Itsenäisyyspäivän säät
Itsenäisyyspäivään, 6. päivään joulukuuta, mennessä Suomessa on tavallisesti siirrytty termiseen talveen. Maa on yleensä jo lumen valkaisema maan eteläosaa lukuunottamatta. Mutta itsenäisyyspäivän sää voi kuitenkin olla hyvin erilainen eri vuosina, siitä kertovat karttamme ja kuvamme.
Tavallisesti jo talvista 6. joulukuuta

Itsenäisyyspäivän vuosien 1971-2000 keskimääräiset ylin ja alin lämpötila on esitetty sinisellä. Vuorokauden ylimmät ja alimmat mitatut lämpötilat sattumisvuosineen ovat punaisella. Suurin lumensyvyys (cm) niinikään vuosilukuineen on vihreällä.
Lämpötilat ja lumensyvyys vuodesta 1981 lähtien




Helsinki-Vantaan, Jyväskylän, Oulun ja Sodankylän ylin ja alin lämpötila sekä lumensyvyys itsenäisyyspäivänä 6.12. vuodesta 1971 lähtien.
Maan etelä- ja keskiosassa vietettiin vuonna 2006 ennätyksellisen lauhaa itsenäisyyspäivää. Joulukuisia lämpöennätyksiä rikottiin usealla paikkakunnalla. Leudointa oli Salossa, missä valtakunnalliseksi joulukuun lämpöennätykseksi mitattiin 10,8 astetta. Vuonna 2000 itsenäisyyspäivä oli myös varsin lauha koko maassa. Lämpöasteita oli tuolloin Lappia myöten. Aikaisemmat lauhat säät sattuvat itsenäisyyspäivään maan eteläosassa vuosina 1996 ja 1986. Vuonna 1986 Helsingissä oli +6 astetta, kun taas Lapissa oli paukkupakkanen, Sodankylässä mitattiin jopa 30 pakkasastetta.
Lumensyvyys
Helsingissä lunta oli enimmillään 48 senttimetriä vuonna 1937. Jyväskylän lumisin itsenäisyyspäivä, 48 cm lunta, oli vuonna 1980. Sodankylässä lunta oli yli puoli metriä vuonna 1979. Näiden havaintoasemien mittauhistoria yltää 1900-luvun alkuun asti. Keskimäärin vain noin joka viidentenä itsenäisyyspäivänä sää on poutainen ja etelässä aurinko valaisee lyhyen ajan.

Lumensyvyys 6.12. klo 8 aamulla.