Kumpuaminen

Kumpuaminen on tilanne, jossa pintakerroksen vesi virtaa pois alueelta ja tilalle nousee syvemmältä vettä, joka yleensä on kylmempää ja ravinteikkaampaa. Itämerellä kumpuava vesi nousee pintaan korkeintaan muutaman kymmenen metrin syvyydestä. Lämpötilaero vesimassojen välillä voi silti olla jopa 10 astetta. Kumpuaminen näkyy siksi selvimmin pintaveden nopeana jäähtymisenä.

Pintaveden virtaus pois kumpuamisalueelta johtuu sopivasta tuulitilanteesta. Kun tuuli puhaltaa rannikon suuntaisesti rannalta katsottuna oikealta vasemmalle pyrkii se ajamaan veden virtaamaan suuntaansa, mutta maapallon pyörimisliikkeestä aiheutuva Coriolis-ilmiö kääntää pohjoisella pallonpuoliskolla virtausta oikealle jolloin rannikon pintakerroksen vesi kulkeutuu avomerelle. Poistuvan veden tilalle nousee syvemmältä vettä. Myös suoraan rannikolta avomerelle puhaltava tuulikin voi saada aikaan kumpuamista.

Kumpuamisen syntyminen vaatii aikaa ja ainakin kohtalaisen voimakasta tuulta. Suomenlahden kumpuamista tutkittaessa on havaittu, että kohtalaisen tuulen täytyy puhaltaa rannikon suuntaisesti ainakin pari päivää ennen kuin kumpuaminen alkaa. Kumpuamiselle otollisten olosuhteiden loppuessa virtaukset tasoittavat lämpötilan entiselleen muutamassa päivässä.

Kumpuaminen on valtamerillä merkittävä ilmiö, koska se nostaa ravinteita syvistä vesistä pintakerrokseen ja lisää pintakerroksen perustuotantoa. Tunnetuin esimerkki on Perun rannikko, jossa tapahtuvat kumpuamiset saavat aikaan rikkaat kalakannat ja merilintupopulaatiot, koska niille riittää ravintoa merestä. Itämerelläkin kumpuaminen voi aiheuttaa planktonlevien voimakasta kasvua sinileväkukintoja. Suomenlahdella näin voi käydä esimerkiksi loppukesästä, jolloin pintakerroksen ravinteet ovat jo kuluneet, mutta kohtalaisia tuulia alkaa esiintyä kesän heikkojen tuulten jälkeen.