Tiedote 3.10.2011

Nature: Kevään pohjoinen otsoniaukko ainutlaatuinen

Nature-tiedelehti on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan viime keväänä pohjoiselle napa-alueelle syntynyt otsoniaukko oli verrattavissa Antarktiksen otsoniaukkoon.
Kuva: NASA / OMI Purppurat ja siniset sävyt kertovat, missä kohdin otsonia on vähiten ja keltainen ja punainen sävy, missä otsonia on enemmän.

Nature-tiedelehti on julkaissut tutkimuksen viime keväänä pohjoiselle napa-alueelle syntyneestä otsoniaukosta, joka lehden mukaan oli ensimmäistä kertaa otsonihavaintojen historiassa verrattavissa Antarktiksen otsoniaukkoon. Nature-lehden artikkeli toteaa, että pohjoisen pallonpuoliskon päälle maaliskuussa muodostunut otsoniaukko syveni ennätykselliseksi yläilmakehän poikkeuksellisen kylmyyden ja otsonia tuhoavien klooriyhdisteiden korkeiden pitoisuuksien yhteisvaikutuksesta.

Koska kylmä jakso kesti aina huhtikuun alkupuolelle asti, säilyivät otsonia tuhoavat klooriyhdisteet aktiivisena harvinaisen pitkälle kevääseen. Tällöin 80 prosenttia otsonikerroksen keskiöstä 18–20 kilometrin korkeudella oli tuhoutunut.Tutkimukseen osallistui Suomen Ilmatieteen laitoksen tutkijoita ja tutkimuksessa on käytetty Ilmatieteen laitoksen tekemiä otsonihavaintoja.

Otsonikatoa tapahtuu molemmilla napa-alueilla joka kevät, mutta näin voimakkaana ilmiö on pohjoisella napaseudulla ainutlaatuinen. Huomattavasti kylmemmässä Etelänapamantereen otsonikerroksessa valtava otsoniaukko on muodostunut vuosittain paikallisen kevään aikana aina 1980-luvun loppupuolelta lähtien.

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASAn vetämään suurhankkeeseen osallistui kaikkiaan 19 tutkimuslaitosta yhdeksästä eri maasta. Suomesta mukana oli tutkijoita Ilmatieteen laitoksen Lapin ilmatieteellisestä tutkimuskeskuksesta.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Esko Kyrö, puh. 040 552 7438, esko.kyro@fmi.fiErikoistutkija Rigel Kivi, puh. (016) 619 624, rigel.kivi@fmi.fi

Naturen tiedote aiheesta:http://www.nature.com/nature/journal/vaop/ncurrent/full/nature10556.html

Ilmatieteen laitoksen tiedote otsonitilanteesta 15.3.: http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/129900