tulliniemi    01150274659,8122,920011 11Sääasemat1990
Hanko Tvärminne    02020275059,8423,250003 3Sääasemat1962
Hattula Lepaa    13230270461,1124,320087 87Sääasemat2006
Hausjärvi Lavinto131160,8124,840102 102Sadeasemat1907
Heinola Asemantaus    15060276861,2026,050092 92Sääasemat1908
Heinävesi Palokki370262,5728,590100 100Sadeasemat1908
Helsinki Harmaja    03300279560,1024,980003 3Sääasemat1989
Helsinki Helsingin majakka    03370298959,9524,930000 0Sääasemat2003
Helsinki Kaisaniemi    03040297860,1824,940004 4Sääasemat1844
Helsinki Kaivopuisto13231060,1524,960000 0Mareografit1904
Helsinki Kumpula    03390299860,2024,960024 24Sääasemat2005
Helsinki Malmi lentoasema04010510560,2525,050015 15Sääasemat1937
Helsinki Rautatientori    03430293460,1724,940003 3Sääasemat2009
Helsinki Vuosaari satama04110572060,2125,200002 2Sääasemat2012
Huittinen Sallila111161,0222,700073 73Sadeasemat1961
Hyvinkää Hyvinkäänkylä    13020282960,6024,800086 86Sääasemat1930
Hämeenlinna Katinen    13220275461,0024,490087 87Sääasemat2001
Hämeenlinna Lammi Evo    14380271361,2225,130134 134Sääasemat2005
Hämeenlinna Lammi Pappila    14030276761,0525,040125 125Sääasemat1963
Hämeenlinna Pirttikoski131561,0123,920129 129Sadeasemat1939
Iitti Kausala152060,8926,350080 80Sadeasemat1968
Ikaalinen Hakumäki22200294161,7723,080154 154Tutkat1994
Ikaalinen Vahojärvi220661,9223,090118 118Sadeasemat1961
Ikaalinen Vehuvarpee210861,7422,820124 124Sadeasemat1961
Ilmajoki Seinäjoen lentoasema13718862,6922,840086 86Sääasemat2012
Ilomantsi Mekrijärvi    39190293962,7730,980155 155Sääasemat1999
Ilomantsi Naarva39090536763,0331,060231 231Sadeasemat1989
Ilomantsi Pötsönvaara    39170276663,1431,040235 235Sääasemat1997
Inari Angeli940368,9125,660203 203Sadeasemat1950
Inari Angeli Lintupuoliselkä    94050285768,9025,740285 285Sääasemat2008
Inari Ivalo lentoasema    96010280768,6127,410147 147Sääasemat1957
Inari Kaamanen    96160270269,1427,270156 156Sääasemat2008
Inari Kirakkajärvi    97080285869,5828,890106 106Sääasemat2009
Inari kirkonkylä961568,9127,010128 128Sadeasemat2003
Inari Nellim    97050283568,8528,300121 121Sääasemat1990
Inari Rajajooseppi    87040281868,4828,300253 253Sääasemat1992
Inari Raja-Jooseppi Akujärvi870268,4728,320185 185Sadeasemat1960
Inari Saariselkä Kaunispää    86070281768,4327,440430 430Sääasemat1995
Inari Saariselkä matkailukeskus    86060272268,4227,410302 302Sääasemat1976
Inari Seitalaassa    96170288869,0527,760120 120Sääasemat2011
Inari Väylä    96110282769,0727,490123 123Sääasemat1990
Inkoo Bågaskär    03020298459,9324,010010 10Sääasemat1955
Isojoki Kärjenkoski200462,1321,670054 54Sadeasemat1942
Jalasjärvi Hirvijärvi211762,4722,910100 100Sadeasemat1920
Joensuu Huhtilampi290362,4430,410115 115Sadeasemat1956
Joensuu Linnunlahti    38250292862,6029,720081 81Sääasemat2008
Joensuu Pyhäselkä380362,5229,810085 85Sadeasemat1908
Jokioinen Jokioisten observatorio    12010296360,8123,500104 104Radioluotausasemat
Sääasemat
1957
Jomala Jomalaby    00110274160,1819,990011 11Sääasemat1971
Jomala Maarianhaminan lentoasema00010297060,1219,900005 5Sääasemat1950
Joroinen Varkauden lentoasema    26240274862,1727,860087 87Sääasemat1999
Joutsa Leivonmäki Savenaho    25010277161,8826,090146 146Sääasemat1932
Joutsa Pärnämäki252561,7726,390122 122Sadeasemat1969
Juuka Niemelä    38020279163,2329,230116 116Sääasemat1914
Juupajoki Hyytiälä    23030277061,8524,290153 153Sääasemat1956
Juva Partala    26220273661,8927,890110 110Sääasemat1992
Jyväskylä lentoasema    24010293562,4025,670139 139Radioluotausasemat
Sääasemat
1945
Jyväskylä lentoasema AWOS13720862,4025,680142 142Sääasemat1999
Jyväskylä Muuratjärvi241462,1525,420125 125Sadeasemat1958
Jämsä Halli Lentoasemantie    23240294661,8624,810144 144Sääasemat2008
Jämsä Halli lentokenttä23010294561,8624,790145 145Sääasemat1964
Kaarina Yltöinen    01030282860,3922,550006 6Sääasemat1927
Kajaani lentoasema    46010289764,2827,670147 147Sääasemat1956
Kajaani Paltaniemi461864,2927,640128 128Sadeasemat2000
Kajaani Petäisenniska46200288364,2227,760160 160Sääasemat2010
Kajaani Saaresmäki451364,0526,930216 216Sadeasemat1970
Kalajoki Metsäkylä431064,2724,210040 40Sadeasemat1961
Kalajoki Pitkäsenkylä430864,2324,020020 20Sadeasemat1958
Kalajoki Ulkokalla    42120290764,3323,450003 3Sääasemat1977
Kangasniemi kirkonkylä252061,9826,640105 105Sadeasemat1909
Kankaanpää Niinisalo lentokenttä    21230275361,8422,460122 122Sääasemat1998
Karttula Kallioranta361062,8527,280145 145Sadeasemat1982
Karvia Alkkia    21030270862,1822,800161 161Sääasemat1966
Kaskinen Sälgrund20020293162,3321,190005 5Sääasemat1960
Kaskinen Ådskär13425162,3421,210000 0Mareografit1926
Kauhajoki kaupunki211662,4222,190097 97Sadeasemat1942
Kauhajoki Kuja-Kokko    21210276962,4122,180093 93Sääasemat1986
Kauhava kk Uunimaantie    32180291463,1223,040040 40Sääasemat2008
Kauhava lentokenttä    32010291363,1223,040042 42Sääasemat1931
Kaustinen Tastula420463,5923,720070 70Sadeasemat1925
Kemi Ajos10053965,6724,520000 0Mareografit1922
Kemi Ajos    63070286265,6724,520003 3Sääasemat1922
Kemi I majakka    53090286365,3924,100000 0Sääasemat1978
Kemijärvi lentokenttä    76070281466,7227,160208 208Sääasemat2006
Keminmaa Kemi-Tornion lentoasema63010286465,7824,580019 19Sääasemat1945
Kemiönsaari Kemiö kk    01200290660,1722,760013 13Sääasemat2009
Kemiönsaari Vänö    01140274359,8722,190008 8Sääasemat1990
Kirkkonummi Mäkiluoto    03310279459,9224,350002 2Sääasemat1989
Kittilä Alakylä731167,2624,970192 192Sadeasemat2003
Kittilä Kenttärova    83120282467,9924,240347 347Sääasemat2002
Kittilä kk    83150286067,6524,900181 181Sääasemat2009
Kittilä lentoasema83110272067,7024,860196 196Sääasemat1999
Kittilä Levitunturi    83060272367,7824,850522 522Sääasemat1995
Kittilä Matorova    83100288268,0024,240340 340Sääasemat1995
Kittilä Pokka    84040271768,1725,780275 275Sääasemat1971
Kiuruvesi Korpijoki450463,7326,370110 110Sadeasemat1958
Kokemäki Rausenkulma11040276261,2622,230038 38Sadeasemat1931
Kokemäki Tulkkila    11400293761,2522,350038 38Sääasemat2010
Kokkola Hollihaka    42140285263,8423,120006 6Sääasemat2007
Kokkola Korplax420663,8823,230009 9Sadeasemat1952
Kokkola Tankar    41090272163,9522,840005 5Sääasemat1996
Kolari Kattilamaa730667,3824,010171 171Sadeasemat1968
Korsnäs Bredskäret    30180278062,9321,190001 1Sääasemat1991
Kotka Haapasaari    06010296760,2927,190004 4Sääasemat1997
Kotka Rankki    05010297660,3826,960011 11Sääasemat1933
Kouvola Anjala    15040283060,7026,810033 33Sääasemat1941
Kouvola Kaipiainen16150295460,9027,110139 139Tutkat1994
Kouvola Utti lentokenttä    15010296660,8926,940099 99Sääasemat1944
Kouvola Utti Lentoportintie    15290295660,8926,940099 99Sääasemat2008
Kouvola Voikoski152161,2526,780090 90Sadeasemat1968
Kristiinankaupunki Majakka20140275262,2021,170000 0Sääasemat1997
Kruunupyy lentoasema42010290363,7223,140026 26Sääasemat1960
Kuhmo Kalliojoki    49010279964,3030,170197 197Sääasemat1997
Kuhmo Raiskio481164,0629,310227 227Sadeasemat1997
Kumlinge kirkonkylä    00230279060,2620,750023 23Sääasemat2000
Kuopio Ritoniemi    36110273262,8027,900086 86Sääasemat1980
Kuopio Rytky36130291862,8627,380268 268Tutkat1995
Kuopio Savilahti36170295562,8927,630087 87Sääasemat2005
Kurikka Pyörni301762,7321,960073 73Sadeasemat1981
Kustavi Isokari    10160296460,7221,030004 4Sääasemat1974
Kuusamo Kiutaköngäs    68020281166,3729,310165 165Sääasemat1966
Kuusamo lentoasema    68010286966,0029,220264 264Sääasemat1909
Kuusamo Rukatunturi    68120286866,1729,150486 486Sääasemat1990
Kuusamo Teeriranta681365,5229,520225 225Sadeasemat1998
Kuusamo Toranginaho680665,9529,130270 270Sadeasemat1966
Kärsämäki Venetpalo440763,8925,780120 120Sadeasemat1960
Kökar Bogskär    00160297959,5120,360004 4Sääasemat1982
Köyliö Yttilä111361,1122,370046 46Sadeasemat1933
Lahti Laune    14010296560,9625,630078 78Sääasemat1961
Laitila Haukka100760,8321,760021 21Sadeasemat1942
Lapinlahti Lamminkäyrä360863,3827,370089 89Sadeasemat1968
Lappeenranta Hiekkapakka    17160291961,2028,470077 77Sääasemat2009
Lappeenranta Konnunsuo    17100273361,0428,560046 46Sääasemat1991
Lappeenranta lentoasema    17010295861,0428,150106 106Sääasemat1950
Lappeenranta Lepola    17110295961,0628,210103 103Sääasemat1995
Lavia Riiho210461,6122,540069 69Sadeasemat1903
Lemland Nyhamn    00030298059,9619,950008 8Sääasemat1958
Lieksa Koli380963,1129,760165 165Sadeasemat1969
Lieksa Lampela    39040279663,3230,050098 98Sääasemat1946
Lieto Tammentaka110660,5722,450039 39Sadeasemat1947
Liperi Joensuun lentoasema    38010292962,6629,610121 121Sääasemat1955
Liperi Tuiskavanluoto    38210279362,5529,670078 78Sääasemat1997
Lohja Nummi-Pusula Leppäkorpi021360,4923,770096 96Sadeasemat1968
Lohja Porla    03070270660,2424,050037 37Sääasemat1949
Loviisa Orrengrund    05100299260,2726,440005 5Sääasemat1974
Luhanka Judinsalo    24260276561,7025,510081 81Sääasemat1990
Luhanka Tammijärvi241061,8425,850085 85Sadeasemat1967
Lumparland Långnäs satama00120272460,1220,300016 16Sääasemat2012
Maalahti Strömmingsbådan    30200278162,9820,740002 2Sääasemat1997
Maaninka Halola    36030278863,1427,310090 90Sääasemat1930
Maarianhamina Lotsberget00240296960,0919,930057 57Sääasemat2007
Maarianhamina Länsisatama00260299760,0919,930003 3Sääasemat2012
Merikarvia Tuorila Alakylä200361,8521,650039 39Sadeasemat1958
Mikkeli lentoasema    26020294761,6927,210101 101Sääasemat1959
Mikkeli Pitkähiekka261462,0327,190103 103Sadeasemat1956
Mikkeli Rantakylä260661,6727,220107 107Sadeasemat1926
Multia Karhila    33170292762,5124,810227 227Sääasemat2008
Multia Pirttiperä242762,4125,050180 180Sadeasemat1991
Muonio Alamuonio    82010282367,9723,670252 252Sääasemat1946
Muonio Laukukero    83070282068,0624,030760 760Sääasemat1996
Muonio Sammaltunturi    83080282167,9724,120565 565Sääasemat1991
Mustasaari Riimala301362,9721,780015 15Sadeasemat1967
Mustasaari Valassaaret    30030291063,4421,060004 4Sääasemat1895
Mäntsälä Hirvihaara141560,6225,220079 79Sadeasemat1968
Nokia Tottijärvi121361,4023,340099 99Sadeasemat1959
Nurmes Mujejärvi480363,8229,450258 258Sadeasemat1966
Nurmijärvi geofysiikan observatorio    13210298360,5124,650111 111Sääasemat1952
Närpiö Alamarkku300762,6521,550035 35Sadeasemat1961
Oripää Teinikivi111760,9022,710082 82Sadeasemat1968
Oulu lentoasema54010287564,9325,350014 14Sääasemat1953
Oulu Oulunsalo Pellonpää    54140285164,9425,370010 10Sääasemat2007
Oulu Toppila13424865,0425,420000 0Mareografit1922
Oulu Vihreäsaari    54090287665,0125,390003 3Sääasemat1996
Outokumpu Viuruniemi370362,6228,940113 113Sadeasemat1961
Parainen Fagerholm    00190295060,1121,700004 4Sääasemat1989
Parainen Rumar00210293360,1321,640061 61Tutkat1997
Parainen Utö    00020298159,7821,370009 9Sääasemat1881
Parikkala Koitsanlahti    18020273461,4429,460074 74Sääasemat1991
Pelkosenniemi kirkonkylä760467,1027,510155 155Sadeasemat1968
Pelkosenniemi Pyhätunturi    77080270567,0227,220491 491Sääasemat1995
Pello kk Museotie    73070284466,7723,960085 85Sääasemat1970
Pello Konttajärvi730266,8424,380135 135Sadeasemat1959
Perämeri aaltopoiju13722864,6823,240000 0Poijut2012
Pielavesi Venetmäki351663,3226,980189 189Sadeasemat1986
Pietarsaari Kallan    41080292063,7522,520002 2Sääasemat1995
Pietarsaari Leppäluoto13425063,7122,690000 0Mareografit1922
Pirkkala Tampere-Pirkkalan lentoasema    12150294461,4223,620119 119Sääasemat1979
Pohjois-Itämeri aaltopoiju13422059,2521,000000 0Poijut2005
Pori lentoasema10010295261,4721,790013 13Sääasemat1945
Pori Mäntyluoto Kallo13426661,5921,460000 0Mareografit1925
Pori rautatieasema    10210292661,4821,780009 9Sääasemat2008
Pori Tahkoluoto    20130275161,6321,380003 3Sääasemat1996
Porvoo Emäsalo    04170299160,2025,630020 20Sääasemat1974
Porvoo Harabacka04220275960,3925,610022 22Sääasemat2006
Porvoo Kalbådagrund    04160298759,9925,600000 0Sääasemat1977
Posio Raistakka670365,9828,170262 262Sadeasemat1968
Pudasjärvi Jaurakkajärvi560765,1627,650135 135Sadeasemat1968
Pudasjärvi lentokenttä    55070286665,4026,960120 120Sääasemat1999
Pudasjärvi Sarakylä660465,7927,330162 162Sadeasemat1968
Puolanka Kotila571564,6728,030282 282Sadeasemat1992
Puolanka Paljakka    57160285964,6628,060341 341Sääasemat2009
Puumala kirkonkylä27150273161,5428,190125 125Sääasemat1990
Puumala kk Urheilukenttä27080271861,5228,180098 98Sääasemat2012
Pyhäjärvi Hiidenniemi441363,6125,470140 140Sadeasemat1992
Pyhäjärvi Ojakylä    44120273863,7425,710152 152Sääasemat1990
Pöytyä Yläne113060,8722,390053 53Sadeasemat1975
Raahe Lapaluoto10054064,6724,410000 0Mareografit1922
Raahe Lapaluoto    53110287264,6724,410002 2Sääasemat1922
Raahe Nahkiainen    52010280064,6123,900000 0Sääasemat1997
Raasepori Jussarö    02150275759,8223,580015 15Sääasemat1990
Rantasalmi Rukkasluoto    27160277262,0628,570079 79Sääasemat1997
Ranua lentokenttä65140288165,9826,370161 161Sääasemat2008
Rauma Kylmäpihlaja    10180276161,1421,300004 4Sääasemat1990
Rauma Ulko-Petäjäs13422461,1321,460000 0Mareografit1933
Rautavaara Ala-Luosta371263,2728,470115 115Sadeasemat1968
Rautavaara Ylä-Luosta    37160278963,3828,660166 166Sääasemat1976
Rautjärvi Simpele Kangaskoski180161,4229,390075 75Sadeasemat1949
Ristijärvi Hiisijärvi470664,3728,610196 196Sadeasemat1938
Ristijärvi Mustavaara471164,4728,620268 268Sadeasemat1978
Rovaniemi Apukka    75020281366,5826,010106 106Sääasemat1939
Rovaniemi lentoasema    74010284566,5625,830195 195Sääasemat1951
Rovaniemi lentoasema AWOS13719066,5625,820193 193Sääasemat1999
Rovaniemi Misi750466,6326,680170 170Sadeasemat1959
Rovaniemi rautatieasema    74090284766,5025,710085 85Sääasemat1997
Ruokolahti Kotaniemi Siitonen171261,3728,680095 95Sadeasemat1998
Rääkkylä kk281062,3129,630090 90Sadeasemat1971
Salla Kelloselkä770666,9528,980197 197Sadeasemat1949
Salla kk Myllytie    77090284966,8328,670215 215Sääasemat1999
Salla Naruska    78040274567,1629,180213 213Sääasemat1999
Salla Värriötunturi    88030281967,7529,610370 370Sääasemat1971
Salo Kiikala lentokenttä    02170277760,4623,650117 117Sääasemat2002
Salo Kärkkä    02050275660,3723,110003 3Sääasemat1936
Savonlinna Laukansaari270261,8028,850094 94Sadeasemat1942
Savonlinna lentoasema    27100294861,9528,930095 95Sääasemat1974
Savonlinna Punkaharju Laukansaari    28010277861,8029,320078 78Sääasemat1905
Savonlinna Savonranta280862,1729,280090 90Sadeasemat1969
Savukoski kk    77020281567,2928,180180 180Sääasemat1963
Savukoski Ruuvaoja870167,6628,710209 209Sadeasemat1967
Seinäjoki Pelmaa    31010283362,9422,490026 26Sääasemat1927
Selkämeri aaltopoiju13424661,8020,230000 0Poijut2011
Siikajoki Revonlahti54020280364,6825,090048 48Sääasemat1904
Siikalatva Kestilä450964,3626,300091 91Sadeasemat1908
Siilinjärvi Kuopion lentoasema    36010291763,0127,800099 99Sääasemat1945
Sipoo Eestiluoto    04230293060,1225,220013 13Sääasemat2008
Sodankylä Lapin ilmatieteellinen tutkimuskeskus    75010283667,3726,630179 179Radioluotausasemat
Sääasemat
1949
Sodankylä Lokka86010271967,8227,750240 240Sääasemat1958
Sodankylä Luosto75080284067,1426,900532 532Tutkat2000
Sodankylä Luosto testiasema75090284167,1426,900514 514Sääasemat2000
Sodankylä masto75110274267,3626,640179 179Sääasemat2000
Sodankylä Vuotso86020281668,0827,190248 248Sääasemat1958
Somero Salkola    12270294960,6523,810143 143Sääasemat2010
Sotkamo Kuolaniemi    47140273964,1128,340161 161Sääasemat1989
Sotkamo Saviaho470363,9628,430153 153Sadeasemat1942
Sulkava Halttula270461,9228,320110 110Sadeasemat1933
Suomenlahti aaltopoiju13422159,9625,240000 0Poijut2004
Suomussalmi Haapovaara580665,2729,010289 289Sadeasemat1968
Suomussalmi Näljänkä570765,2428,450251 251Sadeasemat1970
Suomussalmi Pesiö    57110288964,9328,750223 223Sääasemat1981
Suonenjoki Iisvesi360962,6627,050103 103Sadeasemat1978
Sysmä Joutsjärvi240461,5125,810092 92Sadeasemat1947
Taivalkoski Inkee670465,7328,560248 248Sadeasemat1968
Taivalkoski kk Kauppatie    67070280465,5728,240203 203Sääasemat2002
Tampere Härmälä    12220276361,4723,750085 85Sääasemat1997
Tampere keskusta Satakunnankatu    22230274461,5023,760092 92Sääasemat2012
Tampere Siilinkari    22190294361,5223,750098 98Sääasemat1989
Teuva Kauppilankylä200862,4921,760060 60Sadeasemat1960
Tohmajärvi Kemie    29020283262,2430,350090 90Sääasemat1932
Toholampi Laitala    43140273763,8224,160083 83Sääasemat1988
Toholampi Oravala430463,7624,280090 90Sadeasemat1953
Tornio Aapajärvi631166,0724,140063 63Sadeasemat2002
Tornio Torppi    63120288065,8524,170008 8Sääasemat2008
Turku Artukainen    01180277360,4522,180008 8Sääasemat2003
Turku lentoasema11010297260,5222,270049 49Sääasemat1955
Turku Rajakari    01160274760,3822,100004 4Sääasemat1991
Turku Ruissalo Saaronniemi13422560,4322,100000 0Mareografit1922
Tyrnävä Temmes540564,6625,620047 47Sadeasemat1937
Utajärvi Korkiakangas65130287064,7726,320118 118Tutkat1997
Utajärvi Särkijärvi560464,9327,190132 132Sadeasemat1916
Utsjoki Kevo    96030280569,7627,010107 107Sääasemat1914
Utsjoki Kevo Kevojärvi    96180289069,7627,010076 76Sääasemat2010
Utsjoki Leppälä960869,6627,070110 110Sadeasemat1969
Utsjoki Nuorgam    96040282570,0827,900022 22Sääasemat1966
Uusikaupunki Nervanderinpuisto100660,8021,420006 6Sadeasemat1908
Vaala Pelso    55020271464,5026,420114 114Sääasemat1944
Vaala Pelso Puutteenperä550864,5126,460115 115Sadeasemat2011
Vaasa Klemettilä    30240295763,1021,640007 7Sääasemat2010
Vaasa lentoasema30010291163,0421,760006 6Sääasemat1946
Vaasa Vaskiluoto13422363,0821,570000 0Mareografit1922
Valtimo kk    47010279863,6728,830115 115Sääasemat1969
Vantaa Helsinki-Vantaa lentoasema AWOS13718960,3124,910040 40Sääasemat1999
Vantaa Helsinki-Vantaan lentoasema    03010297460,3324,960051 51Sääasemat1952
Vantaa Kaivoksela03350297560,2724,870083 83Tutkat1994
Varkaus Kosulanniemi    26250285062,3227,910083 83Sääasemat2007
Vesanto Sonkari    35020271062,9226,420120 120Sääasemat1908
Vieremä Kaarakkala    46020283463,8427,220207 207Sääasemat1937
Vihti Hiiskula130760,5224,520100 100Sadeasemat1924
Vihti Maasoja    03090275860,4224,400042 42Sääasemat1939
Viitasaari Haapaniemi    34010291563,0825,860130 130Sääasemat1969
Viitasaari Kolima Kärnä340963,1725,940115 115Sadeasemat1960
Vimpeli Lakeaharju32170292563,1023,820198 198Tutkat2005
Virolahti Koivuniemi    16120283160,5327,670005 5Sääasemat1976
Virrat Äijänneva    22180273562,3323,540138 138Sääasemat1986
Ylitornio Meltosjärvi    73010281266,5324,650093 93Sääasemat1937
Ylivieska lentokenttä    43150275564,0524,720076 76Sääasemat2000
Ylivieska Vähäkangas431664,0724,670075 75Sadeasemat2000
Ylöjärvi Metsäkylä220361,6123,500155 155Sadeasemat1956
Ähtäri Myllymäki    33010292462,5324,220157 157Sääasemat1959
Äänekoski Kalaniemi340562,8825,860107 107Sadeasemat1956