Revontulet ja avaruussää 9.6. klo 9.40
Avaruussäässä voi esiintyä lieviä häiriöitä
Viimeisimpien tietojen perusteella eilen saapuvaksi odotettu koronan massapurkaus on ohittanut Maan. On vielä myös mahdollisuus, että osia purkauksesta osuu tänään. Siinä tapauksessa vaikutus jää aiemmin arvioitua vähäisemmäksi, koska purkauksen nopeus on pienempi. Ylihuomisesta alkaen avaruussäähän alkaa vaikuttaa myös koronan aukon virtaus. Avaruussäässä saattaa näiden seikkojen vuoksi esiintyä jonkin verran häiriöitä ennustejaksolla.
Revontulten todennäköisyys
Revontulten todennäköisyyttä ei arvioida kesäaikaan valoisien öiden takia.
Todennäköisyydet koskevat Suomen etelä- ja keskiosia. Lapissa revontulet ovat yleisiä rauhallisenkin avaruussään aikana. Katso myös pilvisyystilanne ja paikallissääennuste.
Magneettinen aktiivisuus kuluneen vuorokauden aikana
Revontulten todennäköisyys on kohtalainen, kun R-luvun viimeisin arvo ylittää keltaisen katkoviivan osoittaman alemman kynnysarvon. Todennäköisyys on suuri, kun R-luku ylittää punaisen katkoviivan osoittaman ylemmän kynnysarvon. Kynnysarvot ovat asemakohtaisia. Tässä pylväskaaviossa esitetään vuorokauden historia ja kartalla viimeisin arvo.
Sodankylän havainnot tuottaa Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan observatorio.
