Etelämannersopimus
Kansainvälisen Etelämannersopimuksen mukaan alue on tarkoitettu vain rauhanomaiseen ja tieteelliseen käyttöön. Aluevaatimukset on jäädytetty, eikä mannerta käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin, ydinräjäytysten tekemiseen tai radioaktiivisen jätteen sijoittamiseen. Sopimusosapuolet ovat sitoutuneet suojelemaan Etelämantereen ainutlaatuista ympäristöä.
Sopimuksen piiriin kuuluvat 60. leveysasteen eteläpuoliset alueet ja sen on allekirjoittanut 54 maata (09/2020). Näistä 29 on niin sanottuja konsultatiivisia osapuolia, joilla on oikeus osallistua Etelämannerta koskevien päätösten tekoon. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1984 ja sai vuonna 1989 konsultatiivisen osapuolen aseman. Varsinaisen sopimuksen lisäksi on luotu ns. Etelämannersopimusjärjestelmä (Antarctic Treaty System), jonka puitteissa sopimukseen kuuluvat maat päättävät Etelämannertoiminnan kansallisista suosituksista. Sopimusvaltiot ovat tehneet myös muita erillissopimuksia ja pöytäkirjoja kuten Madridin ympäristösuojelupöytäkirjan vuonna 1991. Konsultatiivinen jäsenyys edellyttää Suomelta merkittävää tieteellistä tutkimustyötä Etelämantereella. Suomen tavoitteena on harjoittaa Etelämannertutkimusta ensisijaisesti sellaisilla aloilla, joilla meillä on korkeatasoista osaamista ja jotka ovat tieteellisesti merkittäviä. Pyrkimyksenä on myös liittää nämä tutkimukset pohjoisten alueiden kysymyksiin ja niiden tutkimukseen.