Itämeren vedenkorkeusvaihteluun vaikuttavat hitaat kokonaisvesimäärän muutokset sekä lyhytkestoiset paikalliset vaihtelut. Paikallisiin vaihteluihin vaikuttavat pääasiassa tuuli ja ilmanpaine sekä talvella jääolosuhteet. Vuoroveden vaikutus on Suomen rannikolla vain muutamia senttimetrejä.

• Veden virtaus sisään ja ulos Tanskan salmista muuttaa Itämeren kokonaisvesimäärää ja tätä kautta vedenkorkeutta kaikilla mittauspaikoilla. Salmien virtaus aiheutuu vedenpinnan korkeuserosta Itämeren ja Pohjanmeren välillä sekä tuuliolosuhteista salmien alueella.

• Tuuli vaikuttaa vedenkorkeuteen kasaamalla vettä tiettyihin osiin Itämerta. Vesi voi kasaantua erityisesti lahtien pohjukoihin, mistä johtuu, että suurimmat ääriarvot saavutetaan näillä alueilla. Tuulen vaikutus voi olla hyvin paikallista.

• Korkea ilmanpaine painaa vedenpintaa alaspäin ja matalapaineella se kohoaa. Yhden hehtopascalin paine-ero vastaa suunnilleen yhtä senttimetriä vedenkorkeudessa. Normaali ilmanpaineen vaihtelu voi siten aiheuttaa useiden kymmenien senttimetrien vedenkorkeusvaihtelun.

• Yhtenäinen jääpeite vaikuttaa vedenkorkeuden lyhytaikaisvaihteluihin estämällä tuulen vaikutuksen veden pintaan. Kun tuuli ei pääse kasaamaan vettä rannikkoa vasten, korkeimpia ääriarvotilanteita ei synny yhtä helposti kuin avovesitilanteessa.

Seisovat aaltoliikkeet eli seichet syntyvät merellä lähinnä tuulen ja ilmanpaineen vaikutuksesta. Suomenlahden ja varsinaisen Itämeren yhdessä muodostamalle altaalle seiche on tyypillinen ilmiö ja sen vedenkorkeusvaikutus korostuu lahtien pohjukoissa. Pienessä mittakaavassa samanlainen edestakainen heilahdusliike voidaan nähdä kylpyammeessa.

Jos alueella vallitsee matalapaine ja voimakas tuuli puhaltaa sopivalta suunnalta juuri seisovan aaltoliikkeen työntäessä vettä kohti lahden pohjukkaa, vedenpinta voi nousta lahdella hyvin korkealle. Jos lisäksi Itämeren pinta (kokonaisvesimäärä) on ennakolta useita kymmeniä senttimetrejä keskimääräistä korkeammalla, mahdollisuus poikkeuksellisen suureen vedenpinnan nousuun on olemassa. Tällaisessa tilanteessa syntyivät ennätykselliset vedenkorkeudet Suomenlahdella ja varsinaisen Itämeren itärannikolla 9.1.2005.

Merenpinnan korkeus käyttäytyy eri tavoin eri vuodenaikoina, mikä johtuu lähinnä tuulen ja ilmanpaineen käyttäytymisen vuotuisesta kierrosta. Keskimääräinen merenpinnan korkeus on Suomen rannikolla korkeimmillaan joulukuussa ja matalimmillaan huhti-toukokuussa. Vedenkorkeuden lyhytaikainen vaihtelu on myös voimakkaimmillaan talvella, marras-tammikuussa, ja vähäisintä kesällä touko-heinäkuussa. Yksittäiset vuodet voivat kuitenkin poiketa suuresti toisistaan eikä tällaista keskimääräistä vuodenaikaiskiertoa havaita joka vuosi.

Ilmastonmuutos ja maankohoaminen vaikuttavat pitkällä aikavälillä

Vedenkorkeus muuttuu myös vuosikymmenten aikajänteellä. Ilmastonmuutoksen myötä vedenpinnat nousevat kaikkialla maailmassa. Toisaalta jääkauden jälkeinen maankohoaminen laskee vedenkorkeutta Itämerellä.

Vedenkorkeusennusteet havaintopaikoilla

Klikkaamalla aseman nimeä alhaalla, asemia voi poistaa kuvaajasta, jolloin voi tarkastella vedenkorkeuden kehitystä yksi asema kerrallaan. Vasemmalla käyrillä on joka vuoden keskimääräinen mitattu vedenkorkeus. Oikealla on ennusteet keskimääräiselle vedenkorkeudelle vuoteen 2100. Ennusteet on laadittu kolmelle erilaiselle ennusteelle siitä, miten ilmasto voi kehittyä. Matalilla päästöillä (SSP1-2.6) vedenkorkeus nousee vähiten ja korkeilla päästöillä (SSP5-8.5) eniten. Välissä keskimääräinen päästöennuste SSP2-4.5. Arvot ovat sentteinä N2000-järjestelmässä.

Ilmasto-oppaassamme kerrotaan lisää vedenkorkeudesta tulevaisuudessa, mikä siihen vaikuttaa ja miten kuvaajan ennusteet on tehty.