Sääpalvelut verkossa: päivittyminen ja tuotanto
Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa on kymmeniä erilaisia säätuotteita, joiden päivittymisaikatauluista ja tuotantotavoista kerrotaan tarkemmin näillä sivuilla. Paikallissään pikavalinnan avulla voi löytää sääennusteen yli 12 000 paikkaan Suomessa. Mukana on Suomen kuntien lisäksi kyliä ja kaupunginosia. Sääalueiden aluejaosta voi tarkistaa, onko oma maakunta maan länsi- etelä- vai pohjoisosaa ja missä kulkee merialueiden rajat. Säämerkkien selitykset kertovat, mitä säätä mikäkin merkki kuvaa.
Moniin tuotteisiin on merkitty päivitysaika. Osassa tuotekuvauksia kerrotaan myös päivitysaikataulut. Ilmatieteen laitos ei kuitenkaan voi taata tietojen päivittymistä ilmoitetussa aikataulussa.
Paikallissää: Suomen sääennuste
Paikallissään pikavalinnan avulla voi löytää sääennusteen noin 10 000 paikkaan Suomessa. Mukana on Suomen kuntien lisäksi kyliä ja kaupunginosia. Ennuste on aina kyseiseen paikkaan eikä paikallissäässä olevaan havaintopaikkaan. Esimerkiksi valitsemalla Rauman saa Rauman keskustaan ennusteen eikä merellä olevalle havaintoasemalle Kylmäpihlajaan. Paikallissää on maalle eikä ole tarkoitettu veneilysääksi merelle tai järville. Niihin sopivat tuotteet löytyvät Merisää ja Itämeri -osiosta.
Paikallissään pikavalinta on verkkopalvelun etusivulla sääosiossa, sivun vasemmassa ylälaidassa. Kaikilla muilla verkkopalvelun sivuilla paikallissään pikavalinta on sivun oikeassa ylälaidassa.
Ennusteessa on säämerkki, lämpötila-arvo sekä tuulen suunta ja nopeus. Auringon ollessa horisontin alapuolella käytetään kuu-merkkiä.
Kellonajat vaihtelevat normaali- eli ns. talviajan ja kesäajan mukaan. Tarvittaessa talviaika on erotettu kesäajasta tekstin lihavoinnilla.
Sääennuste ulottuu 5 vuorokauden päähän.
- Lähitunneille ennuste annetaan 3 tunnin välein (noin 18 seuraavaa tuntia).
- Siitä eteenpäin ennuste on 6 tunnin välein kello 2/3, 8/9, 14/15 ja 20/21 (noin kahteen vuorokauteen saakka).
- Loput ennusteesta on 12 tunnin välein niin, että ennuste on aina yölle ja päivälle.

Katso verkkopalvelussa käytettävien säämerkkien sanalliset selitykset.
Paikalliset säähavainnot
Paikalliset säähavainnot kerätään Ilmatieteen laitoksen havaintoasemilta. Havaintoaseman nimi ilmoitetaan havaintojen yhteydessä. Tietojen päivittymistiheys vaihtelee 10–60 minuutin välillä.
Sivulla näkyy ennustepaikan lähin tai useampia lähialueen havaintoasemia. Kaikilla paikkakunnilla sopivaa havaintoasemaa ei välttämättä löydy saman kunnan alueelta. Jollain paikkakunnilla havaintoasemia on useita.
Havaintoasemilta ilmoitetaan asemasta riippuen:
- lämpötila
- ilmanpaine
- suhteellinen kosteus
- kastepiste
- tuulen suunta sekä nopeus (10 minuutin keskituuli)
- tuulen puuska-arvo (suurin 3 sekunnin keskituuli edellisen tunnin aikana)
- sademäärä edellisen tunnin aikana ja 12/24 tunnin sadekertymä (vuorokauden sademäärätiedot kello 8/9 ja kello 20/21 havainnoista).
- lumensyvyys
- pilvisyys
- näkyvyys
Ilmoitetut havaintosuureet vaihtelevat asemakohtaisesti sen mukaan mitä tietoja asemalla mitataan.
Pilvisyyskoodit muutetaan tekstiksi seuraavasti:
- 0/8 = selkeää
- 1 - 2/8 = melkein selkeää
- 3 - 5/8 = puolipilvistä
- 6 - 7/8 = melkein pilvistä
- 8 - 9/8 = pilvistä
- 9/8 tarkoittaa sitä, että pilvien määrää ei voida määrittää esimerkiksi sankan sumun tai voimakkaan sateen vuoksi.
Lumensyvyys saadaan osasta havaintoasemia aamulla kello 8/9. Lumensyvyyden ja 12 sekä 24 tunnin sadekertymien kohdalla on merkitty erikseen sulkuihin kellon aika, jolloin havainnot on tehty.
Havaintokäyrinä ovat nähtävissä 2 edellisen vuorokauden (48 h) havaintotiedot lämpötilasta, ilmanpaineesta, suhteellisesta kosteudesta, tuulesta, sateesta ja pilvisyydestä. Käyrät päivittyvät yhtä tiheään kuin tekstimuotoiset havaintotiedot. Havaintokäyrillä puuttuva havainto merkitään tunnin sademäärään ja pilvisyyteen punaisella rastilla. Jos havaintoja on saatu asemalta harvemmin kuin tunnin välein, väliajankohtiin on pilvisyyden ja sademäärän kohdalle merkitty punainen rasti. Nolla tarkoittaa, että sademäärä on 0 mm tai pilvisyys on 0/8.
Nuoli kuvaa tuulen suuntaa. Esimerkiksi pohjoistuulella tuulee pohjoisesta ja nuoli osoittaa silloin alaspäin. Vastaavasti itätuulella tuulee idästä ja nuolen kärki osoittaa vasemmalle.
Punaisella viivalla on lämpötilakäyrään merkitty nolla astetta ja ilmanpainekäyrään keski-ilmanpaine 1013 hPa.
Lisätietoa säähavaintojen tekemisestä Ilmatieteen laitoksessa.
Auringon nousut ja laskut
Auringon nousu- ja laskuaikoina ilmoitetaan kyseiselle paikkakunnalle lasketut arvot. Mahdolliset pienet erot muihin auringon nousu- ja laskuaikoja määritteleviin lähteisiin voivat johtua siitä, että nousu- ja laskuaikojen laskemiseen on olemassa useita tähtitieteellisiä kaavoja. Lisäksi eroja voi syntyä laskennassa käytettyjen koordinaattipisteiden eron mukaan.
Paikkakohtaiset varoitukset
Paikallissääsivulla kerrotaan kyseisessä paikassa parhaillaan voimassa olevat maa-alueiden varoitukset. Varoitukset annetaan maakunnittain ja jokainen kunta kuuluu tiettyyn maakuntaan ja jokainen paikka tiettyyn kuntaan.
Kaikki Ilmatieteen laitoksen kyseisenä aikana voimassa olevat varoitukset kannattaa tarkistaa kohdasta Katso kaikki voimassa olevat varoitukset.
Lisätietoa Ilmatieteen laitoksen varoitustyypeistä.
Testbed-projekti

Helsinki Testbed testbed.fmi.fi on Uudenmaan alueen kattava, uusien säähän ja ympäristöön liittyvien havaintolaitteiden ja - järjestelmien, analyysi- ja ennustemallien sekä palvelujen kehitys- ja kokeilualusta.
Osittain vastaavia maksullisia palveluita on olemassa koko Suomen alueelle. Lisätietoa maksullisista palveluista.
14.11.2011