Terminen kasvukausi 2007

Termisen kasvukauden alkamis- ja päättymispäivämäärät 2007

Terminen kasvukausi 2007 käynnistyi huhtikuun alkupuolella 11.-13.4. maan eteläosassa ja paikoin Pirkanmaalla. Alkamisen ajankohta oli ennätyksellisen varhainen tilastokaudella 1971-2007. Sen sijaan maan keskiosassa termisen kasvukauden alku siirtyi toukokuun alkupuolelle takatalvisten sääjaksojen takia. Kasvukauden alku oli muualla maassa hyvin lähellä pitkän ajan keskiarvoja.

Terminen kasvukausi päättyi Pohjois-Lapissa varhain sekä kylmiin öihin että lumikuuroihin. Sen jälkeen oli useita lämpimiä jaksoja, jopa muutamia kesäisiä päiviä muualla maassa. Sisämaassa maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjanlahden rannikolla terminen kasvukausi päättyi alkuviikolla 41. Tuolloin oli 3 - 5 reilua pakkasyötä peräkkäin ja vuorokauden keskilämpötila pysyi viiden asteen alapuolella. Maa sai lisäksi valkoisen peitteen laajasti Länsi-Suomessa torstaina 11.10. 2007. Termisen kasvukauden päättyminen lounaissaaristossa ja etelärannikolla tapahtuu sisämaata myöhemmin.

Termisen kasvukauden 2007 kartat

Termisen kasvukauden alun ja lopun määräytyminen

Kuvissa esitetään päivittäisten lämpötilojen avulla, miten Jokioisilla terminen kasvukausi alkoi ja päättyi 2007. Termisen kasvukauden katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila ylittää pysyvästi 5 astetta. Kasvukauden jo alettua tehoisan lämpötilan summan kertyminen pysähtyy, kun vrk:n keskilämpötila jää alle viiden asteen.

Terminen kasvukausi taas päättyy, kun vuorokauden keskilämpötila jää pysyvästi alle 5 asteen tai esiintyy yöpakkasta useana yönä tai tulee pysyvä lumipeite. Vuonna 2007 kasvukausi päättyi Jokioisilla yksiselitteisesti 8.-11.10. kylmään jaksoon.

Lämpö-, sade- ja haihduntasumman kehitys kasvukaudella 2007

Termisen kasvukauden tietoja