Vedenkorkeusvaihtelut Suomen rannikolla

Suurimman ja pienimmän havaitun vedenkorkeuden välinen ero on yli kaksi metriä kaikilla mittauspaikoilla, paitsi Saaristomerellä Föglössä, missä se jää hieman alle. Suurimmillaan vedenkorkeusvaihtelu on Pohjanlahden ja Suomenlahden pohjukoissa: Kemissä, Oulussa ja Haminassa kokonaisvaihtelu on yli kolme metriä. Ennätyslukemat on mitattu syksyllä tai talvella.

Itämeren vedenkorkeusvaihteluun vaikuttavat hitaat kokonaisvesimäärän muutokset sekä lyhytkestoiset paikalliset vaihtelut. Paikallisiin vaihteluihin vaikuttavat pääasiassa tuuli ja ilmanpaine sekä talvella jääolosuhteet. Vuoroveden vaikutus on Suomen rannikolla vain muutamia senttimetrejä.
 

  • Veden virtaus sisään ja ulos Tanskan salmista muuttaa Itämeren kokonaisvesimäärää ja tätä kautta vedenkorkeutta kaikilla mittauspaikoilla. Salmien virtaus aiheutuu vedenpinnan korkeuserosta Itämeren ja Pohjanmeren välillä sekä tuuliolosuhteista salmien alueella.
  • Tuuli vaikuttaa vedenkorkeuteen kasaamalla vettä tiettyihin osiin Itämerta. Vesi voi kasaantua erityisesti lahtien pohjukoihin, mistä johtuu, että suurimmat ääriarvot saavutetaan näillä alueilla. Tuulen vaikutus voi olla hyvin paikallista.
  • Korkea ilmanpaine painaa vedenpintaa alaspäin ja matalapaineella se kohoaa. Yhden millibaarin paine-ero vastaa suunnilleen yhtä senttimetriä vedenkorkeudessa. Normaali ilmanpaineen vaihtelu voi siten aiheuttaa useiden kymmenien senttimetrien vedenkorkeusvaihtelun.
  • Yhtenäinen jääpeite vaikuttaa vedenkorkeuden lyhytaikaisvaihteluihin estämällä tuulen vaikutuksen veden pintaan. Kun tuuli ei pääse kasaamaan vettä rannikkoa vasten, korkeimpia ääriarvotilanteita ei synny yhtä helposti kuin avovesitilanteessa.


Seisovat aaltoliikkeet eli seichet syntyvät merellä lähinnä tuulen ja ilmanpaineen vaikutuksesta. Suomenlahden ja varsinaisen Itämeren yhdessä muodostamalle altaalle seiche on tyypillinen ilmiö ja sen vedenkorkeusvaikutus korostuu lahtien pohjukoissa. Pienessä mittakaavassa samanlainen edestakainen heilahdusliike voidaan nähdä kylpyammeessa.

Jos alueella vallitsee matalapaine ja voimakas tuuli puhaltaa sopivalta suunnalta juuri seisovan aaltoliikkeen työntäessä vettä kohti lahden pohjukkaa, vedenpinta voi nousta lahdella hyvin korkealle. Jos lisäksi Itämeren pinta (kokonaisvesimäärä) on ennakolta useita kymmeniä senttimetrejä keskimääräistä korkeammalla, mahdollisuus poikkeuksellisen suureen vedenpinnan nousuun on olemassa. Tällaisessa tilanteessa syntyivät ennätykselliset vedenkorkeudet Suomenlahdella ja varsinaisen Itämeren itärannikolla 9.1.2005.

Merenpinnan korkeus käyttäytyy eri tavoin eri vuodenaikoina, mikä johtuu lähinnä tuulen ja ilmanpaineen käyttäytymisen vuotuisesta kierrosta. Keskimääräinen merenpinnan korkeus on Suomen rannikolla korkeimmillaan joulukuussa ja matalimmillaan huhti-toukokuussa. Vedenkorkeuden lyhytaikainen vaihtelu on myös voimakkaimmillaan talvella, marras-tammikuussa, ja vähäisintä kesällä touko-heinäkuussa. Yksittäiset vuodet voivat kuitenkin poiketa suuresti toisistaan eikä tällaista keskimääräistä vuodenaikaiskiertoa havaita joka vuosi.