Kumpuaminen

Pintaveden virtaus pois kumpuamisalueelta johtuu sopivasta tuulitilanteesta. Kun tuulet puhaltavat pohjoisella pallonpuoliskolla rannanmyötäisesti niin, että ranta on tuulen suuntaan nähden vasemmalla, maapallon pyörimisliikkeestä aiheutuvan Coriolis-ilmiön takia virtaus kääntyy oikealle, jolloin myös pintavesi alkaa virrata poispäin rannikolta kohti avomerta. Eteläisellä pallonpuoliskolla virtaus kääntyy Coriolis-ilmiön takia vasemmalle. Poistuvan veden tilalle nousee syvemmältä vettä. Myös suoraan rannikolta avomerelle puhaltava tuuli voi saada aikaan kumpuamista.

Kumpuamisen syntyminen vaatii aikaa ja ainakin kohtalaisen voimakasta tuulta. Suomenlahden kumpuamista tutkittaessa on havaittu, että kohtalaisen tuulen täytyy puhaltaa rannikon suuntaisesti ainakin pari päivää ennen kuin kumpuaminen alkaa. Kumpuamiselle otollisten olosuhteiden loppuessa virtaukset tasoittavat lämpötilan entiselleen muutamassa päivässä.

Kumpuaminen on valtamerillä merkittävä ilmiö, sillä se nostaa ravinteita syvistä vesistä pintakerrokseen ja lisää pintakerroksen perustuotantoa. Nämä alueet ovat yleensä tärkeitä kalastusalueita. Yksi tunnettu esimerkki on Perun rannikko, jossa tapahtuvat kumpuamiset saavat aikaan rikkaat kalakannat ja merilintupopulaatiot, koska niille riittää ravintoa merestä. Itämerellä kumpuaminen voi aiheuttaa sinileväkukintoja. Näin voi käydä esimerkiksi loppukesästä, jolloin pintakerroksen ravinteet ovat jo kuluneet, mutta kohtalaisia tuulia alkaa esiintyä kesän heikkojen tuulten jälkeen.

Kumpuamisen vastakohta on painuminen. Tällöin vesimassan kohdatessa rannikon se painuu syvemmälle, ja tilalle siirtyy pintavettä. Painumisella ei kuitenkaan ole samanlaista vaikutusta ekosysteemiin kuin kumpuamisella.

Kumpuamistilanne kartalla ja poikkileikkauskuvassa Perämereltä. Mitä punaisempaa, sen lämpimämpää vesi on. Sinisin vesi on kylmintä.