Uutinen 21.2.2019

Paistoiko juhannuksena aurinko, oliko jouluna lunta?

Ilmatieteen laitoksen historian aikana säähavaintoja on tehty tuhansilla havaintoasemilla eri puolilla maata. Menneitä säähavaintoja voi kätevästi ladata maksuttomasta verkkopalvelusta.

Systemaattista havaintotoimintaa on ollut jo 1800-luvulla, ja nykyään havaintoja tehdään automaattisesti noin 200 asemalla. Ihmisen toimesta sademäärää ja lumensyvyyttä mitataan vielä vajaalla 100 paikkakunnalla. Avoimen datan politiikan myötä tämä aineisto on ilmaista.

Menneisiin säähavaintoihin pääsee helpoiten käsiksi Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta löytyvästä havaintojen latauspalvelusta. Sieltä löytyvät tällä hetkellä hetkellishavainnot vuodesta 2010 alkaen sekä päivä- ja kuukausiarvot asemasta riippuen 1960-luvulta alkaen.

Vuoden 2019 aikana avoimeen dataan tuodaan myös ennen vuotta 2010 tehtyjä hetkellishavaintoja sekä muita varhaisempia havaintoja. Kaikkia tehtyjä havaintoja ei palvelusta löydy, sillä vanhojen havaintojen digitointiurakkaa riittää nykytahdilla vielä vuosikymmeniksi. Vanhempia havaintoja on tarkoitus tuoda ladattavaksi sitä mukaa kuin aineistoa saadaan digitoitua ja tarkistettua.

Havaintojen latauspalvelu löytyy Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta Sää ja meri -osiosta tai suoraan osoitteella https://ilmatieteenlaitos.fi/havaintojen-lataus/

Kuinka palvelua käytetään?

Verkkopalvelussa on kolme vaihetta. Ensimmäisessä valitaan, mitä tietoja halutaan. Saatavissa on perinteisten säähavaintojen lisäksi myös auringon säteilyyn liittyviä suureita, merihavaintoja kuten vedenkorkeus, sekä ilmanlaatuhavaintoja.

Eniten havaintoja löytyy säähavainnoista, jotka on jaettu kolmeen aikakategoriaan: hetkellishavaintoihin, vuorokausihavaintoihin sekä kuukausiarvoihin. Näiden alta löytyy erilaisia sääsuureita, kuten tuulen nopeus ja lumensyvyys.

Valittuasi haluamasi havainnot tulee valita havaintojen aikaväli. Etenkin jos lataa hetkellishavaintoja voi datamäärä kasvaa suureksi eikä selain välttämättä kykene käsittelemään näin isoja hakuja kerralla. Siksi hetkellishavainnoissa suositellaan haettavan dataa muutaman viikon jaksoissa. Päivä- ja kuukausiarvoissa jakson pituus voi olla pidempi. Jos havaintoja hakee kerralla liikaa, tulee tulosriville ilmoitus, että hakutulos on typistetty ja aineistossa ilmenee systemaattisesti aukkoja. Tässä tapauksessa kannattaa siis lyhentää aikaväliä ja/tai haettavien suureiden määrää.

Lopuksi valitaan vielä havaintoasema. Tämä onnistuu joko kirjoittamalla hakukenttään havaintoaseman nimi tai valitsemalla paikka kartalta. Havaintoasemien nimet alkavat aina kunnan nimellä. Kaikilla havaintoasemilla ei mitata kaikkia suureita. Jos saat haun tehdessäsi virheilmoituksen, kokeile toista lähellä olevaa havaintoasemaa tai eri aikaväliä.

Kun havaintoasema on valittu, voi haun suorittaa "Lataa havainnot" painikkeesta. Tuloksesta ponnahtaa esikatselu uuteen ikkunaan. Siitä näkee nopeasti, minkälaista aineistoa haulla on saatavissa. Koko aineiston voi ladata kyseisen ikkunan oikeasta yläkulmasta Lataa-painikkeesta. Aineiston voi ladata joko pilkkueroteltuna csv-tiedostona tai Excel-tiedostona.

Kuva: Tulosten esikatseluikkuna. Tässä esimerkissä on ladattu Helsingin Kaisaniemen vuorokauden sademäärät 1.–13.1.2019.

Neuvoja palvelun käyttöön

Eri havaintosuureiden selityksiä ja tietoa siitä, miten ne on tuotettu, löytyy latauspalvelun alasivulta. Siellä kerrotaan esimerkiksi miltä ajalta vuorokauden sademäärä on mitattu ja mitä -1 arvot tarkoittavat. Usein kysyttyjä kysymyksiä itse palvelusta on koottu kysymyksiä ja vastauksia -osioon.

Lisätietoja:

Havaintojen latauspalveluIlmastotilastoja Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla

Ilmastotilastoja koskeviin kysymyksiin vastataan Ilmastopalvelun palvelunumerossa 0600 10601 (4,01 €/min+pvm). Puhelinpalvelu on auki arkisin kello 9–15.