Tiedote 29.12.2015

Revontulia odotettavissa torstain vastaisena yönä

Ilmatieteen laitoksen avaruussäätiedotteen mukaan Auringossa tapahtui eilen voimakkuudeltaan melko vaatimaton mutta pitkäkestoinen roihupurkaus, joka voi aiheuttaa näyttäviä revontulia, jos pilvisyys sallii niiden näkymisen.
Kuva: Eija Vallinheimo

Roihupurkaus lähetti avaruuteen samalla myös koronan massapurkauksen. Massapurkaus lähti jokseenkin suoraan kohti Maata ja on melko nopea: sen arvioidaan saapuvan keskiviikkona noin klo 18 Suomen aikaa. Maahan osuessaan massapurkaus aiheuttanee pienen tai kohtalaisen geomagneettisen myrskyn. Jos tämä tapahtuu kun Suomessa on yö, revontulia näkyy suurimmassa osassa maata, hyvällä todennäköisyydellä etelärannikolla asti. Revontulet näkyvät parhaiten pilvettöminä öinä. Torstain vastaisena yönä on ennusteen mukaan enimmäkseen pilvistä, mutta jos pilvipeite repeilee, kannattaa tarkkailla taivasta revontulten varalta. Päivänvalo estää meitä havaitsemasta keskipäivän revontulia muualla kuin talven pimeimmillä kaamosalueilla.

"Kannattaa pitää mielessä, että massapurkauksen saapumisajankohtaa ei voi tunnin tarkkuudella ennustaa. Jos purkaus saapuu keskiviikkoiltana, kuten tämänhetkinen arvio on, ajoitus on ihanteellinen pitkäkestoiselle revontulinäytökselle Suomessa", Ilmatieteen laitoksen avaruustutkija Tiera Laitinen arvioi.

Massapurkauksen mentyä ohi Maa jäänee muutamaksi päiväksi nopeampaan aurinkotuulen virtaukseen, joka on peräisin Auringon pohjoisella puoliskolla olevasta laajasta koronan aukosta. Myös massapurkauksen vaikutus voi tuntua vielä torstai-iltana.

Mistä revontulien värit syntyvät?

Revontulia virittävät hiukkaset ovat peräisin Auringosta, josta ne sinkoutuvat avaruuteen jopa 1000 kilometrin nopeudella sekunnissa aurinkotuulen mukana. Revontulivalo syntyy tyypillisesti noin 100-200 kilometrin korkeudessa, kun elektronit törmäävät ilmamolekyyleihin lähinnä Maan napa-alueilla, jonne Maan magneettikenttä ohjaa Auringosta peräisin olevat hiukkaset.

Yleensä revontulet ovat vihertäviä. Vihertävä ja punainen revontulivalo johtuu törmäyksistä ilmakehän happiatomeihin, sininen ja violetti puolestaan syntyy, kun hiukkaset törmäävät typpimolekyyleihin.

Lisätietoja:

Tutkija Tiera Laitinen, puh. 050 380 3279, tiera.laitinen@fmi.fi

Avaruussääennuste: http://ilmatieteenlaitos.fi/avaruussaa

Tietoa revontulista: http://ilmatieteenlaitos.fi/tietoa-revontulista